Kiirettä on pitänyt

On tuosta edellisestä kirjoituksestani vierähtänyt melkoisen pitkä aika. Paljon on tapahtunut sen jälkeen ja suuri muutos omalla kohdallanikin on edessä, tai oikeastaan se on jo tapahtunut.

Suurin tragedia tapahtui jo kesäkuussa isäni kuollessa. Hän meni tiistaina rutiinitarkastukseen terveyskeskukseen, sieltä sai passituksen sairaalaan ja keskiviikkoiltana siirtyi autuaammille seuduille. Keskiviikkona vielä iltapäivällä tilanne näytti hyvältä, mutta kuusi tuntia myöhemmin ei enää. Hautajaiset vietettiin hyvin lämpimissä tunnelmissa, lammen vesikin oli kolmenkympin hujakoilla ja pintavesi hieman ylikin. Kävimme muistotilaisuuden jälkeen porukalla uimassa sukulaisten kanssa. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa Mynämäen puolen ihmisiäkin. Olisi vaan osattava ottaa aikaa noihin sukulaisvierailuihin, ei meistä kukaan elä ikuisesti ja on sääli, ettei kaikkia nuorimpia sukulaisia ole tavannutkaan.

Syksy alkoi töissä melkoisessa hulabaloossa. Pääkoulun remontin vuoksi olimme jo viime talven väistötiloissa, joista meidät häädettiin kesken vuoden toisaalle. Siellä meillä oli käytössämme pieni luokkahuone, jonne juuri ja juuri saimme toimistomme sijoitetuksi. Oppilaille ei sitten tiloja jäänytkään. Kesän aikana vapautuneeseen hallitilaan tuli toisen osaston koneet muuttomiesten toimesta ja niitä siirrellessä menikin muutama viikko. Osa meidän tiimin tavaroista ei ehtinyt tulla edes viime talviseen paikkaan ja lisää on vielä muuttamassa nykyiseen osoitteeseen. Lähtipä siinä pari tiimin jäsentäkin muihin hommiin viime talven vaikeuksien tähden. Suurimman osan syksystä olimmekin vajaamiehityksellä. Koska valoa tunnelin päässä ei alkanut näkymään ja seuraava vuosi alkoi näyttämään entistä kehnommalta aloin kuuntelemaan ulkopuolisia työtarjouksia. Monien mielenkiintoisten keskusteluiden jälkeen sain tarjouksen josta en voinut kieltäytyä. Tammikuussa aloitan uudessa työpaikassa, kerron siitä sitten myöhemmin tarkemmin.

Yksi huolen aihe on ollut tämä pitkittynyt sairastelu. Syysloman alla oli pari viikkoa jatkunutta viluisuutta ja ajoittaista tukkoisuutta. Espanjan lämpö vei oireet joksikin aikaa, mutta tauti iski takaisin uusin voimin. Tässä on ravattu työterveyshuollossa ja lepäämään on käsky käynyt. Ei ole juurikaan tautiin vaikuttanut ja pahimmilleen äityessään meni paikalliseen terveyskeskukseen, josta tuli lääkekuurikin. Se on nyt syöty, mutta kunnossa en vielä ole. Pahimmat kivut ja jomotukset on kyllä häipyneet, mutta toipuminen on vielä kesken.

Tuo vanha sanonta, että flunssa menee hoitamalla ohi kahdessa viikossa, mutta hoitamattomana kestää jopa neljätoista päivää vaatinee kohta päivitystä viikkojen ja kuukauksien muodossa. Kyllä tämä tästä paranee, kohtahan mennään ko kevättä kohti ja aurinkopaneelitkin alkavat tuottaa energiaa. Muistuttakaapa, että muistan kirjoittaa niistäkin viimeistään kesäkuussa.