lauantai 18. huhtikuuta 2009

Kiinalainen juttu ei lopu ikinä

En olisi ikinä ennen Kiinan matkaamme uskonut, että joku paikka voi tehdä minuun niin suuren vaikutuksen kuin Peking teki. Siihen on tietysti monia syitä.

Ensinnäkin etukäteistietoni Pekingistä eivät olleet ajan tasalla. Vaikka olinkin monien siellä käyneiden kanssa keskustellut, eivät he osanneet välittää minulle omia kokemuksiaan. Enkä minäkään osaa omiani muille välittää. Peking on koettava itse, jokaiselle se on omanlaisensa.

Toisekseen minun tapauksessani asiaan vaikuttivat muut ihmiset niin valtavasti. Meidän ryhmämme hyvä yhteishenki ja hurtti huumori ja kaveria ei jätetä meininki turvasivat selustan. Etulinjan puolella taas isäntiemme ja erityisesti Marilynin "äitimäinen" huolehtiminen meistä oli erinomaista.

Pekingiin jäi monien tuttujen lisäksi ystäviä, joita me kaikki Haagalaiset jäimme kaipaamaan. Tunne on molemminpuolinen, sen aistimme lentokentän lähtöaulassa tänä aamuna. Marilynin oli vaikea pidätellä kyyneleitään meitä hyvästellessään. Ilmeisesti mekin teimme häneen lähtemättömän vaikutuksen. Ja joku vielä on joskus väittänyt kiinalaisia tunteettomiksi puurtajiksi. Tarvitaan ilmeisesti pari suomalaista insinööriä ja kourallinen heidän oppilaitaan sulattamaan jää.

Tämän otsikon alle palataan joskus tulevaisuudessa, ehkä jo parin viikon kuluttua vastavierailuporukan saavuttua. Nyt kuitenkin hetkeksi kotimaan asioihin lukemattomien lehtien ja postin muodossa.

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Kiinalainen juttu lähestyy loppua.

Eli tätä kirjoitettaessa puuttuu repusta enää läppäri, yöpuku ja hammasharja. Tänään pidimme loppukeskustelut ja lahjojen vaihtotilaisuuden Beijin Communication Schoolin neuvottelutilassa. Ei siis huoneessa, vaan tilassa.

Totesimme siellä heidän valtavan panostuksen tehneen meihin vaikutuksen ja he kertoivat syynkin panostukseen. Koulu on menestynyt ja valtio panostaa menestyviin kouluihin. Näivettyvätkö menestymättömät koulut, sitä emme tohtineet kysyä. Erityisesti metrokoulutuksesta tunnuttiin oltavan ylpeitä.

Lounaan jälkeen meidät kuskattiin Olympiastadionin lähelle. Kävimme siis kiertämässä kentän ympäri. Kaikki oli peitetty keinonurmen näköisellä matolla ja porukkaa kuin meren mutaa. Vaikuttavan näköinen paikka sekä sisältä, että etenkin ulkoa. Suurimman vaikutuksen teki alueen valtava koko. Uimahallin ja stadionin välissä oli lentokentän kokoinen alue, jonka päästä päähän ei tämänpäiväisen smogin aikana todennälöisesti olisi nähnyt. Emme viitsineet testata asiaa, koska kukaan ei halunnut kävellä enää niin pitkää matkaa.

Hotellin baarissa pidimme vielä viimeiset keskustelut ja annoimme Marilynille vaatekaappiin unohtuneet tulijaiset. Kiitimme häntä näistä kahdesta viikosta ja kerroimme, ettemme olisi millään selvinneet ilman häntä. Ainakin kaikki olisi ollut todella hankalaa, koska hotellin henkilökunta ei puhu englantia.

Viestintä tosin onnistui ilman Marilyniä kun kävin punnitsemassa matkalaukkuni. Tosin siinä tarvittiin tietokoneen käännösohjelman apua ja rutosti aikaa. Vaakakin löytyi baarin keittiöstä ja oikein perinteinen irtopunnuksilla toimiva. Paperia tarvittiin vielä tuloksen kertomiseen. Vaaka oli illallisen jälkeen kovassa käytössä ja ylikuormamaksuilta välttynemme joidenkin laukkujen uusintapakkauksen avulla. Vajaita laukkuja siis täytetään ja ylikuormaa puretaan niihin. Ryhmämatkasta on siis etuja.

Hieman oli kaikilla surullinen fiilis, koska matka on sujunut hyvin. Etenkin kiinalaisten ystävällisyys on tehnyt meihin suuren vaikutuksen. Jäämmekin kaikki odottamaan tulevaa jälleennäkemisen toivossa.

torstai 16. huhtikuuta 2009

Kiinalainen juttu osa 12

Alkaa loppusuora tässä juttusarjassa häämöttää. Tänään siis kävimme Käpylän yksikön ryhmän ja heidän yhteistyökoulusta Suomeen tulevien oppilaiden kanssa oluttehtaalla tutustumiskäynnillä. Melkoinen laitos oli kyseessä ja ainakin kiinankielisen esittelyvideon perusteella erinomaisen tärkeä. Olihan kyseinen firma viimevuotisten kisojen sponsoreita. Olympiatulen kantajia videolla esiintyi runsaasti ja selostaja miltei tikahtui kehusanoihin videon päätteeksi. Emme kyllä ymmärtäneet sanaakaan selostuksesta ja tekstityskin oli niin alalaidassa, ettei siitä juurikaan eturivin takapuolelle näkynyt.

Sieltä suunnistimme yhdelle Pekingin yliopistoista ruokailemaan, emme kylläkään tienneet miksi juuri sinne. Emme viitsineet edes kysyäkään, mutta arvelimme jälkeenpäin sen liittyneen lähtöjuhlan valmisteluihin. käpyläläisten yhteistyökoululla oli puolentoista tunnin juhöa meitä varten. Koulun oppilaat esittivät taitojaan eri lajeissa laulusta tanssiin. Siellä oli tosiaan nähty vaivaa tilaisuuden eteen.

Juhlan jälkeen hotellille ja pikainen asunvaihto päivällistä varten. Ja suunta meidän yhteistyökoululle, jossa söimme jälleen kerran maittavan aterian. Jutustelu oli selvästi vapaampaa edellisiin verrattuna ja etenkin aiempien tuttavuuksiemme kanssa ilta sujui todella rattoisasti. Juttelimme lähes huomiseksi suunnitellun loppukeskustelun aiheetkin läpi, joten huomenna pääsemme lounaan jälkeen tutustumaan vielä Olympiapuistoon. Sieltä etsiydymme sitten omine nokkinemme hotellille.

Kokonaisuutena tämä reissu on ollut sekä antoisa, että rasittava. Etenkin keskustelut paikallisten kanssa ja heidän ystävällisyys ovat olleet positiivisinta antia. Tietenkin nähtävyyksiin tutustuminen ja kaupungilla liikkuminen ovat avartaneet maailmankuvaa melkoisesti. Opetuksen erot ovat olemassa ja uskallan väittää meidän systeemiämme oppilasläheisemmäksi ja yksilöllisemmäksi. Suomessa käyneet paikalliset myöntävät eron, mutta tunnustavat voimattomuutensa muutoksen saamiseksi.

Itse asiassa meillä Haagassakin Smart tiimissä muutos lähti opettajista itsestään. Meillä vaan sattui olemaan niin valistuneet esimiehet, etteivät estäneet systeemimme kehitystä. Tästäkin asiasta olemme täällä keskustelleet ja päätyneet jopa muutamiin painokelvottomiin ajatuksiin. Rivien välistä lukijat tietävät mitä tarkoitan.

Odotan jo innolla kiinalaisten Suomeen tuloa ja sitä, että pääsemme heidän kanssaan tutustumaan meidän malliimme. Valitettavasti talouden näkymät ja korjaamoiden viimeaikaiset henkilöstön supistukset eivät anna parasta kuvaa. Tosin sama ongelma on täälläkin. Tänään saimme kuulla yhteistyökoulumme uhasta menettää 450 harjoittelupaikkaa ensi vuodeksi. Ja tämä vain yhden heidän kumppaninsa taholta.

Ongelmia siis piisaa joka puolella. Mutta niistäkin täytyy selvitä, joten hyvät ideat on aina punnittava ja uskallettava tehdä radikaaleiltakin tuntuvia ratkaisuja. Huomenna siis matkalaukun pakkausta ja loppupalaveria, joten tämä saattaa olla viimeinen kiinalainen juttuni täältä kirjoitettuna.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Kiinalainen juttu osa 11

Eipä ollut Timo tänään meitä opastamassa. Hän oli saanut illalla pomoltaan käskyn mennä koulun yhteistyökumppanin koolle kutsumaan hätäkokoukseen. Hän oli luonnollisesti erittäin pahoillaan asiasta, mutta me emme niinkään. Sijaiseksi Timolle oli määrätty englannin opettaja Jay, joka ehdotti tutustumista Taivaan temppeliin.

Toista vaihtoehtoa ei tarvinnut sanoakaan, kun teimme päätöksen. Kysely meni siis muodossa: "Voin viedä teidät Taivaan temppeliin, tai Mr Li voi ..." Jolloin vastasimme yhdestä suusta: "Tempel of Heaven!" Että voikin päätöksen teko käydä nopeasti ja yksimielisesti.

Tämä temppeli on taas kerran jotain maalaispojalle, kuten minä, käsittämätöntä. Valtava rakennelma monine sisäpihoineen ja rakennuksineen, jotka on kuten muissakin kohteissa, maalattu viimeistä yksityiskohtaa myöten. Erityisesti tämän kohteen kattotiilien väritys ja lasitus pistivät silmään.

Paikka on myös paikallisten hääparien suosima kuvauspaikka. Nytkin näimme kaksi eri paria, joita ammattikuvaajat ikuistivat avustajajoukon kanssa. Yksi piteli heijastinta ja yritti saada auringonvalon parhaaseen kulmaan, yksi heilautti morsiammen hametta saadakseen sen laskeutumaan oikealla tavalla kuvanottohetkellä ja yksi jakeli ohjeita.

Homma saattaa kestää tunteja, koska kuvia otetaan lukuisia eri asuissa. Melody näytti meille omia hääkuviaan englannin tunnin tauolla ja niitä oli paljon. Erinomaisen tyylikkäitä poseerauksia hääparilta eri ympäristöissä. Myös mustavalkokuvat kiinnittivät huomiota tehokeinona. Edellisellä viikolla Kallekin näytti omia hääkuviaan ja sama perusidea oli niissäkin.

Täkäläiset tykkäävät laittaa hääkuviaan tietokoneen taustakuviksi, joten me tietysti kysymme niistä. He ovat erittäin mielellään kertomassa niistä ja samalla myös itsestään ja perheestään. Se on sitä kanssakäymistä, joka sulattaa raja-aitoja erilaisten kulttuurien kohdatessa. Erinomaisen kiinnostuneita he ovat olleet myös minun koneella olevista kuvistani. Tosin ammattialisuus niiden ottajalla on tosi kaukana.

Tuleekin mieleeni ennen matkaamme järjestetty infotilaisuus, jossa meille kerrottiin kiinalaisten ottavan kaiken tosissaan. Eli harrastukset ovat lähes ammattilaistasoa, eikä niitä oteta ajanvietteeksi. Se näkyy täällä myös opetuksessa. Samaa asiaa toistetaan ja toistetaan kuukaudesta toiseen.

Silloin viime viikolla näkemämme 40000 kilometrin huoltokin on puhuttanut oppilaitamme. Täällä jokainen oppilas tekee parinsa kanssa kerran päivässä tuon huollon puolen vuoden ajan. Muu oppilasryhmä siis seuraa paikoiltaan ja odottaa omaa vuoroaan. Vasta viimeisenä vuotena, eli neljäntenä, oppilaat pääsevät työharjoitteluun. Eilinen metroajelukin toistetaan siis päivästä toiseen, kunnes se osataan unissaankin.

Tästä onkin sopiva siirtyä nukkumiseen. Me olemme itse torkahdelleet bussi- ja taksimatkojen aikana jokainen. Tänään torkahteli kuljettaja ja me olimme taatusti hereillä. Menimme temppelivierailun jälkeen kaupungille syömään paikalliseen ravintolaan jälleen kerran erinomaista ruokaa. Heikki kävi puvun viimeisessä sovituksessa ja sieltä lähdimme taksilla hotellille. Ihmettelimme kuskin pakkoliikkeitä ja vauhdin vaihtelua. Vasta BDA:n alueella toesimme syyn olevan väsymys, eikä valtava vessahätä, joksi sitä aluksi luulimme. Kuski nukahti jokaisissa liikennevaloissa kytkettyään ensin käsijarrun. Herätimme hänet aina valojen vaihtuessa vihreiksi.

Syyn tähän väsymykseen olimme toki tienneet aiemmista keskusteluista oppaidemme kanssa. Taksikuskin työvuoro voi olla 24 tuntia pitkä. Hän maksaa yhtiölle tietyn summan, että pääsee ajamaan ja saa kyytimaksuista palkkansa. Mitä pitempään jaksat ajaa, sen parempi liksa. Ihmetyttää oikestaan, ettei täällä tapahdu enempää kuin 10000 kolaria päivässä, kuten meille on kerrottu. Itse emme ole yhtään nähneet, mutta kuorma-auton kolaroidessa jälki on taatusti karmeaa. Monesti näkee kuormia, joita ei ole sidottu lainkaan.

Konginkangas meilessämme olemme ihmetelleet paperirullien kuljettamista päällekkäin pinottuina täysin sitomatta. Eräänä päivänä kuljetuslavetilla oli valtava teräspalkki täysin kiinnittämättä. Tänään oli kuorma-auto lähes nurin laitimmaisella kaistalla laakerin petettyä ja renkaiden irrottua! Koulukyytikuskimme menettäisi Suomessa korttinsa alle viikossa. Monet naiset kuulemma pelkäävät ajaa täällä ammattikuljettajien kiusatessa heitä tahallaan.

Että silleen, mutta huomenna taas uusi päivä ja uudet kujeet. Tiedossamme on tutustumiskäynti oluttehtaaseen Käpylän porukan mukana. Korjaamovierailumme siis peruuntui, mutta kait sen kestämme.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Kiinalainen juttu osa 10

Nyt on sitten voimat ihan loppu. Tämä flunssa ja urheilu ei sovi yhteen. Urheilua tuli harrastettua illalla paikallisella karting radalla. Koulupäivä alkoi huonosti, neljä meistä oli enemmän tai vähemmän sairaana flunssan kourissa. Itse sentään jaksoin lähteä eilen ostamieni pillereiden voimalla duuniin. Puolenpäivän jälkeen paikalliset kollegat Kalle ja Timo veivät minut koulun hospitaaliin, jossa pikaisen diagnoosin perusteella sain vahvempaa troppia.

Täällä on muuten opettajilla työsuhde-etuna 80 % alennus lääkkeistä. 12 tabletin pakkaus maksoi 2,60 Yuania, eli karkeasti pyöristettynä alle 30 centtiä. Ei paha hinta lääkkeestä, joka myös tuntui toimivan. Olo parani silmissä ja lähdinkin muiden mukana karting radalle. Harjoitusajon jälkeen olo oli kypsä, mutta parani sen verran, että ajoin vielä aika-ajotkin ja finaalin. Tulos heikkeni jokaisella ajokerralla, mutta siihen ei pelkästään ollut syynä kuntoni, vaan autojen epätasainen suorituskyky. Lopputuloksena kaikilla kuitenkin hyvä mieli ja jälkipeli sen mukaista.

Itse koulupäivän vietimme noiden metronkuljettajien seurassa, tai heiksi opiskelevien kanssa. Ajelimme simulaattorilla ja harjoittelimme asemalle pysähtymistä. Nämä täkäläiset oppilaat ajavat 14 asemanväliä päivässä ja opetus kestää siis kolme vuotta. Viimeinen vuosi on työharjoittelua.

Onneksi täkäläisten teknisen puolen opettajien englanninkielen taito oli niin heikko, että he olivat hankkineet jo aiemmin tutuksi tulleen Jayn ryhmänsä kanssa opetusta seuraamaan ja samalla tulkkaamaan. Meidän oppilaamme olivat jo oppineet niin hyviksi metrokuskeiksi, että opastivat kädestä pitäen Jayn oppilaille metrolla ajoa. Samalla heidän englannintuntinsa sai uuden sisällön. Kaikki olivat tyytyväisempiä iltapäivään kuin aamupäivään.

Saimme myös seurata esityksen, missä kuskioppilaat hoitivat hätätilanteen, missä metrojuna oli rikkoutunut tunneliin ja toisen junan avulla se hinattiin huoltoon. Jokainen tuntui osaavan vuorosanansa, vaikka paperit olivat turvana. Aamupäivän puuduttavuudesta huolimatta lopultakin onnistunut päivä.

Nyt on aika painua pehkuihin ja odottaa lääkkeen vaikutusta, otin nimittäin juuri äsken yötabletin. Pakkauksessa on siis päivälle ja yölle erilaiset pillerit. Ainakin silmäluomet tuntuvat jo raskailta. Huomenna on taas luvassa erilainen päivä ohjelmamme mukaan. Suomessa viime vuonna ollut Timo vetää huomisen. Torstaina on yhteinen päivällinen Communication Schoolilla ja perjantaina loppuyhteenveto aamupäivällä ja sitten alkaa pakkaaminen.

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Kiinalainen juttu osa 9

Tänään oli ohjelmassamme english club. Itse asiassa nimi olisi pitänyt olla kiina-suomi sansastoa. Alkuun opiskelimme powerpointesityksen avulla kiinaa. Sanontoja kaupankäyntiin ja jokapäiväiseen elämään. Hyvin varhaisessa vaiheessa ohjelma muuttui vapaammaksi ja aloimme opettamaan vastaavia sanontoja suomeksi.

Oppilaamme saivat kädestä pitäen opetusta myös siveltimen käytöstä kirjoitusmerkkien teossa. Kuulimme myös kitaraesityksen, jonka nimi oli kevät. Sekä oppilaidemme, että meidän opettajien mielestä antoisimpia hetkiä koulussamme ovat olleet muut, kuin juuri tekniikkaan liittyvät oppitunnit. Tekniikan opettaminen kun poikkeaa niin paljon siitä, mihin oppilaamme ovat tottuneet.

Tämänpäiväinen sessiomme oli tähänastisista paras. Sekä kiinalaiset oppilaat, että etenkin heidän opettajansa Melody osasivat niin paljon paremmin englantia edellisiin verrattuna. Kommukaatiohan on tunnetusti hankalaa, jos osapuolet eivät ymmärrä toisiaan. Melody valloitti meidät välittömyydellään ja kielitaidollaan. Kerrankin oli tunne, että molemmat osapuolet ymmärsivät toisiaan.

Myös päivän rakenne melko vapaamuotoisena oli mieleemme. oppilaat innostuivat puolin ja toisin kyselemään miten se ja se sanotaan toisella kielellä. Saimme sivutolkulla sanastoa powerpointtiin ja myös omien nimiemme kiinalaisen kirjoitusasun kaupan päälle. Myös lausuntaharjoitukset pidimme molemmilla kielillä.

Ruokailun jälkeen menimme läheiseen puistoon lentopallot mukanamme ja pelailimme niiden kanssa. Puistossa oli Vappujuhlien harjoitukset ja vesisuihkujen näytöstä testattiin peliareenallamme. Ja poikiemme vesileikki-innostushan tiedettiin jo viimeviikkoisesta. Tänään eniten kastui vuorostaan Mikko, joka luuli ehtivänsä hypätä vesisuihkun edestä sen alkaessa suihkuttaa.

Ainut negatiivinen asia on nenän tukkoisuus, joka alkaa pikkuhiljaa haittaamaan olemista. Yksi opettajistamme oli kuumeinen jo tänne tullessa, eikä ole vielä kunnolla toipunut. Johtuneeko oma tukkoisuuteni siitä, vai paikallisista olosuhteista, en tiedä. Jos vielä muutaman päivän jaksaisi tolpillaan.

Tänään aamulla oli heikoin näkyvyys tähänastisista, alle kilometri. Puoleen päivääv mennessä näkyvyyttä haittasi pahiten "lumisade", eli puiden höytyvät tuntuivat lähtevän kaikki samaan aikaan. Iltapäivällä oli käytännössä kirkas ilma, jopa poutapilvet erottuivat selkeästi. Hotellille päästyämme nousi hurja puhuri, joka nosti läheisen metrotyömaan pölyt ilmaan ja taivas pimeni jälleen.
Tuon työmaankin edistymistä olemme seuranneet käytännössä jatkuvasti, sillä työtä tehdään kellon ympäri ja melua piisaa.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Kiinalainen juttu osa 8

Tänään siis tepasteltiin jalat muusiksi muurilla. Mutianyu oli paikan nimi ja hieman vaikeampikulkuinen kuin varsinaiset turistirysät. Porukkaa oli siitä huolimatta ihan tarpeeksi liikkeellä. Eilisen jälkeen osalla porukkaa oli jalat valmiiksi niin heikossa hapessa, että köysiratavaihtoehto ylös nousemiseen houkutteli. Alaspäin tulijoita oli sitten vieläkin enemmän.

Heikille täytyy nostaa hattua sitkeästä kävelemisestä mennen tullen, mutta reilu 500 kilometriä salaharjoittelua suksien kanssa on osasyynä jaksamiseen. Ehkä me heikkokuntoiset sitten ensi vuonna? Siis siinä tapauksessa, että lukujärjestys pitää paikkansa.

Nämä paikalliset ovat kyllä äärimmäisen ystävällisiä, mutta syvällisempiin keskusteluihin pääsee vasta pitemmän tuttavuuden jälkeen. Tämän olemme havainneet monesti. Tämänpäiväiset oppaamme mister Li ja Jay ovat vielä hieman ujon puoleisia, kuten Jay itsekin sanoi meille. Marilyn taasen on ollut kaikkina yhteistyövuosina suomalaisten kanssa tekemisissä ja viime vuonna Suomessakin. Hänen kanssaan homma toimii kuin vanhojen kavereitten kesken.

Häntä jo tässä kehuinkin aiemmin, mutta mikään kehuminen ei riitä, eikä muuta sitä tosiasiaa, että hän on meidän kaikkien mielestä kertakaikkiaan ihana ihminen. Aina valmis auttamaan meitä kaikissa asioissa. Tänäänkin hän opetti pojille neljä eri tapaa sanoa:" Sinä olet kaunis." Aikoivat käyttää sitä viimeisenä keinona tinkiessään myyjien kanssa ostoksista.

Osa pojista meni vielä päivällisen jälkeen ostoksille. Itselläni ja noin puolella muusta porukasta eilisen ja tämänpäivän tallustelut johtavat varhaiseen nukkumaanmenoon. Huomenna on ohjelmassamme english club, eli kieliopintoja. Meille näytetään, kuinka täällä opiskellaan englantia ja samalla kuulemma meille opetetaan hieman kiinaa. Mielenkiintoinen päivä siis jälleen tulossa.

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Kiinalainen juttu osa 7

Jäikin yksi ilta kirjoittamisessa väliin. Eilen meni kaupungilla ostosreissulla turhan myöhään. Isossa porukassa aina joku innostuu tinkimään myyjien kanssa ja muiden on odotettava, tai ruvettava itse tekemään kauppaa. Siinä sitten vuoronperään turhaa, tai tarpeellista tavaraa osteltiin ja lopputuloksena oltiin taksijonossa pakaasien kanssa.

Taksijono suljettiin kesken kaiken ja jonottajat siirtyivät metsästämään kyytiä lennosta. Ensimmäiseen taksiin osa oppilaista ja käsi taas pystyyn. Seuraavaan saimme jo puolet porukasta kyytiin, kunnes kuski ilmoitti, ettei lähde ajamaan kohteeseemme. Sijaitseehan hotellimme viidennen kehätien ulkopuolella, eikä monikaan kuski tunne aluetta. Siksi meillä on Marilynin kirjoittama ohjelappu, jonka lukemiseen kuskilla menee hetki. Lopulta eräs kuski ilmoitti voivansa ajaa hotellillemme, mutta hänetkin opastimme loppumatkan hotellin pihaan.

Tänään oli vuorossa kesäpalatsi. Bussimatka kesti hotellilta toista tuntia. Paikka on kyllä käymisen arvoinen. Sanoisin tähänastisista vaikuttavimmaksi. Pitkän käytävän kattojen sisäpinnat ja tukirakenteet ovat kaikki maalattuja. Niissä on kuvia, jotka Marilynin mukaan sisältävät jonkun muinaisen runon, tai kertomuksen jostain historiallisesta tapahtumasta. Ja näitä on tuhansia.

Fyysisesti rankin oli kiipeäminen, tai paremminkin alastulo Budhan temppelistä. On siinä ollut pojilla rakentamista. Ylhäältä olisi mitä mainioimmat näköalat tekojärvelle ja muualla Pekingiin, mutta kun ei näkynyt.
Sumua kylläkin näkyi. Ilmansaasteet täällä ovat lähes käsinkosketeltavia. Kurkussa tuntuvat oikein selvästi. Pakokaasut tuoksuvat välillä niin voimakkaasti, että panee ihmettelemään kuinka usvaista täällä olisi vanhemmalla autokalustolla.

Autoja täällä on valtavasti ja niiden modernisuus silmiinpistävää. Toki vanhoja riepujakin näkee jatkuvasti. Liikenne sinänsä on sujuvaa ja säännöt lienevät suuntaa antavia. Takan tulevan töötti korvannee peilien käytön, koska tööttäilyä kuulee jatkuvasti ja kaistanvaihdot menevät melko suurpiirteisesti. Välillä yhdellä vasemmalle kääntyvällä kaistalla on useita autoja vierekkäin, välillä kaistoja on jopa maalattu useampiakin.

Perjantain kolupäivästä vielä sen verran, että olimme automyyjäopiskelijoiden mukana ja pääsimme käytännön myyntityöharjoitukseen mukaan. Viimeisen harjoituksen oppilaamme vetivät keskenään kiinalaisille malliksi hieman alkuperäisohjeita soveltaen. Saimme raikuvat suosionosoitukset ja etenkin paikalliset tyttöoppilaat ihastuivat Timostamme, joka siis sai edellisenä päivänä vedet päällensä.

Huomenna lähdemme aikaisin muurille. Matka kohteeseemme kestää ainakin kaksi tuntia, joten nyt vaan unta palloon.

torstai 9. huhtikuuta 2009

Kiinalainen juttu osa 6

No nyt sitten päästiin aikamoisiin katsojalukuihin, tai vasta lauantaina. Kävivät paikallisen CCTV:n porukat tekemässä koulullamme ohjelmaa ja halusivat ulkomaalaisvahvistukset showhun mukaan. Kyseessä on leikkimielinen kisa, jossa joku varmasti kastuu. Kuten näissä hullut japanilaiset ohjelmissa olemme nähneet.

Toinen joukkueen jäsen istuu tuolilla, jonka yläpuolella on vesiletkun päässä ilmapallo. Palloon tulee vettä toisen jäsenen työskentelyn perusteella. Tässä tapauksessa oli tarkoitus sahata rälläkällä hehkulampun yli vedetty sähköjohto poikki särkemättä lamppua. Lampun valo sammui johdon katkettua. Puukapulaan oli siis kiinnitetty viisi kirkaslasista hehkulamppua ja niissä siis paloi valo.

Eli rälläkän käyttäjä veteli jännitteellisiä johtoja poikki. Turvallista eikö totta! Jos lampun kupu rikkoutui, käänsi hanamies vedentuloa isommalle. Kiinalaiset sahasivat useamman kapulan lamppujen langat poikki. Meidän Mikkomme sahasi vain yhden kapulan langat särkemättä lamppuakaan. Tuolilla istunut Timo kastui taatusti, koska hanamies käänsi vedentulon täysille heti rälläkän käynnistyttyä. Also in China there is so called "Reilu meininki!"

Timohan tietysti sai vedet päälleen, mutta näin hellepäivänä se ei haitannut. Juontaja haastatteli suorituksen jälkeen meitä ja kyseli onko Suomessa mitään vastaavaa. Totesimme meillä olevan ainakin eukon kannon kisat ja näytimme mallisuorituksen siitä.

Emme vielä tiedä katsojalukuja, mutta ainakin Mikon aikaisempi ennätys 700000 mennee reilusti rikki. Hänhän on Puskurin palkintoauton voittaja ja sen verran oli loppujaksolla katselijoita. Mitähän kaikkea meille täällä vielä tapahtuukaan. Olemme onnistuneet tekemään lähtemättömän vaikutuksen ainakin itseemme, ellemme myös muutamaan miljoonaan Kiinalaiseen.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Kiinalainen juttu osa 5

Tämä olkoon sitten lyhyempi kuin nuo edelliset jutut. Koulussa Haagan oppilaat ahkeroivat moottorin irroituksen kimpussa. Tosin tehokasta työaikaa ei kovin paljon ollut. Bussimatka kesti yli puoli tuntia ja aamupäiväjumppakin yhdessä muiden oppilaiden kanssa vei osansa. Ruokatuntikin on täällä kaksi tuntia, joten pikaisesti syövät ehtivät antaa ruoan painua reilun tunnin. Sitten onkin loppukirin paikka ja hotellille lähdetään puoli neljän maissa. Paikalliset oppilaat tosin opiskelevat hetken pitempään molemmista päistä pöivää.

Koulun jälkeen kävimme pikaisesti pukuostoksilla, mutta siitä ei tullutkaan mitään, koska valmistusaika on kaksi viikkoa, joten olisimme jo kotimaassa ennen puvun valmistumista. Sieltä sitten oppaidemme kanssa hotpotille. Taas uusi paikallinen tapa valmistaa syötävää. Tällä kertaa osallistuimme siihen myös itse. Tiskillä oli jokaisen edessä syvennys kattilalle, johon veden lisäksi laitettiin mausteet kolmiportaisella asteikolla nollasta tuliseen.

Kattila tulille ja pöytään alkoi tulla ohuiksi leikattuja ja rullalle käärittyjä lihasuikaleita melkein mistä eläimestä tahansa suikaleita saa. Myös kasviksia laidasta laitaan tofua unohtamatta. Ruokalista oli vain kiinaksi, joten oppaamme Donald ja Marilyn olivat elintärkeät. Paikassa oli kymmeniä sähkölevyjä ja vielä enemmän ihmisiä, todellinen hot spot. Talvipakkasella todellinen napakymppi.

Päivän erikoisuus oli sitten kotimatka hotelliin keskustasta. Taksikuski eksyi totaalisesti, vaikka Marilyn istui vieressä opastamassa. Taitaa täälläkin yö ja päivä erottaa maaston kartasta. Perille päästiin lopultakin ja kurkkua kuivasi kovasti. Baariin mennessämme tarjoilija sanoi: "sorry we are closed", johon Petteri kielimiehenä vastasi:"Not yet!" ja avasi kylmäkaapin ja toisella kädenliikkeellä tölkin. Eli Baari olikin auki ja saimme huurteiset muillekin paikalle saapuneille. Paikasta on tullut jokailtainen kokoontumistilamme, jossa tsekkaamme paikalla olijat ja kerromme päivän kuulumiset ja kommentit, vaikka olisimme olleet yhdessä koko päivän.

Yhteistyö koulujen kanssa henkilötasolla on sujunut hyvin, mutta Donald ja Marilyn onnistuvat aina ylittämään itsensä välittömyydellään ja avuliaisuudellaan. Jos kenellä sydän voi olla puhdasta kultaa niin heillä.

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Kiinalainen juttu osa4

Tänään siis päästiin viimeinkin tositoimiin, tai ainakin melkein. Eli vuorossa oli yhteistyökoulujen tervetulotilaisuudet. Ensin Haagalaisten yhteistyökouluun Beijing Communication Schooliin, jossa isäntämme esittelivät erityisen ylpeinä vastikään alkanutta metrokoulutusta. Siihen oli panostettu todella kovasti. Saimme mm. ajaa metrosimulaattorilla ja harjoitella asemalta lähtöä ja tuloa. Se ei ollut ekakerralla kovinkaan helppoa, vaikka kojetaulun näyttöjen avulla junan sai pysähtymään metrilleen oikealle kohdalle.

Viereisessä luokassa oli lipunmyyntipisteen ja laituriporttien aivan identtiset mallit ja sen viereisessä metron ohjauskeskus. Koko seinä oli täynnä näyttöruutuja, joiden avulla metrokartasta saatiin näkyviin vaihteita ja kiertoreittejä mahdollisten ongelmien varalta. Tietenkin tilassa oli pari riviä työpisteitä, joista käsin oppilaat pystyivät harjoituksiaan tekemään.

Tämän kerroksen hissiaulassa oli Pekingin metrokartta pienoiskoossa. Metrolinjat näkyivät erivärisinä valoketjuina ja kaikki muu oli tehty pienoismalleina Kielletystä kaupungista Olympiastadioniin ja muihin rakennuksiin saakka. Pinta-alaa pienoismallilla oli reilusti parikymmentä neliömetriä. Emme sitä tulleet kysyneeksi, mutta näin arvioituna. Ja koko komeus lasilevyjen alla, joten saatoimme koko porukka sulassa sovussa tallustella kartan päällä. Siinä jos missä tajuaa Pekingin valtavan koon.

Pääsimme myös kunniavieraina seuraamaan lipunnostoseremoniaa urheilukentän vierellä. Meidät mainittiin erikseen ja saimme asiaan kuuluvat suosionosoitukset. Täällä osataan pitää vieraista huolta ja he tuntevat olevansa myös johdon tasolta tervetulleita. Ehkä vielä joskus Heltechissäkin.

Muusta koulun toiminnasta myöhemmin lisää, mutta ruokailusta on pakko kirjoittaa. Lounastimme itsemme erinomaisesta neljän ruokalajin ja riisin ateriasta kylläisiksi jälkiruokabanaanien korostuksella. Ja sitten bussilla Käpyläläisten yhteistyökouluun Beijing Vocatinal College of Electronis Science ja sen Automation Engineering Institute. Siellä vastaanotto oli jopa edellistä lämpimämpi, josta saamme kiittä Marilyniä, heidän koulunsa yhteyshenkilöä. Hän on englannin opettaja ja samalla tulkkina rehtorin, muiden opettajien ja oppilaiden sekä meidän välillä.

Tämän koulun porukka vei meidät sitten päivälliselle, jota emme voi koskaan unohtaa. Oppilaamme ehtivät laskea 29 eri ruokalajia, joita tarjoilijat vuoronperään pöytään kantoivat. Kaikkia en itsekään ehtinyt maistamaan, koska osa lajeista vietiin pöydästä uusien tieltä ja keskustellakin isäntien kanssa sai. Ruoat olivat kaiken lisäksi paikalliseen tapaan toinen toistaan maittavampia. Vielä nytkin lähes viisi tuntia aterian jälkeen on tunne, ettei huomenna tarvitse syödä muruakaan.

Olimme porukalla aivan äimistyneitä illan antimista ja päivällä näkemästämme panostuksesta koulutukseen. Täällä on tapahtunut valtavasti tämänkin projektin aikana ja aiemmin täällä olleet kertoivat monien röttelöalueiden hävinneen ja niiden tilalle tulleen siistejä teollisuusalueita ja korkealaatuisia asuinalueita. Rakentaminen jatkuu käytännössä läpi yön, ainakin viereisiltä työmailta kuuluvasta metelistä päätellen.

Ja nyt onkin hyvä nukahtaa tasaiseen kolinaan ja kuorma-autojen kaasutteluihin.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Visaisempi juttu

Tuossa juuri ennen matkaani kuulin, että Tuusulan kunta käy keskusteluja valtion kanssa Metlan metsien ostamisesta rakennusmaaksi. Nyt kannattaa kaikkien olla tarkkana, ettei tapahdu jotain peruuttamatonta vahinkoa vauhtisokeuden yllättäessä.

Vastahan varuskunnan alueelta kunta osti satamäärin hehtaareita, eikä sielläkään ole vielä mitään rakenteilla. Rahaa kunta tarvitsee nyt koulujen ja vanhustenhuollon tilojen rakentamiseen. Metlan alue on ainutlaatuinen Suomessa siellä tehtyjen tutkimusten vuoksi. Missään muualla ei ole yhtä pitkää keskeytymätöntä karikkeiden tutkimusta. Näistä tutkimuksista on vasta viimeaikoina alettu ymmärtää mm. ilmaston lämpenemisen vaikutuksia metsiin. Jos alue tuhotaan ja sitten vuosien kuluttua tajutaan, että nyt tarvittaisiin lisätietoa uusien tutkimusten avulla, ei samaa pohjamateriaalia enää voida käyttää.

Kirjoitin tästäkin aiemmin ja myös siitä, että kunta tekee suunnitelmia kyselemättä alueen asukkaiden mielipidettä. Ruotsinkylässä ja tuskin missään lähialueella asukkaat haluavat Metlan aluetta rakennettavaksi. Jo pelkästään Max Hagmanin elämäntyön kunniottamiseksi ja alueen virkistyskäytön vuoksi alue pysyköön nykyisellään.

Olen saanut asian tiimoilta yhteydenottoja ja tulemme ilmaisemaan kantamme päättäjille. Grillillä nähdään.

Kiinalainen juttu osa3

Tästä päivästä tuli ns. vapaapäivä, koska täällä on paikallinen juhlapäivä ja koulut kiinni. Meille se tarkoitti shoppailua, josta en ole koskaan pitänyt. Siis aikaisemmin entisessä elämässä. Täällä shoppailu on jotain ihan muuta.

Aloitimme turvallisesti outlet liikkeistä, joissa siis myydään kaikkea originaalitavaraa, jota toimitetaan ympäri maailmaa. Hinnat olivat sen mukaiset. Paremmin shoppailun taitavat ja sitä kotimaassa harrastaneet kolleegat ja oppilaat tiesivät mitkä tuotteet ovat lähes saman hintaisia kuin Suomessa. Näissä liikkeissä hinnat ovat näkyvissä, eikä niistä juurikaan voi tinkiä. Itselleni ei sieltä jäänyt mukaan kuin sulkapallosetti, johon vaikutti Käpylän sulkapallomestarin asiantunteva konsultointi muodossa mulle kans.

Tämän ostosparatiisin jälkeen taas porukka kolmella taksilla seuraavaan paikkaan, jota voisi kutsua ostoshel....ksi. Ainakin rahat siellä menivät lähes kaikilta. Paikka on nimeltään Pearl market ja ainakin tutustumisen arvoinen. Siellä et voi mennä myyntipöydän ohi ilman, että sinulle yritetään myydä mitä tahansa sillä pöydällä on. Tuotteet ovat nyt piraattituotteita ja kaupankäynti sen mukaista. Myyjä tarjoaa tuotetta tiettyyn hintaan, joka on 80% ohjehinnasta. Älä missään tapauksessa tarjoa yli 20% ohjehinnasta ja tinkiminen alkaa. Seuraavaksi myyjä yleensä kysyy montako kappaletta samaa tuotetta laitetaan. Me tingimme työkaverin kanssa aluksi neljän muistitikun satsista 70% alennusta ja nostimme määrän lopulta seitsemään päästäksemme sopivaan tasalukuun. Lopullinen alennus ensimmäisestä pyydetystä hinnasta 80%.

Myyjä näytti tietokoneellaan, että kaikki toimivat ja niissä oli luvattu kapasiteetti. Hotellilla omalla koneellani testattessamme virustorjunta poisti heti neljä eitoivottua tiedostoa. Reilu giga valokuvia tikulle ja vapaa tila väheni vastaavasti. Odotetaan nyt, että miten käy luvatulle kapasiteetille tikun täyttyessä.

Muut kaupankäynnit noudattivat samaa kaavaa ja mukanamme ollut yhteyshenkilö ilmoitti meille milloin hinta ja laatu olivat kohdallaan. Ilman häntä moni ostos olisi ollut arveluttavampi, mutta emme olisi kuitenkaan maltaita hävinneet, vaikka ostos olisi haihtunut savuna ilmaan heti kaupasta poistuttuamme. Mielenkiintoista oli myös havaita myyjien suorastaan takertuvan asiakkaisiin estääkseen heitä lähtemästä seuraavalle tiskille.

Erinomaisen mielenkiintoinen kohde tämmöiselle shoppailuun aiemmin kielteisesti suhtautuneelle. En ole fani vieläkään, mutta melkoinen kokemus, kuten tämä paikallinen ruokakin. Se taas on oman juttunsa arvoinen, ellei useammankin.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Kiinalainen juttu osa2

Tänään oli ohjelmassamme ensiksi käynti kielletyssä kaupungissa. Olin kohteesta itse jotakin kirjoista lukenut ja siellä käyneiltä kertomuksia kuullut. Ne ovat kuitenkin pinnallista tietoa kokemukseen verrattuna.

Paikka on sanoin kuvaamaton. Pelkästään alueen laajuus on valtava. Maon kuvan alta sisään ja edessä on valtava piha-alue. Seuraavasta portista sisään ja taas piha. Tätä jatkuu ja jatkuu. Rakennukset ovat pienintä yksityiskohtaa myöten viimeisteltyjä. Kaikki kivirakenteet ovat vaatineet käsittämättömän työpanoksen. Joka käy Pekingissä käymättä kielletyssä kaupungissa, ei ikinä voi kuvitella mistä jää paitsi. Mekin teimme reilun kolmen tunnin pikapyrähdyksen ja olisimme olleet pitempäänkin, elleivät oppainamme toimineet yhteistyökoulun opettajat olisi meitä eteenpäin hoputtaneet.

Syömässä kävimme japanilaisessa pikaruokalassa, jonka jälkeen kävimme parilla ostoskadulla. toinen oli perinteinen ja toinen moderni olympialaisia varten rakennettu. Tämä jälkimmäinen oli vielä ilman liikkeitä. Huoneistot olivat kyllä rakennettu, mutta niissä ei ollut yrittäjiä. Raitiovaunukin kuljetti turisteja katua pitkin, mutta tunnelma puuttui. Liiketilojen neliöhinnat pyötivät lähellä 5000 Euroa, joten paikallisella hintatasolla tavaraa saa kaupata ahkerasti.

Kaupoissa on muuten tosi paljon myyjiä Suomeen verrattuna. Et ehdi juuri ovesta sisälle, kun joku esittelee jotain myynnissä olevaa. Jopa tinkiminen alkaa ennenkuin ehdit hintaa kysyä. Monien tuotteiden hinta tuntuu käsittämättömän alhaiselta Suomeen verrattuna. Ei kai ihme, että moni firma siirtää tuotantoaan Kiinaan. Siihen en aio nyt ruveta enempää kommentoimaan, koska se on jo oma kiinalainen juttunsa.

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Kiinalainen juttu osa1

Otsikon mukaan tämä on jatkokertomus amisopen Pekinginmatkasta. Eli laitteiden pelatessa tähän tulee jatkoa jopa tämän tulevan kaksiviikkoisen aikana.

Kuinka siis jouduin tänne? Marraskuussahan keuhkokuume kaatoi minut punkan pohjalle. Työkaveri soitti ja kysyi olisinko kiinnostunut lähtemään nyt keväällä Kiinaan, koska alkuperäinen matkaan lähtijä oli estynyt. Sanoin silloin antavani lopullisen vastauksen seuraavalla viikolla, jos olen silloin parantunut taudista. En siis myöntynyt, mutten kieltäytynytkään sataprosenttisesti. Seuraavana päivänä sain tekstiviestin, jossa onniteltiin Pekingiin lähdön johdosta.

Eli mikä tahansa muu kuin ehdoton vastaus voidaan tulkita miten tahansa. Matkakuumetta ei siis ollut etukäteen ja matkalaukun pakkkauksenkin aloitin vasta perjantaina neljän jälkeen, kun kentälle olimme sopineet tulevamme kuudeksi. Lentomatkallakaan en saanut juurikaan nukutuksi, joten tunnelma oli aamusta alkaen väsynyt ja jopa innoton.

Lounaan jälkeen ehdin ottaa tunnin tirsat kylmässä hotellihuoneessa. Täällä on sellainen käytäntö, että maaliskuun 15 päivä lopetetaan lämmitys kelistä riippumatta. Kesä alkaa siis allakan mukaan, eikä ulkolämpötilan. Vastaavasti talvi alkaa syksyllä tiettynä päivämääränä.

On tämä vaan niin erilainen kaikkiin muihin matkakohteisiin verrattuna. Kielitaidottomuuteni on täällä käsinkosketeltavampaa, kuin missään muualla olen kokenut. Tämä ei ole siis seuramatka, vaikka meillä on yhteistyökoulun opettaja samassa hotellissa asumassa. Ei siitäkään huolimatta, että meitä on neljän opettajan ja kymmenen oppilaan joukko.

Tämän päivän tunnelmat alun väsymyksestä pikkuhiljaa tapahtuneeseen piristymiseen ovat vain pieni osa kokonaisuutta, joka hahmottuu vasta kesäloman alkaessa, jos silloinkaan. On nimittäin mahdollista, että tämä reissu uusiutuu ensi keväänä. Sen näkee sitten.

Syömäpuikkojen kohdalla teimme Sellaisen päätöksen, että yritämme tulla niillä toimeen. Ainakin näiden kahden aterian perusteella päätöksemme oli oikea. Jopa pienet ja ohuet hituset löytävät tiensä lautaselta tuulen suojaan. Muutama todellinen herkkujuttu on löytynyt niiden yli kymmen lajin joukosta, mitä olemme tänään kahdella eri aterialla eteemme saaneet. Palataan siihen ateriapuoleen lisää tuonnempana.

Tuohon lämmityksen joustamattomuuteen nähden ravintolapuolella täällä tuntuu olevan Suomea enemmän vapauksia. Osa pojista oli iltapalaa vailla ja ruokapaikka meni juuri kiinni. Pihapiirin toisessa ravintolassa he saivat syödä kaupasta ostamansa nuudelikipot ja tarjoilija toi vielä heille kiehuvaa vettä pika-annoksia varten. Eikä maksanut mitään.

Hyvää yötä täältä Beijingistä.