Joulu on taas

Onpahan taas hetki vierähtänyt tässä tekstin teon odottelussa. Flunssakin kävi vierailulla ja viikon verran Ruotsinkylän koulun kentän jäädytyspuuhissa. Nyt sitten istun vaimon joululahjaläppärin ääressä ja kokeilen sen toimintaa.

Tuo loppusyksy oli kiireinen töidenkin suhteen ja viimeisen hopun teki tuo jäänteko. Soitin kuntaan pakkasten alkaessa ja kyselin kentän jäädytyksestä. Vastauksena oli, että Ruotsinkylään tullaan ensi vuonna. Pakkasista ei ensi vuonna ole varmuutta, joten yhteys rehtoriin, joka järjesti pääsyn vesipisteeseen. Kolmosluokan vanhemmille sähköpostia ja sieltä löytyi Ari ja Juha kaveriksi palelemaan. Myös naapurin Tomi kävi yhtenä iltana letkua pitelemässä. Arin kanssa sitten ulkoilimme enemmän.

Ensimmäisenä iltana taistelimme letkun ja suuttimen kanssa. Edellisen käyttäjän jäljiltä paksumpi letku oli laskostettu kurtuille, joista yksi alkoikin heti vuotamaan. Muutama metri letkua lyhemmäksi ja vuoto korjaantui, tosin suutin ehti sillävälin jäätyä. Se siis todettiin turhaksi kyseisellä pakkaslukemalla -20 astetta Celsiusta. Rekkakuskit jäällä lukemiin emme siis yltäneet, vaikka heidänkin toimistaan jutustelimme.

Siispä kasteltuamme ensin toisemme laitteiston hienosäädön kanssa, saimme kasteltua kentän epätasaisen pintakerroksen. Konevoimaa ei siihen hätään ehditty sulattamaan ja miesvoimaa ei ollut tarpeeeksi, vaikka pari kolmosluokkalaista kenttää haravoikin risuista puhtaaksi. Kuusi tuntia sinä iltana meni kylmyys tunki ytimiin saakka. Seuraavan illan vastaavan urakan jälkeen tuntuikin, ettei tässä lämpene enää ennen kesää.

Paria iltaa lumisateen vuoksi lukuunottamatta viikko siinä meni ahertaessa ja termospullo glögeineen oli tosi tärkeä varuste. Viimeinen huki tällä erää oli tiistaina. Lumikuuro hieman viivästytti, koska kola täytyi kaivaa esiin ja lumet kolata pois. Alkukolauksen tein tosin traktorilla, jonka kerkesin viedä kotiin käydessäni toivottamassa perheelle hyvää matkaa mummolaan joulun viettoon. Kasin aikaan tuumasimme Arin kanssa, että luonto hoitakoon lopun ja painuimme kotiin.

Pientä lohtua työhömme toi kentällä aloittaessamme luistelemassa olleiden poikien kehut jään tasaisuudesta. Olivat käyneet Riihikallion kenttää kokeilemassa ja todenneet sen muhkuraiseksi. Arilla oli asiaan järkeenkäyvä selitys, Ruotsinkylässä on vaan paremmat jäädyttäjät! Ja vaikka miten yritimme tehdä ihan tavallista jäätä, pukkasi priimaa tulemaan.

Pistin keskiviikkona vielä sairasvuoteelta viesti kuntaan kentän auraamisesta, koska en itse kyennyt. Tuloksena kenttä oli vielä eilen auraamatta, joten huomenna tämä pikavisiitti savossa päättyy ja suuntaan kotia kohti vielä hetkeksi jäälle. Nyt on aika käydä äitini loihtiman aterian kimppuun ja viettää vielä hetki aikaa, mitä Juha-Pekan pakettiin Löytösenkin oli löydettävä.

Joulutapahtuma koululla

Tänään oli Ruotsinkylän koululla Joulutapahtuma, jonka olivat järjestäneet eri luokkien vanhemmat yhdessä oppilaiden kanssa. Oli taas kerran mukava palata kotiin pakaasien kanssa. Niissä oli arpajaisvoittoja, bingovoittoja ja erilaisia leivonnaisia montaa eri sorttia.

Ajatuksena oli lähinnä piipahtaa paikalla siivouksen lomassa, mutta aikaa meni lähes pari tuntia. Tuo siivoukseni tuntuu kestävän ikuisuuden. Muuton jäljiltä "toimistoni" inventointi kierrätykseen ja säästöön menevän sekä suoraan energiaksi joutuvan paperin kohdalla ottaa oman aikansa. Toisaalta tämänpäiväinen breikki oli tarpeen.

Koululla oli siis virikkeellistä toimintaa monissa eri pisteissä ja syömäpuoltakin pöydät notkuen. Eri luokkien vanhemmat olivat kehitelleet ideoita ja oppilaat olivat mukana joissakin toiminnoissa. Askartelu tuntui heitä eniten kiinnostavan ja monia vanhempiakin. Joulukoristeita ei tarvitse niin paljon kaupasta hakea, kun voi käyttää omatekoisia.

Suurin ansio piipahtamiseni venymiseen oli kuitenkin ihmisten kanssa jutustelu. Monia vanhempia ei tule tavanneeksi muissa yhteyksissä. Etenkin huoli koulun laajennuksen lykkääntymisestä kunnan talouteen vetoamalla tuntui huolettavan monia. Järkevästi toimimalla kunta säästäisi tekemällä riittävän laajennuksen näinä aikoina, kun investointien kustannukset ovat alhaisella tasolla.

Valitettavasti osa päättäjistä ajattelee korkeintaan seuraaviin vaaleihin ulottuvalla perspektiivillä. Siitä on surullisena osoituksena kyläkoulujen lakkautukset ja alimitoitetut peruskorjaukset ja laajennukset jäljelle jäävissä kouluissa. Jopa sellaisia perusteluita kuulee, että pienessä koulussa oppilaat eivät saa tarpeeksi virikkeellistä opetusta, koska tilat ovat liian pienet. Ei voi harrastaa tarpeeksi monipuolisia liikuntalajeja jne.

Koulujen elinvoimaisuus on turvattava niitä kehittämällä. Tuusula on muuttovoittoinen kunta ja etenkin lapsiperheiden suosiossa. Tähän on yhtenä syynä luonnon läheisyys. Lapsien kasvun kannalta on aivan eri asia tapahtuuko se betonilähiössä vai maaseutumaisessa ympäristössä. Tänne tulee siis jatkossakin lapsiperheitä, joten kyläkoulut säilyvät elinvoimaisina tulevaisuudessakin. Niihin kannattaa satsata siis jo nyt, vaikka lyhyellä tähtäimellä edessä olisikin joitakin pienen oppilasmäärän vuosia.

Lisäksi rakentamisen laadun on noustava hintaa tärkeämmäksi kriteeriksi ja suunnittelussa on jätettävä riittävästi väljyyttä tilojen käytön mahdollisille muutoksille. Tuusulassa on tehty aivan liikaa alimitoitettuja laajennuksia mukamas säästösyistä. Se on johtanut tähän laajennusten ja peruskorjausten kierteeseen, kun melko uudessa tilassa alkaa kohta haista homeelle ja se tilakin on vielä liian pieni.

Me kuntalaiset ansaitsemme parempaa ja etenkin meidän lapsemme.

Ruotsinkylän koulun laajennus uhattuna!

On se mielenkiintoista tuo kunnallinen päätöksenteko. Näitä juttuja lukeneet ovat saattaneet saada sen kuvan, että en aina luota poliitikkojen kykyyn päätöksenteossa. Osittain kuva on oikea, mutta vaatinee pientä tarkentamista.

Ensinnäkin poliitikot tekevät päätöksensä esittelijöiden tekstien perusteella, elleivät jotain muuta kautta saa tietoa asioista. Toisekseen monissa ryhmissä vallitsee niin vahva ryhmäkuri, että sitä vastaan ei monikaan uskalla taistella. Tästä ovat monet nykyiset ja entiset valtuutetut minua valistaneet. Olkaa huoletti, en aio heitä paljastaa vaikka saisin uhkasakon kuten Kasvi.

Mutta palataanpa tuohon otsikon aiheeseen. Alkuvuodesta vielä näytti hyvältä ja Ruotsinkylän koulun laajennus oli alkamassa vuonna 2010. Niin uskoi myös koulun rehtori, joka otti siinä uskossa yhden ryhmän Lahelan alueen oppilaita kouluun. Kesällä kaikki muuttui. Laajennuksen suunnittelu keskeytettiin ja tehtiin vuoden vaihesiirto hankkeelle. Nyt syksyllä Ukkolan putiikissa ilmeisesti kaavaillaan koko laajennuksen hylkäämistä. Tämä kävi ilmi viimekertaisen kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksen lopussa keskusteluasioiden lopussa. Lautakunnan jäsenten jo osittain poistuttua ja muiden vielä papereitaan kerätessä Ukkola totesi ettei koulua tarvitse laajentaa, mikäli kouluun oppilaaksiottoaluetta supistetaan.

Olen täysin eri mieltä siinä asiassa. Vaikka kouluun oppilaaksiottoalue rajattaisiin Daalintien eteläpuolelle, täytyy koulua laajentaa. Ensinnäkin liikuntasali on ala-arvoisen pieni n. 100 neliötä. Eikä siinä ole näyttämöä. Toiseksi teknisen työn tilat eivät täytä nykyajan vaatimuksia. Kolmanneksi osa koulusta toimii tilapäisellä luvalla vanhassa puukoulussa. Neljänneksi kuntalaisten tasapuolisen kohtelun vuoksi Etelä-Tuusulaankin tarvitaan kunnan investointeja. Tässä kohdin tarkoitan Riihikallion eteläpuoleisia alueita.

Meillä on lautakunnassa käsitelty Lepolan ja Vanhankylän koulujen laajennuksia, sekä Linjamäen koulun laajennusta 1-6 luokkaiseksi 1-4 luokkaisesta. Kaksi ensin mainittua toteutuu, mutta Linjamäen vanhempien tahto ei toteutunut. Virkamiehet voittivat tämän erän, mutta asianhan voi ottaa uudestaan esille tuonnenpana. Varsinkin kun Ruukin koulu on täynnä. Ruotsinkylän koulun laajennus ei ole vielä tullut lautakuntaamme käsittelyyn. Ja pelkäänkin, ettei se ihan heti ole tulossa. Niin voimakkaasti eräät tahot vastustavat. Eräskin valtuutettu sanoi minulle, että on turha toivoa koulun laajennusta. Syytti jopa rehtoria liian suuresta oppilaaksiotosta, koska meihin "poliitikkoihin" ei kannata luottaa!

Katselin tuossa illalla ohjelmaa muinaisen DDR:n loppuvaiheista. Siinä kansa nousi rohkeasti puolustamaan vapauttaan ja oikeuttaan mielipiteensä ilmaisemiseen. Valtakoneiston oli lopulta antauduttava. Tästä saankin hyvän aasinsillan DDR:stä Tuusulaan. Molemmissa valtakoneisto pyrkii elämään omaa elämäänsä kansan tahdosta välittämättä. Hyvä esimerkki tästä oli kunnanjohtajan yritys estää Vanhankylän koulun laajennus, mutta valtuusto yksimielisesti palautti sen takaisin. Lautakuntahan oli sen jo yksimielisesti hyväksynytkin.

Nyt tarvitaan samaa yksimielisyyttä Ruotsinkylän koulun laajennuksen suhteen. Laajennus on toteutettava pikaisesti ja huolellisesti suunniteltuna. Liikuntasali on tehtävä kerralla riittävän suureksi ja varustettava kunnollisella näyttämöllä. Kuinka tärkeää pienelle koululaiselle onkaan nähdä vanhempansa seuraamassa lukukauden päätösjuhlan esityksiä, joissa hän itse on mukana.

Tuusula väkiluku kasvaa koko ajan ja osa uusista asukkaista tulee Ruotsinkylän koulun lähiseudulle. Jo nykyisetkin asukkaat ovat maksaneet kunnallisveroissa muidenkin koulujen laajennuksia. Ruotsinkylän alueen asukkaiden verotuotto Tuusulan kassaan paikallisen lehden selvityksen mukaan on kunnan kärkipäässä. Pitäkäämme päättäjät tietoisina olemassaolostamme ja ottakaamme heihin yhteyttä Ruotsinkylän koulun laajennuksen puolesta. Eivät nämä valtaapitävät loputtomiin voi ummistaa silmiään kansan vaatimuksilta. Eivät voineet DDR:ssäkään.

Senkkerin laajennus

Paikallisen lehden juttu alueen laajennuksesta, tai paremminkin teknisen lautakunnan kannanotosta laajennuksen YVA-selvityksestä oli lyhyen jutun arvoinen.

Lautakunta ei ollut viitsinyt perehtyä asiaan ilmeisesti ollenkaan, vaan oli uskonut konsultteja kritiikittömästi. Pitänee taas kerran ottaa päättäjiin yhteyttä ja vaatia perusteluja lausunnolleen. Voihan toki olla niinkin, että toimittaja oli poiminut yksittäisen lautakunnan jäsenen, ehkä puheenjohtanan, mielipiteen ja laittanut sen lehteen sellaisenaan.

Tuo minua mietityttämään jäänyt kohta lehtijutusta oli paluukuormien ylistys. Jutusta sai sellaisen kuvan, että lautakunta puoltaa Senkkerin laajennusta nimenomaan siksi, että alueelle tulevan ylijäämämaakuorman jälkeen lava pestään ja paluukuormassa viedään sitten kiviainesta takaisin työmaalle. Erinomainen idea, mutta valitettavan kaukana käytännöstä.

Yleensä työmailta ajetaan ensin ylijäämämaat pois ja vasta sitten tuodaan tarvittavat murskeet. Ja Senkkerin hankkeessakin on ideana louhia ensin kalliota ja täyttää vasta sen jälkeen syntynyt kuoppa ylijäämämailla. Miksi sitten lehden jutussa nimenomaan paluukuormia korostettiin? Voisiko kyseessä olla toimittajan provosointiyritys?

Ainakin minä provosoiduin, vaikka taannoin joku herra isoherra kehotti olemaan provosoitumatta. YVA konsultit voivat nyt etsiä esimerkkejä näistä työmaista, joille ylijäämämaan poiskuljetuksen paluukuormana tulee kiviaineksia. Ellei niitä löydy, ilmoittakoot sitten tiedotusvälineissä epäonnistuneensa YVA-selvityksen teossa tältä osalta.

Koska näitä paluukuormia korostetaan, tulee pohtia Senkkerin alueen toimintaa uudessa valossa. Rakennustyömaalle ei siis saa toimittaa kiviaineksia, ellei sieltä ensin tuoda ylijäämämaita samalla autolla toiseen suuntaan. Ja nimenomaan puhtaita ylijäämämaita, jota hakemuksessa myöskin korostetaan.

No tähän ei kukaan usko, en minäkään. Halusin vaan tuoda kolikon kääntöpuolen näkyviin. Näissä selvityksissähän konsultit tuovat esiin vain positiivisia asioita ja hieman liioitellen. Negatiiviset asiat sitten pyritään piilottamaan sivulauseisiin, tai jopa kyseenalaistamaan haitat vetoamalla esimerkiksi jonkun aiemman päätöksen syntymekanismiin, kuten Gungkärrin pähkinäpensaslehdon suojelupäätöksen osalta.

Kuinkahan moni teknisen lautakunnan jäsenistä oikeasti luki Senkkerin YVA-selostuksen läpi ennen lausunnon antamista? Oliko heillä siihen edes riittävästi aikaa? Valitettavasti esittelijät käyttävät valtaansa tarkoitushakuisesti tuomalla asiat päätettäväksi kovin lyhyellä perehtymisajalla. Ehdotin kasvatus- ja koulutuslautakunnassa, että saisimme seuraavan kokouksen esityslistan kulloisenkin kokouksen yhteydessä. Ei käynyt, koska asioita tulee niin paljon, että niitä ei muuten ehdi käsitellä. Kuitenkin viimeinen kokouksemme peruttiin, koska ei ollut asioita esityslistalla.

Tänä tietotekniikan aikana ei luulisi olevan vaikeata lähettää sähköpostilla tietoa lautakunnan jäsenille vaikka joka ikisestä erillisestä asiasta sitä mukaa kun ne on valmisteltu. Tämä lisäisi lautakunnan jäsenten mahdollisuutta ottaa asioista selvää ja perehtyä kyseiseen asiaan. Vai onko tarkoituskin, että lautakuntaa yritetään pitää pimennossa viimeiseen mahdolliseen hetkeen, jolloin esittelijän ehdotus ehkä menee helpommin läpi?

Lautakunnan jäsenillä on yleensä jokin muukin homma hoidettavana kuin lautakunnan asiat. Esittelijät taas ovat kunnan palkkalistoilla, eli meidän kuntalaisten kustantamassa työssä. Toimiiko työnantajan, tai paremminkin palkanmaksajan valvonta? Tekninen lautakuntakin voisi laittaa esityslistoihin edes läsnäolijoiden nimet, kuten muilla lautakunnilla on.

Perinteinen syystapahtuma

Meillä oli viime lauantaina Ruotsinkylän perinteinen syystapahtuma. Nyt jo kolmatta kertaa. Jo ensimmäinen tapahtuma oli perinteinen. Tämä siksi, että ideoidessamme erilaisia aktiviteetteja kylälle talvella 2007 ehdotin yhdeksi tapahtumaksi silloin elorieha-nimellä ollutta ideaa. Se saikin ylivoimaisesti eniten ääniä ja siitä saakka tapahtuma on ollut vuosittainen.
Ajankohta on määräytynyt paljolti Andersin viljelysten tilasta, eli onko sato jo saatu korjatuksi. Siksi tapahtuma sattuu aina syyskuulle ja käytännössä puolivälin tienoille. Kahtena viime vuonna sää on suosinut ja nytkin sade alkoi purkuvaiheessa. Säille emme valitettavasti voi mitään, mutta hyvässä hengessä järjestelyt sujuivat.

Oikeastaan homma alkaa mennä melkeimpä omalla painollaan. Aikaisemmin mukana olleet tietävät jo entuudestaan mitä on odotettavissa. Maatalousnaisten osuutta täytyy erityisesti kiittää. Heidän lettutehtaansa on hienosti toteutettu. Nytkään ei tarvinnut kuin tuoda voimavirtaroikka paikalle ja he kytkivät jääkaapin omalla jatkollaan ja teltan pystyyn. Toinen vakiovieras on Myllykylän Mylly, joka huolehtii makkaroista. Myös heidän pisteensä syntyy ilman paineita.
Suurin paine tänä vuonna oli kahvituksen hoitajan etsinnässä. Ungdomsförening, joka tähän asti kahvit hoiti, päätti olla tulematta tänä vuonna. Tilalle saimme Ruotsinkylän koulun ekaluokkalaisten vanhemmat, jotka olivat jo aiemmin lupautuneet tuomaan kotileivonnaisia kolmasluokkalaisten vanhempien kanssa. Leipomuksista oli siis ylitarjontaa, mutta viime vuonna ne loppuivat kesken. Balanssi ei ole vielä autourheilutermiä käyttääkseni kohdallaan.

Tässä kohti pitää aivan erityisesti kiittää Kimmoa musiikin järjestämisestä. Se on ollut tapahtuman tunnelmalle todella tärkeä yksityiskohta. Vuosittain ihmiset mainitsevat musisoinnin voimistumisen parkkipaikalta ladolle käveltäessä hienoksi tunnelman kohottajaksi. Niin kävi tänä vuonnakin.

Ensimmäisen vuoden kuumailmapallo, tai paremminkin kovahko tuuli, oli pienoinen pettymys. Lennättäjä ei uskaltanut nostaa palloa kovin ylös peläten autonsa lähtevän pallon mukana. Oli kuulemma kerran takapyörät olleet reilusti ilmassa puuskan yllättäessä vastaavassa "lennätyksessä".
Kahtena viime vuotena vetonaulana on ollut mönkijä ja peräkärry. Reilu neljä metriä pitkä ja pari leveä kärryni on lastattu heinäpaaleilla ja lapsilla. Parhaimmillaan reilut 20 muksua istuu kärrissä ja Hondan mönkijä vetää lähes viimeisiään. Lasteineen kärri painaa tonnin luokkaa, joten jyrkimmissä ylämäissä mönkijä pyrkii sutimaan. Pitkäsen Matille Brandtille kiitokset mönkkärien lainasta. Saattaa monessa perheessä olla keskusteluja mönkijän hankkimisesta, meilläkin sitä on jauhettu nyt toista vuotta ja pojan säästöjen kohde voi olla joku muukin kuin auto.

Ei kaikki kuitenkaan ole pelkkää päivänpaistetta. Ennakkomainontamme ei ollut ihan kohdallaan. Nettikeskari ei tule kaikille ja painettukin vain osalle. Postilaatikkojakelu jäi monistusongelmien vuoksi viime tippaan ja koululuokkakohtainen jakelu koulun postituslistojen kautta tapahtui inhimillisen erehdyksen vuoksi vasta alkuviikosta. Siitäkin huolimatta paikalla oli ihan mukavasti porukkaa. Muuamat olivat tulleet vähän kauempaakin.

Tapahtumalle on ollut selvästikin sosiaalinen tilaus. Erityisesti lasten suuri määrä on hyvä asia. Teini-ikäisiä saisi olla enemmänkin. Ja meitä vanhempiakin kiireemme painavat, mutta nämäkin asiat ovat priorisointikysymyksiä. Jos oikeasti tahdomme tehdä lastemme kannalta kivoja juttuja, joita he vielä vanhuksina muistelevat, me pystymme siihen. Kuinka helppoa onkaan viikon aherruksen jälkeen unohtua neljän seinän sisään viettämään laatuaikaa. Muistelkaapa omaa lapsuuttanne ja sen mukavia juttuja, laatuaika saa aivan eri sisällön.

Lapsemme ovat vain hetken lapsia ja lentävät kohta pesästä. Ja mekin vanhenemme vääjäämättä. Perinteinen syytapahtumamme on yksi keino yhdessäoloon eri sukupolvien kesken. Mutta tapahtumakin tarvitsee tekijänsä, mukaan pääsee aivan varmasti. 29.9. nuotiolla voidaan jutella uusista ideoista, nytkin jäi muutama toteuttamatta.

Loman loppu

Siis kesäloman loppu on tullut ja pieni tilinpäätös loman loppupuolesta esillä. Alkukesähän meni näissä kylän asioissa omien toimien ohessa. Loppukesästä(lomasta) tuli tehtyä noita polttopuita ja kuskattua kerppuja. Pari lyhyttä matkaakin tuli tehtyä perheen kanssa.

Viime viikolla paikallisen lehden toimittaja kävi tekemässä juttua suojatiepäivystyksestä. Ruotsinkylä koti ja kouluyhdistys organisoi tulevalla viikolla alueen vaarallisiin tienylityskohtiin päivystäjät lasten koulutietä turvaamaan. Ideana on saattaa lapset tien yli. Saattajilla on huomioliivit yllään ja poliisitkin lupautuivat paikalla pistäytymään. Muualla päin maailmaa tämä on hyvinkin tavallista toimintaa. Toivottavasti Suomessakin koulumatkan turvallisuus saa ansaitsemansa arvon.

Pienetkin teot saattavat olla merkittäviä. Siinä Haapamäen Kaijan kanssa muita odotellessamme todettiin pientareiden niiton olevan tärkeä asia lasten näkymiseksi ja näkemiseksi. Perjantaina sitten läksinkin niittämään heinää ja sahaamaan puskia Metsäkyläntien ja myllykyläntien liittymästä. Tulipa muutaman ohikulkijan kanssa hieman hommasta juteltuakin. Kaikki pitivät työtä tarpeellisena.

Eräs tosin aloitti keskustelun kysymällä: "Maksaako sulle kukaan tosta mitään?" Vastasin ettei maksa, johon tuli kommentti:"Olet sinä". Jäikö lauseesta puuttumaan joku adjektiivi, joka kuvaa hämärtyvää mielentilaa, vai oliko kyseessä positiivinen ilmaus. Sanoin hänelle tekeväni mielestäni liikenneturvallisuutta parantavaa työtä ja siten turvaavani omalta pieneltä osaltani lasten koulumatkaa. Voi siinä joku aikuinenkin tulla havaituksi pyörätiellä hetkeä aiemmin kuin ennen toimiani.

Tuosta jutustelustamme jäi jotenkin sellainen tunne, että pyyteetön työ yhteiseksi hyväksemme on kummallista. Voihan se ollakkin, mutta itselleni tuli hyvä mieli aherruksesta ja sainpahan hyötyliikuntaa ja hyvän hien ennen saunaan menoa. Kyseinen liittymä tosin vaatii hieman järeämpää vesomista jatkossa. Taitavat Korkeasaaren asukit saada kaluttavaa kerppuja isommassa paketissa.

Maanantaina siis töihin vaihteeksi Pasilaan, koska Haagan yksikössä alkoi remontti keväällä. Pasilassa laitetaan tiimimme kanssa paikkoja kuntoon ennen oppilaiden tuloa. Olen kesän aikana kypsytellyt joitakin ideoita koulun alkuun ja hiotaan niitä vielä loppuviikosta. Saatan niistä kertoa myöhemmin, kunhan saadaan tuloksia toimivuudesta.

Hyvää lomaa niille, joilla sitä vielä on jäljellä ja työniloa lomalta palaaville!

Niitä ja näitä

Päätinpä istahtaa hetkeksi kirjoittamaan, kun tuo koipi vihoittelee. En oikein tiedä mikä siihen iski, mutta polttopuiden pätkimisessä lienee osasyy.

Teimme pojan kanssa yhteistyötä puuhommissa, minä sahasin ja yhdessä pinottiin. Sahasin myös muutaman pöllin takkapuupituuteen, jotta poika sai ajaa ne toiseen paikkaan kottikärryillä. Pidemmät saunaan ja lämmityskattilaan menevät pinottiin sahauspaikan viereen. Ei voinut ainakaan kylmyydestä viime viikon kelejä moittia.

Kävimme parina iltana Häklin montulla uimassa ja lauantaina oikein Hangossa asti. Poika innostui köysikarusellista, eikä häntä meinannut saada sieltä pois. On muuten metka vekotin ja kannattaa käydä kokeilemassa, jos sielläpäin liikutte. Varokaa kuitenkin köysissä roikkujien ilmalentoja ja veteen putoamisia.

Kerputkin on nyt kaikki kuivumassa ja kuun lopulla ne viedään Korkeasaareen. Keskarin toimittajakin tulee matkaan mukaan, joten Ruotsinkylä pysyy edelleen kartalla. Metlan jutun jälkeen monet ovat kiitelleet toiminnastamme. Taitavat haukut odottaa kesälomien loppumista.

Kesäloma tässä kohta loppuu ja kesäkiireetkin. Sitä vaan aina tulee suunnitelleeksi liikaa tekemisiä loman ajaksi. Tänä vuonna tosin ei ole mitään päivämäärää, mihin mennessä joku juttu pitää olla tehty. Viime vuonna rakennuksen lopputarkastus saneli työtahdin ja viimeiset puutteet oli pakko tehdä. Tämän vuotiset askareet ovat itse aiheutettuja ja siten vähemmän stressaavia. Tämä on tuntunut melkein lomalta heinäkuun ajan.

Työasiat ovat kylläkin jo tulleet mieleen ja ensi talvea olen suunnitellut hetkittäin. Pidän ilmiötä jopa hyvänä, enkä tunne sitä rasittavaksi. Aloitamme tiimimme kanssa viikkoa ennen koulun alkua yhteisen valmistautumisen ensi lukuvuoteen. Olemme jotain jo keväällä suunnitelleet, mutta varsinainen työ alkaa elokuussa. Uusi toimipaikka, vaikkakin väliaikainen, aiheuttaa lisätöitä. Monta asiaa jää varmasti viime hetkeen, koska ne tulevat vasta sitten mieleen. Ovat niitä niin itsestään selviä asioita, joita ei vaan tajua ajatella.

Nyt olisi hyvä päivä käydä työmaalla sadepäivänä, mutta tuo jalka ei tykkää yhtään liikkumisesta. Siis vietän loppupäivän kesälomaa.

Ministeriä tapaamassa

Kuten tiedotusvälineitä seuraavat jo tietävätkin, olimme porukalla tapaamassa maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilaa. Asiamme oli lyhykäisyydessään se, että Metlan Ruotsinkylän tutkimusalueen metsät täytyy säilyttää. Ministeri oli samaa mieltä kanssamme.

Asiaa seuranneillahan historia on tiedossa, eli kunnanjohtaja yhdessä kunnanhallituksen puheenjohtajan kanssa kävi ministeriä keväällä tapaamassa ja toiveensa maiden hankkimisesta Tuusulalle esittämässä. Onneksi paikallinen lehti kertoi asiasta ja ryhdyimme toimeen kylällä. Vasta kesäloman alettua ehdin paremmin asiassa toimimaan ja kiitettävästi ovat muutkin toimineet. Oli todella hyvä mieli, kun huomasi niin monen olevan huolissaan alueen kohtalosta.

Nimiä kerätessä tuli erilaisia keskusteluja ihmisten kanssa käytyä. Yhteistä niille oli luottamuspula Tuusulan kuntaan, tai paremminkin henkilöihin. Kaikkia kommentteja ei uskalla laittaa tähän näkyville, koska siitä saisi syytteen jollakin perusteella. Ihmisten hätä on kuitenkin suuri ja luottamus päättäjiin hukassa.

Kuntahan olemme me asukkaat ja luottamus asioiden hoitoon siis on meistä itsestämme kiinni. Olemme itse äänestäneet päättäjiksi haluamamme henkilöt. Onko siis niin, että vaaleissa äänestetään vanhasta tottumuksesta puoluetta enemmän, kuin henkilöä? Ehkä vielä joskus oman edun tavoittelu huomataan ennen vaalejakin. Ehkä sitten kunnantalolla toimitaan ihmisten ja Tuusulan puolesta.

Valtuuston kokous

Olin siis valtuuston kokouksessa oikein työvuorossa. Helasvuon Hannu oli estynyt ja tuurasin häntä. Ei taida Hannu enää uskaltaa olla poissa.

Viikonlopun hautajaisreissun takia en ehtinyt kovin perusteellisesti esityslistoihin tutustua, koska torstain valtuustoinfoon ei ollut minulle niitä toimitettu. Valtuutetut olivat omansa saaneet, mutta varamiehenä jäin siis ilman. Tänään oli paikalleni esityslistat tuotu, joten valmistautumiseni oli pääsääntöisesti netin ja torstaisen "ryhmäpalaverin" varassa.

Kokouksen alussa sain kyllä tiedon, mitä ryhmien välisissä neuvotteluissa oli sovittu ja miten eri ryhmissä tultaisiin äänestämään. No onkos rivivaltuutettu sitten vastuussa äänestäjilleen, vai ryhmälleen? Tällainen kysymys saattaa herätä ja parlamenttarismissahan ryhmät yleensä ovat oikeassa.

Äänestykseenhän pari kohtaa sitten menikin, vaikkei erikoistoimittaja Santavuori paikalla ollutkaan. Joku korkeampi voima oli tehnyt esityksiä säästöistä, joilla Tuusulan talous saadaan kosmeettisesti hetken näyttämään paremmalta. Monissa puheenvuoroissa ensi vuoden tilannetta kuvattiin miljoonilla, kun nyt kinasteltiin kymppitonneista.

Mielestäni Inkeri Kostiaisen ja Aarno Järvisen ajatus siitä, ettei omaishoidon tukea saa vähentää, oli hyvä. Äänestypäätökseni kypsyi illan aikana lähinnä siksi, että käytimme keskusteluun aivan liikaa aikaa suhteessa säästösummaan. Metsäpirtin laajennuksesta ei kukaan sanonut sanaakaan ja kyseessä oli yli miljoonan hanke. Omaishoidon äänestyksessä oli kyse 52000 €:sta. No kaikki on suhteellista. Mutta periaate, että lapsien, vanhusten ja sairaiden oloista tingitään samalla kun meille muutenkin pärjääville annetaan, on mielestäni väärin.

Hyvä asia demareitten yksituumaisuudessa oli se, että nyt he saman logiikan mukaan tulevat kannattamaan lasten kotihoidontuen korottamista. Inkeri ja minähän ollemme koko ajan olleet kotihoidontuen korottamisen kannalla.

Kotihoito on pienen, alle 1,5 vuotiaan lapsen kannalta paras ratkaisu. Eikä sille ole mielestäni vaihtoehtoja kuin joissain erikoistapauksissa, jos lapselle on suoranaista vaaraa vanhemmistaan. Vasta yli 3 vuotiaat ovat riittävän kypsiä päivähoitoon isommassa ryhmässä. Tuo väli 1,5 - 3 perhepäivähoidossa, jos on kertakaikkiaan pakko. Tässä maassa on liikaa äitejä ja isiä, jotka harmittelevat etteivät viettäneet tarpeeksi aikaa lastensa kanssa näiden ollessa pieniä. Kuinka moni voi sanoa nähneensä lapsensa ensiaskeleet ennen päiväkodin tätiä?

Kaiken lisäksi kotihoidon kustannukset ovat murto-osa verrattuna laitoshoitoon. Ja pitkässä juoksussa sairaspoissaoloissa ja onnellisempina ihmisinä yhteiskunnan voitto on moninkertainen. Valitettavasti päättäjillä ei ole useinkaan rohkeutta äänestää omantuntonsa mukaan lasten parhaaksi, vaan äänestyspäätökset sanellaan puoluetoimistoissa.

Elämme vaikeita aikoja talouden suhteen. Nyt olisi hyvä tilaisuus pöllyttää luutuneita rakenteita ja ajatella moni asia uusiksi tuoreella ja innovatiivisella tavalla. Vaikka kokeilemalla radikaaleiltakin kuullostavia ratkaisuja ja vertaamalla niiden tuloksia perinteisiin systeemeihin. Esimerkiksi sitouttamalla kotihoidon valitsevat vanhemmat päätökseen, mutta nostamalla samalla tuen määrää reilusti. Vaikka puoleen kunnallisen laitoshoidon kustannuksista. Ei reilut 500€ kuussa paljon ole, mutta useampi lapsisessa perheessä varmasti houkutteleva vaihtoehto.

Metlan metsien puolesta!

Juuri ennen Kiinan matkaani tuli tietoon Tuusulan kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan ilmaisema aikomus hankkia Metsäntutkimuslaitoksen Ruotsinkylän tutkimusmetsät Tuusulan rakennusmaiksi.

Sain Kiinassa lukuisia yhteydenottoja asian tiimoilta. Lupasin palata asiaan kotiuduttuani. Näin on tapahtunutkin. Lukuisia puheluita on soitettu ja sähköpostit ovat kulkeneet. Nokakkain on asiaa puitu lukuisissa tapaamisissa. Kunnan puolelta ei kukaan ole virallisesti mitään kertonut ja ministeriössäkään ei paljon puhuta. Sen verran kuitenkin, että tieto ministerin vierailusta osoittautui ankaksi.

Ministeri kuitenkin saatetaan tietoiseksi asukkaiden mielipiteestä, tai paremminkin kansan mielipiteestä. Adressiin on nimiä tullut myös Ruotsinkylän ulkopuolelta. Osoitteessa http://www.adressit.com/metla-tuusula
voi käydä allekirjoittamassa adressin Metlan metsien puolesta.

Hieman perusteluja asian tärkeydelle. Alueen metsien tutkimuskäyttö on vasta alkutekijöissään. Toiminta on reilusti alle 100 vuotta nuorta, alue perustettu 1923 ja vasta sodan jälkeen toiminta päässyt vauhtiin. Osa tutkimuksista vaatii vielä ainakin 200 vuotta lisäaikaa. Kariketutkimuksen tuloksia on vasta viime aikoina alettu ymmärtää myös ilmastonmuutoksen näkökulmasta. On erinomaisen tärkeää, että alue säilyy yhtäjaksoisesti tutkimuskäytössä niin kauan, kuin metsät ylipäätään suomessa kasvavat. Vain siten saadaan vertailukelpoista tietoa.

Toisekseen alue sijaitsee niin keskeisellä paikalla pääkaupunkiseudun ihmisten kannalta. Sinne on lyhyt matka ja helppo tulla. Tutkimusreittien varrella on yli 100 taksionia eri puista, eli lajeja, alalajeja, muunnoksia ja muotoja. Reittejä on yli 20 kilometriä. Ne soveltuvat erinomaisesti virkistyskäyttöön, mistä on osoituksena sekin, että reitit pysyvät auki pelkästään ulkoilijoiden tallaamisen ansiosta. Metlan ei tarvitse raivata reittejä auki villiintyvän kasvillisuuden seasta.

Kolmas ja yhä tärkeämpi syy alueen säilyttämiselle on opetuskäyttö. Monet nuoret eivät enää erota kuusta männystä, tai tuomea pihlajasta. Alueella käy koululaisryhmiä ja myös päiväkotiryhmiä tutustumassa puihin ja metsään. Lukuisat eri lajikkeet on paljon omakohtaisempaa nähdä omin silmin luonnossa kuin katselemalla kuvia kirjoista. Myös metsän hajut ja äänet ovat tuntemuksia ja aistimuksia, joita ei voi muuten selittää kuin kokemalla itse.

Neljänneksi alueen tärkeys pohjaveden kannalta. Tuusulan väylän itäpuoli on pohjavesialuetta, joten sen rakentaminen lienee itsestään selvästi unohdettava. Pohjavesialue ulottuu myös länsipuolelle, joten parasta jättää alue myös jälkipolvien ihasteltavaksi.

Viidenneksi Tuusulan kunnalla on ihan tarpeeksi rakennusmaata varuskunnan alueella. Tosin suunnitelmat mahduttaa sinne jopa 15000 asukasta tekevät siitä jotain muuta, kuin houkuttelevan asuinalueen. Silloin ainakin lähistöllä on oltava mahdollisuus käyskennellä metsässä.

Syitä voisin luetella lisääkin, mutta säästän lukijapoloisia liialliselta työltä. Käykääpä itse tutustumassa alueeseen, ellette ole sitä vielä tehneet. Nauttikaa ja tutkikaa metsää sillä silmällä, että näette sen puilta. Lupaan sen, että tulette erilaisina ihmisinä metsästä kuin sinne mennessänne.

Kiinalaiset vastavierailulla

Hieman on aikaa mennyt edellisestä jutusta. Ihan hyviäkin syitä kirjoitustaukoon löytyy, mutten viitsi niitä luetella. Tai toista niistä.

Oikeasti pariviikkoinen kielikylpy Kiinan päässä ei ollut niin kiireistä aikaa. Lähes joka ilta ehdin hotellissa jotakin kirjoittamaan. Ilman Timoa olisimme Heikin kanssa olleet hukassa. Nyt meitä oli kolme "hoitajaa" kiinalaisille. Saimme jokainen hetken levähdystauon ja edes muutaman hetken muiden kuin kiinalaistemme seurassa. Ei heidän seurassaan sinänsä mitään vikaa ole, mutta liika on liikaa.

Alussa meitä suorastaan hirvitti kiinalaisten vaatimaton kielitaito, tai paremminkin se, ettei siitä saanut varmuutta. Koska epäilimme sanomamme perille menoa, kysyimme saman asian toisella tavalla ja saimme saman vastauksen: Yes. Eli kysymykseen nukuitteko hyvin oli vastaus kyllä ja myös kysymykseen nukuitteko huonosti oli sama vastaus. Vasta viimeisinä päivinä Mr. Li uskalsi sanoa, jos hän ei ymmärtänyt kysymystä, tai selostusta.

Lieneekö siihen ollut syynä Korkeasaaressa vierailumme. Leijonaemo ei jättänyt epäselväksi mielipidettään pentujaan kuvaavasta Mr. Yinistä. Pääsimme myös näkemään tosi ison torakan ja pienen viljakäärmeen. Halukkaat saivat myös pidellä niitä käsivarsillaan. Ei ne niin pahoilta tuntuneet, mutta kaikki eivät halunneet. Todella mielenkiintoinen iltapäivä ja vieraamme olivat mielissään näkemästään ja kokemastaan. Kiitos myös Markulle, joka mahdollisti erikoisemman reittimme.

Muita turistikohteitamme olivat Suomenlinna ja Seurasaari. Etenkin Seurasaaren kesyhköt eläimet kiinnostivat ja Timon ostamat pähkinät tekivät kauppansa. Myös Haagan Rhodopuistikossa piipahdimme ruokatunnin alkua odottaessamme. Mr. Chong otti kaikkialla valtavasti kuvia ja välillä hän unohtui omiin oloihinsa muiden jatkaessa ryhmässä eteenpäin. Nuuksiossa samoillessamme jopa jouduimme huhuilemaan häntä. No kaikki eivät ole ulkoilmaihmisiä, mikä pantiin merkille melottaessa ja kickbikella ajettaessa. Pulmakuution hän osasi kyllä viimeistä palaa lukuunottamatta ratkaista.

Kilometrejä tuli heitä kuskatessa useita satoja pelkästään minulle ja meitä oli kolme "isäntää" vuorottelemassa. Välillä tosin olimme kaikki yhtä aikaa remmissä ja kuljimme yhdellä autolla, jos siihen kaikki mahduimme. Oppilaathan olivat pääsääntöisesti korjaamoilla meidän oppilaidemme ohjattavina, mutta iltaisin oli koko porukka messissä.

Saimme toki kiitokset vaivannäöstämme ja lukuisia kutsuja Pekingiin ensi kevääksi. Myös oppilasvaihdon osalta tarkoituksena on ottaa mukaan muidenkin linjojen opiskelijoita myös heidän päästään. Myös paremmin englantia puhuva opettaja luvattiin ensi vuonna Suomeen.

Mr. Yin vaikutti erityisen ihastuneelta Suomeen ja oli oikein mielissään nähdessään poikani myös lentokentällä heitä saattamassa. Hän oli parina iltapäivänä mukanamme käymissämme tutustumiskohteissa. Harmikseen ei kuitenkaan metroajelulla. Mr. Yin kysyi Helsingin metrokoulutuksesta, koska olimme Pekingissä tutustuneet heidän koulutukseensa. Soitin Samuli Honkaselle, joka sai järjestettyä parin tunnin viiveellä meille tutustumiskäynnin metrovarikolle. Ja ei kun ajamaan oikeata metroa, ei siis mitään simulaattoria. Selitin kiinalaisille, ettei meillä ole varaa kalliiseen simulaattoriin, vaan meidän on harjoiteltava oikealla junalla. Jostain syystä kaikki eivät halunneet kokeilla ajamista, mutta me Heikin ja Timon kanssa päästelimme siitäkin edestä.

Touhukas pariviikkoinen siis on ohi ja kesälomakin painaa pikkuhiljaa päälle. Ensi kevään Pekingiin lähtijöitä on jo kartoitettu ja porukka alkaa olla koossa. Tarkoituksena on perehtyä Kiinaan ja erityisesti Pekingiin, sekä hieman myös kieleen ja kulttuuriin talven aikana. On vaikea kuvitella syntyykö seuraavan ryhmän kanssa yhtä hyvä tunnelma kuin tänä vuonna. Kanditaatit ovat kyllä hyviä, mutta vasta ankkurin noustessa kyvyt punnitaan.

Olen tästä matkastamme monien ihmisten kanssa jutellut ja melkein aina he jossain vaiheessa ottavat puheeksi rahan, eli miten kaupungilla on varaa tähän. Olen perustellut tämän oppilasvaihdon järkevyyttä sillä, että tämä on erinomainen keino palkita hyvin menestyneitä opiskelijoita. Niihin "reppanoihin", jotka eivät millään tahdo suoriutua opinnoistaan on meillä aina panostettu lähes avoimeen piikkiin. Kyllä hyvillä oppilaillakin on oikeus saada jotain hyvää oppilaitoksen taholta.

Kiinalainen juttu ei lopu ikinä

En olisi ikinä ennen Kiinan matkaamme uskonut, että joku paikka voi tehdä minuun niin suuren vaikutuksen kuin Peking teki. Siihen on tietysti monia syitä.

Ensinnäkin etukäteistietoni Pekingistä eivät olleet ajan tasalla. Vaikka olinkin monien siellä käyneiden kanssa keskustellut, eivät he osanneet välittää minulle omia kokemuksiaan. Enkä minäkään osaa omiani muille välittää. Peking on koettava itse, jokaiselle se on omanlaisensa.

Toisekseen minun tapauksessani asiaan vaikuttivat muut ihmiset niin valtavasti. Meidän ryhmämme hyvä yhteishenki ja hurtti huumori ja kaveria ei jätetä meininki turvasivat selustan. Etulinjan puolella taas isäntiemme ja erityisesti Marilynin "äitimäinen" huolehtiminen meistä oli erinomaista.

Pekingiin jäi monien tuttujen lisäksi ystäviä, joita me kaikki Haagalaiset jäimme kaipaamaan. Tunne on molemminpuolinen, sen aistimme lentokentän lähtöaulassa tänä aamuna. Marilynin oli vaikea pidätellä kyyneleitään meitä hyvästellessään. Ilmeisesti mekin teimme häneen lähtemättömän vaikutuksen. Ja joku vielä on joskus väittänyt kiinalaisia tunteettomiksi puurtajiksi. Tarvitaan ilmeisesti pari suomalaista insinööriä ja kourallinen heidän oppilaitaan sulattamaan jää.

Tämän otsikon alle palataan joskus tulevaisuudessa, ehkä jo parin viikon kuluttua vastavierailuporukan saavuttua. Nyt kuitenkin hetkeksi kotimaan asioihin lukemattomien lehtien ja postin muodossa.

Kiinalainen juttu lähestyy loppua.

Eli tätä kirjoitettaessa puuttuu repusta enää läppäri, yöpuku ja hammasharja. Tänään pidimme loppukeskustelut ja lahjojen vaihtotilaisuuden Beijin Communication Schoolin neuvottelutilassa. Ei siis huoneessa, vaan tilassa.

Totesimme siellä heidän valtavan panostuksen tehneen meihin vaikutuksen ja he kertoivat syynkin panostukseen. Koulu on menestynyt ja valtio panostaa menestyviin kouluihin. Näivettyvätkö menestymättömät koulut, sitä emme tohtineet kysyä. Erityisesti metrokoulutuksesta tunnuttiin oltavan ylpeitä.

Lounaan jälkeen meidät kuskattiin Olympiastadionin lähelle. Kävimme siis kiertämässä kentän ympäri. Kaikki oli peitetty keinonurmen näköisellä matolla ja porukkaa kuin meren mutaa. Vaikuttavan näköinen paikka sekä sisältä, että etenkin ulkoa. Suurimman vaikutuksen teki alueen valtava koko. Uimahallin ja stadionin välissä oli lentokentän kokoinen alue, jonka päästä päähän ei tämänpäiväisen smogin aikana todennälöisesti olisi nähnyt. Emme viitsineet testata asiaa, koska kukaan ei halunnut kävellä enää niin pitkää matkaa.

Hotellin baarissa pidimme vielä viimeiset keskustelut ja annoimme Marilynille vaatekaappiin unohtuneet tulijaiset. Kiitimme häntä näistä kahdesta viikosta ja kerroimme, ettemme olisi millään selvinneet ilman häntä. Ainakin kaikki olisi ollut todella hankalaa, koska hotellin henkilökunta ei puhu englantia.

Viestintä tosin onnistui ilman Marilyniä kun kävin punnitsemassa matkalaukkuni. Tosin siinä tarvittiin tietokoneen käännösohjelman apua ja rutosti aikaa. Vaakakin löytyi baarin keittiöstä ja oikein perinteinen irtopunnuksilla toimiva. Paperia tarvittiin vielä tuloksen kertomiseen. Vaaka oli illallisen jälkeen kovassa käytössä ja ylikuormamaksuilta välttynemme joidenkin laukkujen uusintapakkauksen avulla. Vajaita laukkuja siis täytetään ja ylikuormaa puretaan niihin. Ryhmämatkasta on siis etuja.

Hieman oli kaikilla surullinen fiilis, koska matka on sujunut hyvin. Etenkin kiinalaisten ystävällisyys on tehnyt meihin suuren vaikutuksen. Jäämmekin kaikki odottamaan tulevaa jälleennäkemisen toivossa.

Kiinalainen juttu osa 12

Alkaa loppusuora tässä juttusarjassa häämöttää. Tänään siis kävimme Käpylän yksikön ryhmän ja heidän yhteistyökoulusta Suomeen tulevien oppilaiden kanssa oluttehtaalla tutustumiskäynnillä. Melkoinen laitos oli kyseessä ja ainakin kiinankielisen esittelyvideon perusteella erinomaisen tärkeä. Olihan kyseinen firma viimevuotisten kisojen sponsoreita. Olympiatulen kantajia videolla esiintyi runsaasti ja selostaja miltei tikahtui kehusanoihin videon päätteeksi. Emme kyllä ymmärtäneet sanaakaan selostuksesta ja tekstityskin oli niin alalaidassa, ettei siitä juurikaan eturivin takapuolelle näkynyt.

Sieltä suunnistimme yhdelle Pekingin yliopistoista ruokailemaan, emme kylläkään tienneet miksi juuri sinne. Emme viitsineet edes kysyäkään, mutta arvelimme jälkeenpäin sen liittyneen lähtöjuhlan valmisteluihin. käpyläläisten yhteistyökoululla oli puolentoista tunnin juhöa meitä varten. Koulun oppilaat esittivät taitojaan eri lajeissa laulusta tanssiin. Siellä oli tosiaan nähty vaivaa tilaisuuden eteen.

Juhlan jälkeen hotellille ja pikainen asunvaihto päivällistä varten. Ja suunta meidän yhteistyökoululle, jossa söimme jälleen kerran maittavan aterian. Jutustelu oli selvästi vapaampaa edellisiin verrattuna ja etenkin aiempien tuttavuuksiemme kanssa ilta sujui todella rattoisasti. Juttelimme lähes huomiseksi suunnitellun loppukeskustelun aiheetkin läpi, joten huomenna pääsemme lounaan jälkeen tutustumaan vielä Olympiapuistoon. Sieltä etsiydymme sitten omine nokkinemme hotellille.

Kokonaisuutena tämä reissu on ollut sekä antoisa, että rasittava. Etenkin keskustelut paikallisten kanssa ja heidän ystävällisyys ovat olleet positiivisinta antia. Tietenkin nähtävyyksiin tutustuminen ja kaupungilla liikkuminen ovat avartaneet maailmankuvaa melkoisesti. Opetuksen erot ovat olemassa ja uskallan väittää meidän systeemiämme oppilasläheisemmäksi ja yksilöllisemmäksi. Suomessa käyneet paikalliset myöntävät eron, mutta tunnustavat voimattomuutensa muutoksen saamiseksi.

Itse asiassa meillä Haagassakin Smart tiimissä muutos lähti opettajista itsestään. Meillä vaan sattui olemaan niin valistuneet esimiehet, etteivät estäneet systeemimme kehitystä. Tästäkin asiasta olemme täällä keskustelleet ja päätyneet jopa muutamiin painokelvottomiin ajatuksiin. Rivien välistä lukijat tietävät mitä tarkoitan.

Odotan jo innolla kiinalaisten Suomeen tuloa ja sitä, että pääsemme heidän kanssaan tutustumaan meidän malliimme. Valitettavasti talouden näkymät ja korjaamoiden viimeaikaiset henkilöstön supistukset eivät anna parasta kuvaa. Tosin sama ongelma on täälläkin. Tänään saimme kuulla yhteistyökoulumme uhasta menettää 450 harjoittelupaikkaa ensi vuodeksi. Ja tämä vain yhden heidän kumppaninsa taholta.

Ongelmia siis piisaa joka puolella. Mutta niistäkin täytyy selvitä, joten hyvät ideat on aina punnittava ja uskallettava tehdä radikaaleiltakin tuntuvia ratkaisuja. Huomenna siis matkalaukun pakkausta ja loppupalaveria, joten tämä saattaa olla viimeinen kiinalainen juttuni täältä kirjoitettuna.

Kiinalainen juttu osa 11

Eipä ollut Timo tänään meitä opastamassa. Hän oli saanut illalla pomoltaan käskyn mennä koulun yhteistyökumppanin koolle kutsumaan hätäkokoukseen. Hän oli luonnollisesti erittäin pahoillaan asiasta, mutta me emme niinkään. Sijaiseksi Timolle oli määrätty englannin opettaja Jay, joka ehdotti tutustumista Taivaan temppeliin.

Toista vaihtoehtoa ei tarvinnut sanoakaan, kun teimme päätöksen. Kysely meni siis muodossa: "Voin viedä teidät Taivaan temppeliin, tai Mr Li voi ..." Jolloin vastasimme yhdestä suusta: "Tempel of Heaven!" Että voikin päätöksen teko käydä nopeasti ja yksimielisesti.

Tämä temppeli on taas kerran jotain maalaispojalle, kuten minä, käsittämätöntä. Valtava rakennelma monine sisäpihoineen ja rakennuksineen, jotka on kuten muissakin kohteissa, maalattu viimeistä yksityiskohtaa myöten. Erityisesti tämän kohteen kattotiilien väritys ja lasitus pistivät silmään.

Paikka on myös paikallisten hääparien suosima kuvauspaikka. Nytkin näimme kaksi eri paria, joita ammattikuvaajat ikuistivat avustajajoukon kanssa. Yksi piteli heijastinta ja yritti saada auringonvalon parhaaseen kulmaan, yksi heilautti morsiammen hametta saadakseen sen laskeutumaan oikealla tavalla kuvanottohetkellä ja yksi jakeli ohjeita.

Homma saattaa kestää tunteja, koska kuvia otetaan lukuisia eri asuissa. Melody näytti meille omia hääkuviaan englannin tunnin tauolla ja niitä oli paljon. Erinomaisen tyylikkäitä poseerauksia hääparilta eri ympäristöissä. Myös mustavalkokuvat kiinnittivät huomiota tehokeinona. Edellisellä viikolla Kallekin näytti omia hääkuviaan ja sama perusidea oli niissäkin.

Täkäläiset tykkäävät laittaa hääkuviaan tietokoneen taustakuviksi, joten me tietysti kysymme niistä. He ovat erittäin mielellään kertomassa niistä ja samalla myös itsestään ja perheestään. Se on sitä kanssakäymistä, joka sulattaa raja-aitoja erilaisten kulttuurien kohdatessa. Erinomaisen kiinnostuneita he ovat olleet myös minun koneella olevista kuvistani. Tosin ammattialisuus niiden ottajalla on tosi kaukana.

Tuleekin mieleeni ennen matkaamme järjestetty infotilaisuus, jossa meille kerrottiin kiinalaisten ottavan kaiken tosissaan. Eli harrastukset ovat lähes ammattilaistasoa, eikä niitä oteta ajanvietteeksi. Se näkyy täällä myös opetuksessa. Samaa asiaa toistetaan ja toistetaan kuukaudesta toiseen.

Silloin viime viikolla näkemämme 40000 kilometrin huoltokin on puhuttanut oppilaitamme. Täällä jokainen oppilas tekee parinsa kanssa kerran päivässä tuon huollon puolen vuoden ajan. Muu oppilasryhmä siis seuraa paikoiltaan ja odottaa omaa vuoroaan. Vasta viimeisenä vuotena, eli neljäntenä, oppilaat pääsevät työharjoitteluun. Eilinen metroajelukin toistetaan siis päivästä toiseen, kunnes se osataan unissaankin.

Tästä onkin sopiva siirtyä nukkumiseen. Me olemme itse torkahdelleet bussi- ja taksimatkojen aikana jokainen. Tänään torkahteli kuljettaja ja me olimme taatusti hereillä. Menimme temppelivierailun jälkeen kaupungille syömään paikalliseen ravintolaan jälleen kerran erinomaista ruokaa. Heikki kävi puvun viimeisessä sovituksessa ja sieltä lähdimme taksilla hotellille. Ihmettelimme kuskin pakkoliikkeitä ja vauhdin vaihtelua. Vasta BDA:n alueella toesimme syyn olevan väsymys, eikä valtava vessahätä, joksi sitä aluksi luulimme. Kuski nukahti jokaisissa liikennevaloissa kytkettyään ensin käsijarrun. Herätimme hänet aina valojen vaihtuessa vihreiksi.

Syyn tähän väsymykseen olimme toki tienneet aiemmista keskusteluista oppaidemme kanssa. Taksikuskin työvuoro voi olla 24 tuntia pitkä. Hän maksaa yhtiölle tietyn summan, että pääsee ajamaan ja saa kyytimaksuista palkkansa. Mitä pitempään jaksat ajaa, sen parempi liksa. Ihmetyttää oikestaan, ettei täällä tapahdu enempää kuin 10000 kolaria päivässä, kuten meille on kerrottu. Itse emme ole yhtään nähneet, mutta kuorma-auton kolaroidessa jälki on taatusti karmeaa. Monesti näkee kuormia, joita ei ole sidottu lainkaan.

Konginkangas meilessämme olemme ihmetelleet paperirullien kuljettamista päällekkäin pinottuina täysin sitomatta. Eräänä päivänä kuljetuslavetilla oli valtava teräspalkki täysin kiinnittämättä. Tänään oli kuorma-auto lähes nurin laitimmaisella kaistalla laakerin petettyä ja renkaiden irrottua! Koulukyytikuskimme menettäisi Suomessa korttinsa alle viikossa. Monet naiset kuulemma pelkäävät ajaa täällä ammattikuljettajien kiusatessa heitä tahallaan.

Että silleen, mutta huomenna taas uusi päivä ja uudet kujeet. Tiedossamme on tutustumiskäynti oluttehtaaseen Käpylän porukan mukana. Korjaamovierailumme siis peruuntui, mutta kait sen kestämme.

Kiinalainen juttu osa 10

Nyt on sitten voimat ihan loppu. Tämä flunssa ja urheilu ei sovi yhteen. Urheilua tuli harrastettua illalla paikallisella karting radalla. Koulupäivä alkoi huonosti, neljä meistä oli enemmän tai vähemmän sairaana flunssan kourissa. Itse sentään jaksoin lähteä eilen ostamieni pillereiden voimalla duuniin. Puolenpäivän jälkeen paikalliset kollegat Kalle ja Timo veivät minut koulun hospitaaliin, jossa pikaisen diagnoosin perusteella sain vahvempaa troppia.

Täällä on muuten opettajilla työsuhde-etuna 80 % alennus lääkkeistä. 12 tabletin pakkaus maksoi 2,60 Yuania, eli karkeasti pyöristettynä alle 30 centtiä. Ei paha hinta lääkkeestä, joka myös tuntui toimivan. Olo parani silmissä ja lähdinkin muiden mukana karting radalle. Harjoitusajon jälkeen olo oli kypsä, mutta parani sen verran, että ajoin vielä aika-ajotkin ja finaalin. Tulos heikkeni jokaisella ajokerralla, mutta siihen ei pelkästään ollut syynä kuntoni, vaan autojen epätasainen suorituskyky. Lopputuloksena kaikilla kuitenkin hyvä mieli ja jälkipeli sen mukaista.

Itse koulupäivän vietimme noiden metronkuljettajien seurassa, tai heiksi opiskelevien kanssa. Ajelimme simulaattorilla ja harjoittelimme asemalle pysähtymistä. Nämä täkäläiset oppilaat ajavat 14 asemanväliä päivässä ja opetus kestää siis kolme vuotta. Viimeinen vuosi on työharjoittelua.

Onneksi täkäläisten teknisen puolen opettajien englanninkielen taito oli niin heikko, että he olivat hankkineet jo aiemmin tutuksi tulleen Jayn ryhmänsä kanssa opetusta seuraamaan ja samalla tulkkaamaan. Meidän oppilaamme olivat jo oppineet niin hyviksi metrokuskeiksi, että opastivat kädestä pitäen Jayn oppilaille metrolla ajoa. Samalla heidän englannintuntinsa sai uuden sisällön. Kaikki olivat tyytyväisempiä iltapäivään kuin aamupäivään.

Saimme myös seurata esityksen, missä kuskioppilaat hoitivat hätätilanteen, missä metrojuna oli rikkoutunut tunneliin ja toisen junan avulla se hinattiin huoltoon. Jokainen tuntui osaavan vuorosanansa, vaikka paperit olivat turvana. Aamupäivän puuduttavuudesta huolimatta lopultakin onnistunut päivä.

Nyt on aika painua pehkuihin ja odottaa lääkkeen vaikutusta, otin nimittäin juuri äsken yötabletin. Pakkauksessa on siis päivälle ja yölle erilaiset pillerit. Ainakin silmäluomet tuntuvat jo raskailta. Huomenna on taas luvassa erilainen päivä ohjelmamme mukaan. Suomessa viime vuonna ollut Timo vetää huomisen. Torstaina on yhteinen päivällinen Communication Schoolilla ja perjantaina loppuyhteenveto aamupäivällä ja sitten alkaa pakkaaminen.

Kiinalainen juttu osa 9

Tänään oli ohjelmassamme english club. Itse asiassa nimi olisi pitänyt olla kiina-suomi sansastoa. Alkuun opiskelimme powerpointesityksen avulla kiinaa. Sanontoja kaupankäyntiin ja jokapäiväiseen elämään. Hyvin varhaisessa vaiheessa ohjelma muuttui vapaammaksi ja aloimme opettamaan vastaavia sanontoja suomeksi.

Oppilaamme saivat kädestä pitäen opetusta myös siveltimen käytöstä kirjoitusmerkkien teossa. Kuulimme myös kitaraesityksen, jonka nimi oli kevät. Sekä oppilaidemme, että meidän opettajien mielestä antoisimpia hetkiä koulussamme ovat olleet muut, kuin juuri tekniikkaan liittyvät oppitunnit. Tekniikan opettaminen kun poikkeaa niin paljon siitä, mihin oppilaamme ovat tottuneet.

Tämänpäiväinen sessiomme oli tähänastisista paras. Sekä kiinalaiset oppilaat, että etenkin heidän opettajansa Melody osasivat niin paljon paremmin englantia edellisiin verrattuna. Kommukaatiohan on tunnetusti hankalaa, jos osapuolet eivät ymmärrä toisiaan. Melody valloitti meidät välittömyydellään ja kielitaidollaan. Kerrankin oli tunne, että molemmat osapuolet ymmärsivät toisiaan.

Myös päivän rakenne melko vapaamuotoisena oli mieleemme. oppilaat innostuivat puolin ja toisin kyselemään miten se ja se sanotaan toisella kielellä. Saimme sivutolkulla sanastoa powerpointtiin ja myös omien nimiemme kiinalaisen kirjoitusasun kaupan päälle. Myös lausuntaharjoitukset pidimme molemmilla kielillä.

Ruokailun jälkeen menimme läheiseen puistoon lentopallot mukanamme ja pelailimme niiden kanssa. Puistossa oli Vappujuhlien harjoitukset ja vesisuihkujen näytöstä testattiin peliareenallamme. Ja poikiemme vesileikki-innostushan tiedettiin jo viimeviikkoisesta. Tänään eniten kastui vuorostaan Mikko, joka luuli ehtivänsä hypätä vesisuihkun edestä sen alkaessa suihkuttaa.

Ainut negatiivinen asia on nenän tukkoisuus, joka alkaa pikkuhiljaa haittaamaan olemista. Yksi opettajistamme oli kuumeinen jo tänne tullessa, eikä ole vielä kunnolla toipunut. Johtuneeko oma tukkoisuuteni siitä, vai paikallisista olosuhteista, en tiedä. Jos vielä muutaman päivän jaksaisi tolpillaan.

Tänään aamulla oli heikoin näkyvyys tähänastisista, alle kilometri. Puoleen päivääv mennessä näkyvyyttä haittasi pahiten "lumisade", eli puiden höytyvät tuntuivat lähtevän kaikki samaan aikaan. Iltapäivällä oli käytännössä kirkas ilma, jopa poutapilvet erottuivat selkeästi. Hotellille päästyämme nousi hurja puhuri, joka nosti läheisen metrotyömaan pölyt ilmaan ja taivas pimeni jälleen.
Tuon työmaankin edistymistä olemme seuranneet käytännössä jatkuvasti, sillä työtä tehdään kellon ympäri ja melua piisaa.

Kiinalainen juttu osa 8

Tänään siis tepasteltiin jalat muusiksi muurilla. Mutianyu oli paikan nimi ja hieman vaikeampikulkuinen kuin varsinaiset turistirysät. Porukkaa oli siitä huolimatta ihan tarpeeksi liikkeellä. Eilisen jälkeen osalla porukkaa oli jalat valmiiksi niin heikossa hapessa, että köysiratavaihtoehto ylös nousemiseen houkutteli. Alaspäin tulijoita oli sitten vieläkin enemmän.

Heikille täytyy nostaa hattua sitkeästä kävelemisestä mennen tullen, mutta reilu 500 kilometriä salaharjoittelua suksien kanssa on osasyynä jaksamiseen. Ehkä me heikkokuntoiset sitten ensi vuonna? Siis siinä tapauksessa, että lukujärjestys pitää paikkansa.

Nämä paikalliset ovat kyllä äärimmäisen ystävällisiä, mutta syvällisempiin keskusteluihin pääsee vasta pitemmän tuttavuuden jälkeen. Tämän olemme havainneet monesti. Tämänpäiväiset oppaamme mister Li ja Jay ovat vielä hieman ujon puoleisia, kuten Jay itsekin sanoi meille. Marilyn taasen on ollut kaikkina yhteistyövuosina suomalaisten kanssa tekemisissä ja viime vuonna Suomessakin. Hänen kanssaan homma toimii kuin vanhojen kavereitten kesken.

Häntä jo tässä kehuinkin aiemmin, mutta mikään kehuminen ei riitä, eikä muuta sitä tosiasiaa, että hän on meidän kaikkien mielestä kertakaikkiaan ihana ihminen. Aina valmis auttamaan meitä kaikissa asioissa. Tänäänkin hän opetti pojille neljä eri tapaa sanoa:" Sinä olet kaunis." Aikoivat käyttää sitä viimeisenä keinona tinkiessään myyjien kanssa ostoksista.

Osa pojista meni vielä päivällisen jälkeen ostoksille. Itselläni ja noin puolella muusta porukasta eilisen ja tämänpäivän tallustelut johtavat varhaiseen nukkumaanmenoon. Huomenna on ohjelmassamme english club, eli kieliopintoja. Meille näytetään, kuinka täällä opiskellaan englantia ja samalla kuulemma meille opetetaan hieman kiinaa. Mielenkiintoinen päivä siis jälleen tulossa.

Kiinalainen juttu osa 7

Jäikin yksi ilta kirjoittamisessa väliin. Eilen meni kaupungilla ostosreissulla turhan myöhään. Isossa porukassa aina joku innostuu tinkimään myyjien kanssa ja muiden on odotettava, tai ruvettava itse tekemään kauppaa. Siinä sitten vuoronperään turhaa, tai tarpeellista tavaraa osteltiin ja lopputuloksena oltiin taksijonossa pakaasien kanssa.

Taksijono suljettiin kesken kaiken ja jonottajat siirtyivät metsästämään kyytiä lennosta. Ensimmäiseen taksiin osa oppilaista ja käsi taas pystyyn. Seuraavaan saimme jo puolet porukasta kyytiin, kunnes kuski ilmoitti, ettei lähde ajamaan kohteeseemme. Sijaitseehan hotellimme viidennen kehätien ulkopuolella, eikä monikaan kuski tunne aluetta. Siksi meillä on Marilynin kirjoittama ohjelappu, jonka lukemiseen kuskilla menee hetki. Lopulta eräs kuski ilmoitti voivansa ajaa hotellillemme, mutta hänetkin opastimme loppumatkan hotellin pihaan.

Tänään oli vuorossa kesäpalatsi. Bussimatka kesti hotellilta toista tuntia. Paikka on kyllä käymisen arvoinen. Sanoisin tähänastisista vaikuttavimmaksi. Pitkän käytävän kattojen sisäpinnat ja tukirakenteet ovat kaikki maalattuja. Niissä on kuvia, jotka Marilynin mukaan sisältävät jonkun muinaisen runon, tai kertomuksen jostain historiallisesta tapahtumasta. Ja näitä on tuhansia.

Fyysisesti rankin oli kiipeäminen, tai paremminkin alastulo Budhan temppelistä. On siinä ollut pojilla rakentamista. Ylhäältä olisi mitä mainioimmat näköalat tekojärvelle ja muualla Pekingiin, mutta kun ei näkynyt.
Sumua kylläkin näkyi. Ilmansaasteet täällä ovat lähes käsinkosketeltavia. Kurkussa tuntuvat oikein selvästi. Pakokaasut tuoksuvat välillä niin voimakkaasti, että panee ihmettelemään kuinka usvaista täällä olisi vanhemmalla autokalustolla.

Autoja täällä on valtavasti ja niiden modernisuus silmiinpistävää. Toki vanhoja riepujakin näkee jatkuvasti. Liikenne sinänsä on sujuvaa ja säännöt lienevät suuntaa antavia. Takan tulevan töötti korvannee peilien käytön, koska tööttäilyä kuulee jatkuvasti ja kaistanvaihdot menevät melko suurpiirteisesti. Välillä yhdellä vasemmalle kääntyvällä kaistalla on useita autoja vierekkäin, välillä kaistoja on jopa maalattu useampiakin.

Perjantain kolupäivästä vielä sen verran, että olimme automyyjäopiskelijoiden mukana ja pääsimme käytännön myyntityöharjoitukseen mukaan. Viimeisen harjoituksen oppilaamme vetivät keskenään kiinalaisille malliksi hieman alkuperäisohjeita soveltaen. Saimme raikuvat suosionosoitukset ja etenkin paikalliset tyttöoppilaat ihastuivat Timostamme, joka siis sai edellisenä päivänä vedet päällensä.

Huomenna lähdemme aikaisin muurille. Matka kohteeseemme kestää ainakin kaksi tuntia, joten nyt vaan unta palloon.

Kiinalainen juttu osa 6

No nyt sitten päästiin aikamoisiin katsojalukuihin, tai vasta lauantaina. Kävivät paikallisen CCTV:n porukat tekemässä koulullamme ohjelmaa ja halusivat ulkomaalaisvahvistukset showhun mukaan. Kyseessä on leikkimielinen kisa, jossa joku varmasti kastuu. Kuten näissä hullut japanilaiset ohjelmissa olemme nähneet.

Toinen joukkueen jäsen istuu tuolilla, jonka yläpuolella on vesiletkun päässä ilmapallo. Palloon tulee vettä toisen jäsenen työskentelyn perusteella. Tässä tapauksessa oli tarkoitus sahata rälläkällä hehkulampun yli vedetty sähköjohto poikki särkemättä lamppua. Lampun valo sammui johdon katkettua. Puukapulaan oli siis kiinnitetty viisi kirkaslasista hehkulamppua ja niissä siis paloi valo.

Eli rälläkän käyttäjä veteli jännitteellisiä johtoja poikki. Turvallista eikö totta! Jos lampun kupu rikkoutui, käänsi hanamies vedentuloa isommalle. Kiinalaiset sahasivat useamman kapulan lamppujen langat poikki. Meidän Mikkomme sahasi vain yhden kapulan langat särkemättä lamppuakaan. Tuolilla istunut Timo kastui taatusti, koska hanamies käänsi vedentulon täysille heti rälläkän käynnistyttyä. Also in China there is so called "Reilu meininki!"

Timohan tietysti sai vedet päälleen, mutta näin hellepäivänä se ei haitannut. Juontaja haastatteli suorituksen jälkeen meitä ja kyseli onko Suomessa mitään vastaavaa. Totesimme meillä olevan ainakin eukon kannon kisat ja näytimme mallisuorituksen siitä.

Emme vielä tiedä katsojalukuja, mutta ainakin Mikon aikaisempi ennätys 700000 mennee reilusti rikki. Hänhän on Puskurin palkintoauton voittaja ja sen verran oli loppujaksolla katselijoita. Mitähän kaikkea meille täällä vielä tapahtuukaan. Olemme onnistuneet tekemään lähtemättömän vaikutuksen ainakin itseemme, ellemme myös muutamaan miljoonaan Kiinalaiseen.

Kiinalainen juttu osa 5

Tämä olkoon sitten lyhyempi kuin nuo edelliset jutut. Koulussa Haagan oppilaat ahkeroivat moottorin irroituksen kimpussa. Tosin tehokasta työaikaa ei kovin paljon ollut. Bussimatka kesti yli puoli tuntia ja aamupäiväjumppakin yhdessä muiden oppilaiden kanssa vei osansa. Ruokatuntikin on täällä kaksi tuntia, joten pikaisesti syövät ehtivät antaa ruoan painua reilun tunnin. Sitten onkin loppukirin paikka ja hotellille lähdetään puoli neljän maissa. Paikalliset oppilaat tosin opiskelevat hetken pitempään molemmista päistä pöivää.

Koulun jälkeen kävimme pikaisesti pukuostoksilla, mutta siitä ei tullutkaan mitään, koska valmistusaika on kaksi viikkoa, joten olisimme jo kotimaassa ennen puvun valmistumista. Sieltä sitten oppaidemme kanssa hotpotille. Taas uusi paikallinen tapa valmistaa syötävää. Tällä kertaa osallistuimme siihen myös itse. Tiskillä oli jokaisen edessä syvennys kattilalle, johon veden lisäksi laitettiin mausteet kolmiportaisella asteikolla nollasta tuliseen.

Kattila tulille ja pöytään alkoi tulla ohuiksi leikattuja ja rullalle käärittyjä lihasuikaleita melkein mistä eläimestä tahansa suikaleita saa. Myös kasviksia laidasta laitaan tofua unohtamatta. Ruokalista oli vain kiinaksi, joten oppaamme Donald ja Marilyn olivat elintärkeät. Paikassa oli kymmeniä sähkölevyjä ja vielä enemmän ihmisiä, todellinen hot spot. Talvipakkasella todellinen napakymppi.

Päivän erikoisuus oli sitten kotimatka hotelliin keskustasta. Taksikuski eksyi totaalisesti, vaikka Marilyn istui vieressä opastamassa. Taitaa täälläkin yö ja päivä erottaa maaston kartasta. Perille päästiin lopultakin ja kurkkua kuivasi kovasti. Baariin mennessämme tarjoilija sanoi: "sorry we are closed", johon Petteri kielimiehenä vastasi:"Not yet!" ja avasi kylmäkaapin ja toisella kädenliikkeellä tölkin. Eli Baari olikin auki ja saimme huurteiset muillekin paikalle saapuneille. Paikasta on tullut jokailtainen kokoontumistilamme, jossa tsekkaamme paikalla olijat ja kerromme päivän kuulumiset ja kommentit, vaikka olisimme olleet yhdessä koko päivän.

Yhteistyö koulujen kanssa henkilötasolla on sujunut hyvin, mutta Donald ja Marilyn onnistuvat aina ylittämään itsensä välittömyydellään ja avuliaisuudellaan. Jos kenellä sydän voi olla puhdasta kultaa niin heillä.

Kiinalainen juttu osa4

Tänään siis päästiin viimeinkin tositoimiin, tai ainakin melkein. Eli vuorossa oli yhteistyökoulujen tervetulotilaisuudet. Ensin Haagalaisten yhteistyökouluun Beijing Communication Schooliin, jossa isäntämme esittelivät erityisen ylpeinä vastikään alkanutta metrokoulutusta. Siihen oli panostettu todella kovasti. Saimme mm. ajaa metrosimulaattorilla ja harjoitella asemalta lähtöä ja tuloa. Se ei ollut ekakerralla kovinkaan helppoa, vaikka kojetaulun näyttöjen avulla junan sai pysähtymään metrilleen oikealle kohdalle.

Viereisessä luokassa oli lipunmyyntipisteen ja laituriporttien aivan identtiset mallit ja sen viereisessä metron ohjauskeskus. Koko seinä oli täynnä näyttöruutuja, joiden avulla metrokartasta saatiin näkyviin vaihteita ja kiertoreittejä mahdollisten ongelmien varalta. Tietenkin tilassa oli pari riviä työpisteitä, joista käsin oppilaat pystyivät harjoituksiaan tekemään.

Tämän kerroksen hissiaulassa oli Pekingin metrokartta pienoiskoossa. Metrolinjat näkyivät erivärisinä valoketjuina ja kaikki muu oli tehty pienoismalleina Kielletystä kaupungista Olympiastadioniin ja muihin rakennuksiin saakka. Pinta-alaa pienoismallilla oli reilusti parikymmentä neliömetriä. Emme sitä tulleet kysyneeksi, mutta näin arvioituna. Ja koko komeus lasilevyjen alla, joten saatoimme koko porukka sulassa sovussa tallustella kartan päällä. Siinä jos missä tajuaa Pekingin valtavan koon.

Pääsimme myös kunniavieraina seuraamaan lipunnostoseremoniaa urheilukentän vierellä. Meidät mainittiin erikseen ja saimme asiaan kuuluvat suosionosoitukset. Täällä osataan pitää vieraista huolta ja he tuntevat olevansa myös johdon tasolta tervetulleita. Ehkä vielä joskus Heltechissäkin.

Muusta koulun toiminnasta myöhemmin lisää, mutta ruokailusta on pakko kirjoittaa. Lounastimme itsemme erinomaisesta neljän ruokalajin ja riisin ateriasta kylläisiksi jälkiruokabanaanien korostuksella. Ja sitten bussilla Käpyläläisten yhteistyökouluun Beijing Vocatinal College of Electronis Science ja sen Automation Engineering Institute. Siellä vastaanotto oli jopa edellistä lämpimämpi, josta saamme kiittä Marilyniä, heidän koulunsa yhteyshenkilöä. Hän on englannin opettaja ja samalla tulkkina rehtorin, muiden opettajien ja oppilaiden sekä meidän välillä.

Tämän koulun porukka vei meidät sitten päivälliselle, jota emme voi koskaan unohtaa. Oppilaamme ehtivät laskea 29 eri ruokalajia, joita tarjoilijat vuoronperään pöytään kantoivat. Kaikkia en itsekään ehtinyt maistamaan, koska osa lajeista vietiin pöydästä uusien tieltä ja keskustellakin isäntien kanssa sai. Ruoat olivat kaiken lisäksi paikalliseen tapaan toinen toistaan maittavampia. Vielä nytkin lähes viisi tuntia aterian jälkeen on tunne, ettei huomenna tarvitse syödä muruakaan.

Olimme porukalla aivan äimistyneitä illan antimista ja päivällä näkemästämme panostuksesta koulutukseen. Täällä on tapahtunut valtavasti tämänkin projektin aikana ja aiemmin täällä olleet kertoivat monien röttelöalueiden hävinneen ja niiden tilalle tulleen siistejä teollisuusalueita ja korkealaatuisia asuinalueita. Rakentaminen jatkuu käytännössä läpi yön, ainakin viereisiltä työmailta kuuluvasta metelistä päätellen.

Ja nyt onkin hyvä nukahtaa tasaiseen kolinaan ja kuorma-autojen kaasutteluihin.

Visaisempi juttu

Tuossa juuri ennen matkaani kuulin, että Tuusulan kunta käy keskusteluja valtion kanssa Metlan metsien ostamisesta rakennusmaaksi. Nyt kannattaa kaikkien olla tarkkana, ettei tapahdu jotain peruuttamatonta vahinkoa vauhtisokeuden yllättäessä.

Vastahan varuskunnan alueelta kunta osti satamäärin hehtaareita, eikä sielläkään ole vielä mitään rakenteilla. Rahaa kunta tarvitsee nyt koulujen ja vanhustenhuollon tilojen rakentamiseen. Metlan alue on ainutlaatuinen Suomessa siellä tehtyjen tutkimusten vuoksi. Missään muualla ei ole yhtä pitkää keskeytymätöntä karikkeiden tutkimusta. Näistä tutkimuksista on vasta viimeaikoina alettu ymmärtää mm. ilmaston lämpenemisen vaikutuksia metsiin. Jos alue tuhotaan ja sitten vuosien kuluttua tajutaan, että nyt tarvittaisiin lisätietoa uusien tutkimusten avulla, ei samaa pohjamateriaalia enää voida käyttää.

Kirjoitin tästäkin aiemmin ja myös siitä, että kunta tekee suunnitelmia kyselemättä alueen asukkaiden mielipidettä. Ruotsinkylässä ja tuskin missään lähialueella asukkaat haluavat Metlan aluetta rakennettavaksi. Jo pelkästään Max Hagmanin elämäntyön kunniottamiseksi ja alueen virkistyskäytön vuoksi alue pysyköön nykyisellään.

Olen saanut asian tiimoilta yhteydenottoja ja tulemme ilmaisemaan kantamme päättäjille. Grillillä nähdään.

Kiinalainen juttu osa3

Tästä päivästä tuli ns. vapaapäivä, koska täällä on paikallinen juhlapäivä ja koulut kiinni. Meille se tarkoitti shoppailua, josta en ole koskaan pitänyt. Siis aikaisemmin entisessä elämässä. Täällä shoppailu on jotain ihan muuta.

Aloitimme turvallisesti outlet liikkeistä, joissa siis myydään kaikkea originaalitavaraa, jota toimitetaan ympäri maailmaa. Hinnat olivat sen mukaiset. Paremmin shoppailun taitavat ja sitä kotimaassa harrastaneet kolleegat ja oppilaat tiesivät mitkä tuotteet ovat lähes saman hintaisia kuin Suomessa. Näissä liikkeissä hinnat ovat näkyvissä, eikä niistä juurikaan voi tinkiä. Itselleni ei sieltä jäänyt mukaan kuin sulkapallosetti, johon vaikutti Käpylän sulkapallomestarin asiantunteva konsultointi muodossa mulle kans.

Tämän ostosparatiisin jälkeen taas porukka kolmella taksilla seuraavaan paikkaan, jota voisi kutsua ostoshel....ksi. Ainakin rahat siellä menivät lähes kaikilta. Paikka on nimeltään Pearl market ja ainakin tutustumisen arvoinen. Siellä et voi mennä myyntipöydän ohi ilman, että sinulle yritetään myydä mitä tahansa sillä pöydällä on. Tuotteet ovat nyt piraattituotteita ja kaupankäynti sen mukaista. Myyjä tarjoaa tuotetta tiettyyn hintaan, joka on 80% ohjehinnasta. Älä missään tapauksessa tarjoa yli 20% ohjehinnasta ja tinkiminen alkaa. Seuraavaksi myyjä yleensä kysyy montako kappaletta samaa tuotetta laitetaan. Me tingimme työkaverin kanssa aluksi neljän muistitikun satsista 70% alennusta ja nostimme määrän lopulta seitsemään päästäksemme sopivaan tasalukuun. Lopullinen alennus ensimmäisestä pyydetystä hinnasta 80%.

Myyjä näytti tietokoneellaan, että kaikki toimivat ja niissä oli luvattu kapasiteetti. Hotellilla omalla koneellani testattessamme virustorjunta poisti heti neljä eitoivottua tiedostoa. Reilu giga valokuvia tikulle ja vapaa tila väheni vastaavasti. Odotetaan nyt, että miten käy luvatulle kapasiteetille tikun täyttyessä.

Muut kaupankäynnit noudattivat samaa kaavaa ja mukanamme ollut yhteyshenkilö ilmoitti meille milloin hinta ja laatu olivat kohdallaan. Ilman häntä moni ostos olisi ollut arveluttavampi, mutta emme olisi kuitenkaan maltaita hävinneet, vaikka ostos olisi haihtunut savuna ilmaan heti kaupasta poistuttuamme. Mielenkiintoista oli myös havaita myyjien suorastaan takertuvan asiakkaisiin estääkseen heitä lähtemästä seuraavalle tiskille.

Erinomaisen mielenkiintoinen kohde tämmöiselle shoppailuun aiemmin kielteisesti suhtautuneelle. En ole fani vieläkään, mutta melkoinen kokemus, kuten tämä paikallinen ruokakin. Se taas on oman juttunsa arvoinen, ellei useammankin.

Kiinalainen juttu osa2

Tänään oli ohjelmassamme ensiksi käynti kielletyssä kaupungissa. Olin kohteesta itse jotakin kirjoista lukenut ja siellä käyneiltä kertomuksia kuullut. Ne ovat kuitenkin pinnallista tietoa kokemukseen verrattuna.

Paikka on sanoin kuvaamaton. Pelkästään alueen laajuus on valtava. Maon kuvan alta sisään ja edessä on valtava piha-alue. Seuraavasta portista sisään ja taas piha. Tätä jatkuu ja jatkuu. Rakennukset ovat pienintä yksityiskohtaa myöten viimeisteltyjä. Kaikki kivirakenteet ovat vaatineet käsittämättömän työpanoksen. Joka käy Pekingissä käymättä kielletyssä kaupungissa, ei ikinä voi kuvitella mistä jää paitsi. Mekin teimme reilun kolmen tunnin pikapyrähdyksen ja olisimme olleet pitempäänkin, elleivät oppainamme toimineet yhteistyökoulun opettajat olisi meitä eteenpäin hoputtaneet.

Syömässä kävimme japanilaisessa pikaruokalassa, jonka jälkeen kävimme parilla ostoskadulla. toinen oli perinteinen ja toinen moderni olympialaisia varten rakennettu. Tämä jälkimmäinen oli vielä ilman liikkeitä. Huoneistot olivat kyllä rakennettu, mutta niissä ei ollut yrittäjiä. Raitiovaunukin kuljetti turisteja katua pitkin, mutta tunnelma puuttui. Liiketilojen neliöhinnat pyötivät lähellä 5000 Euroa, joten paikallisella hintatasolla tavaraa saa kaupata ahkerasti.

Kaupoissa on muuten tosi paljon myyjiä Suomeen verrattuna. Et ehdi juuri ovesta sisälle, kun joku esittelee jotain myynnissä olevaa. Jopa tinkiminen alkaa ennenkuin ehdit hintaa kysyä. Monien tuotteiden hinta tuntuu käsittämättömän alhaiselta Suomeen verrattuna. Ei kai ihme, että moni firma siirtää tuotantoaan Kiinaan. Siihen en aio nyt ruveta enempää kommentoimaan, koska se on jo oma kiinalainen juttunsa.

Kiinalainen juttu osa1

Otsikon mukaan tämä on jatkokertomus amisopen Pekinginmatkasta. Eli laitteiden pelatessa tähän tulee jatkoa jopa tämän tulevan kaksiviikkoisen aikana.

Kuinka siis jouduin tänne? Marraskuussahan keuhkokuume kaatoi minut punkan pohjalle. Työkaveri soitti ja kysyi olisinko kiinnostunut lähtemään nyt keväällä Kiinaan, koska alkuperäinen matkaan lähtijä oli estynyt. Sanoin silloin antavani lopullisen vastauksen seuraavalla viikolla, jos olen silloin parantunut taudista. En siis myöntynyt, mutten kieltäytynytkään sataprosenttisesti. Seuraavana päivänä sain tekstiviestin, jossa onniteltiin Pekingiin lähdön johdosta.

Eli mikä tahansa muu kuin ehdoton vastaus voidaan tulkita miten tahansa. Matkakuumetta ei siis ollut etukäteen ja matkalaukun pakkkauksenkin aloitin vasta perjantaina neljän jälkeen, kun kentälle olimme sopineet tulevamme kuudeksi. Lentomatkallakaan en saanut juurikaan nukutuksi, joten tunnelma oli aamusta alkaen väsynyt ja jopa innoton.

Lounaan jälkeen ehdin ottaa tunnin tirsat kylmässä hotellihuoneessa. Täällä on sellainen käytäntö, että maaliskuun 15 päivä lopetetaan lämmitys kelistä riippumatta. Kesä alkaa siis allakan mukaan, eikä ulkolämpötilan. Vastaavasti talvi alkaa syksyllä tiettynä päivämääränä.

On tämä vaan niin erilainen kaikkiin muihin matkakohteisiin verrattuna. Kielitaidottomuuteni on täällä käsinkosketeltavampaa, kuin missään muualla olen kokenut. Tämä ei ole siis seuramatka, vaikka meillä on yhteistyökoulun opettaja samassa hotellissa asumassa. Ei siitäkään huolimatta, että meitä on neljän opettajan ja kymmenen oppilaan joukko.

Tämän päivän tunnelmat alun väsymyksestä pikkuhiljaa tapahtuneeseen piristymiseen ovat vain pieni osa kokonaisuutta, joka hahmottuu vasta kesäloman alkaessa, jos silloinkaan. On nimittäin mahdollista, että tämä reissu uusiutuu ensi keväänä. Sen näkee sitten.

Syömäpuikkojen kohdalla teimme Sellaisen päätöksen, että yritämme tulla niillä toimeen. Ainakin näiden kahden aterian perusteella päätöksemme oli oikea. Jopa pienet ja ohuet hituset löytävät tiensä lautaselta tuulen suojaan. Muutama todellinen herkkujuttu on löytynyt niiden yli kymmen lajin joukosta, mitä olemme tänään kahdella eri aterialla eteemme saaneet. Palataan siihen ateriapuoleen lisää tuonnempana.

Tuohon lämmityksen joustamattomuuteen nähden ravintolapuolella täällä tuntuu olevan Suomea enemmän vapauksia. Osa pojista oli iltapalaa vailla ja ruokapaikka meni juuri kiinni. Pihapiirin toisessa ravintolassa he saivat syödä kaupasta ostamansa nuudelikipot ja tarjoilija toi vielä heille kiehuvaa vettä pika-annoksia varten. Eikä maksanut mitään.

Hyvää yötä täältä Beijingistä.

KIITOS KUNNANVALTUUSTOLLE!

Taitaa olla tämän blogin kirjoittaja ihan päästään sekaisin, kun rupeaa poliitikkoja kiittelemään joka toisessa kirjoituksessa. No kiitos on paikallaan oikeiden päätösten seurauksena. Ja tuo päätös tehtiin tänään. Päästänkö kaikki kolme lukijaa jo nyt jännityksestä, vai paljastanko lukijat. Lähteitään ei sovi paljastaa, joten kerrotaan kiitoksen aihe.

Tuusulan kunnanvaltuusto päätti siis jättää hyväksymättä kaupan, jolla Lemminkäinen Oyj olisi ostanut Ylä-Inkilän tilan ja siirtänyt sitten sinne asfalttiaseman. Tuo päätös syntyi yksimielisesti, tai melkein. Eräs valtuutettu olisi halunnut kaupan tehtäväksi, mutta jäi ilman kannatusta. Meitä kokousta seuraavia kyläläisiä pidettiin kyllä hetken aikaa jännityksessä, kun esitettiin asian palauttamista takaisin valmisteluun. Se esitys meni äänestykseen, mutta kaatui selvin numeroin. Jotkut aiemmin kauppaa vastustaneet olivat nyt kääntäneet kelkkaansa. Eräskin matkailualalle pyrkivä menetti yhden lipunostajan tänään. Vaikea on enää minulle äänestystään perustella. Saa toki yrittää.

Lopputulos kuitenkin on tärkein ja tyylipisteet unohtuvat ajan kanssa. Monia onnitteluita tänään valtuutetuiltakin sain ja myös kyläläisiltä. Kiitos siitä, mutta Helena Riihimäki ansaitsee erityiskiitokset, koska huomasi silloin vuosia sitten kaupitteluaikeet kunnan nettisivuilta. Tämä on tärkeä viesti kaikille kuntalaisille. Käykää tutustumassa kokousten esityslistoihin ja ottakaa yhteyttä valtuutettuihin, lautakuntien jäseniin, kunnanhallituksen jäseniin ja jopa suoraan virkamiehiin, jotka valmistelevat esitettävät asiat.

Tämänpäiväisen päätöksen takana on valtava määrä lobbaamista kyläläisten taholta. Kiitos siitä kaikesta kaikille asianosaisille! Olette tehneet jotain historiallista tässä kunnassa. Olette saaneet poliitikot puhumaan asukkaiden kuulemisen puolesta. Tänäänkin sain kuulla toiveesta ottaa asukkaat mukaan neuvotteluihin. Tosin seuranneessa äänestyksessä toiveen lausuja äänesti miten äänesti. Ehkä hänen vaikuttimensa olivat kuitenkin muut kuin asukkaiden edut. Poliitikko on poliitikko, vaikka voissa paistais!

Itse en koe olevani poliitikko, vaan luottamushenkilö, koska aion toimia niiden asioiden puolesta, jotka vaalien alla toin esiin. Eli lasten ja nuorten puolesta. Lapsen paras paikka ihan pienenä on kotona rakastavien vanhempien kanssa. Sitten perhepäivähoitoon ja vasta yli kolmivuotiaana päiväkotiin. Nämä kaksi viimeistä eivät tietenkään ole pakollisia, jos vanhemmat haluavat lastaan kotona hoitaa. Sosiaalisen kehityksen kannalta kuitenkin suotavia. Samansuuntaiset ajatukset olivat Liisa Keltikangas-Järvisellä täss taannoin TV:ssä.

Kouluiässä pieni kyläkoulu pystyy tarjoamaan aivan riittävät kehittymisen edellytykset ja jopa kilpailukykyisillä kustannuksilla. Taitaa se poliitikko ruveta heräämään, kun alan kilpailukyvystä kirjoittamaan. Paras lopettaa, ennen kuin käy sielun vihollinen taloksi.

Vielä kerran: Onneksi olkoon Ruotsinkylä ja kiitos viisaalle päätökselle!

Mielenkiintoinen teatteriesitys

Otsikosta voisi saada sen käsityksen, että teatteriesitys ei aina olisi mielenkiintoinen. Valitettavasti olen joskus kokenut senkin. No syynähän saattoi silloin olla oma rajoittuneisuuteni, mutta en toki ollut ainoa.

Tämä mielenkiintoinen esitys oli viime keskiviikkona Ruotsinkylän koululla. Kyseessä oli Teatteri sisar ja yksi heidän nuorisoryhmistään Syrre. Heiskasen Sarin kanssa idea heitettiin ilmaan viime syksynä Jokelan markkinoilla. Nyt sitten otettiin koppi ja samalla useampi. Eli kaksi eri ryhmää Ruotsinkylän koululaisia pääsi osallistumaan esitykseen ja vanhemmille on samaa nautintoa tarjolla vanhempainillassa ensi kuussa.

Esityksestä teki mielenkiintoisen erityisesti se, että oppilaat pääsivät itse vaikuttamaan juonen käänteisiin. Kohtauksia näyteltiin uudestaan yleisön ideoiden perusteella ja roolihenkilön tilalle pääsi itse esiintymään. Voi sitä lasten intoa keksiä ratkaisuja päähenkilön ongelmien selvittämiseksi. Varmasti ikimuistoinen elämys kaikille paikalla olleille.

Olen aikaisemminkin ollut seuraamassa vastaavan laista esitystä ja silloinkin yllätyin oppilaiden aktiivisuudesta, mutta tämänkertainen aktiivisuus löi ällikällä. Siinä kuvastui kiteytyneesti se hyvä henki, mikä Ruotsinkylän koulussa on. Siihen on varmasti monia syitä, joista kyläkoulumaisuus on yksi merkittävimmistä. Opettajien ihmisläheinen ote oppilaisiin ja vanhempiin luo turvallisuutta, joka usein suurista mammuttikouluista puuttuu. Ja kaiken lisäksi tämä tapahtuu koko Tuusulan pienimmillä kustannuksilla oppilasta kohden.

Rehtori Jukka Moisiolle ja hänen tiimilleen täytyy antaa tunnustus hyvästä työstä. Mainio keino tähän on toteuttaa koulun laajennus mahdollisimman pian. Laajennuksen yhteydessä kouluun on tehtävä riittävän suuri liikuntasali joka sisältää näyttämön. Myös yleisölle on saatava riittävät tilat esityksien ja otteluiden seuraamiseksi.

Hyvin toimivat koulut ovat koko Suomen kannalta elintärkeitä. Liian usein päättäjät seuraavat koulutusta vain papereita tutkiskelemalla. Siinä pieni ihminen hukkuu numeroksi ja pahimmassa tapauksessa desimaalipilkun väärälle puolelle. Lapsiin ja nuoriin sijoitttaminen on sellaista liiketoimintaa, joka ei tuota neljännesvuoden mittaisella ajanjaksolla sijoittajien mielestä tarpeeksi. Todellisuudessa heihin sijoittaminen tuo pitkällä aikavälillä sijoituksen moninkertaisesti takaisin.

Kiitos kunnanhallitukselle!

Täytyy kiittää heti tuoreeltaan Ylä-Inkilän myynnin peruuttamisesta. Kunnanhallitus osoitti jämäkästi virkamiesportaalle kaapin paikan. Toivottavasti valtuusto on samaa mieltä hallituksen kanssa.

Santavuorikin on tervehtynyt ja päässyt juttuja kirjoittamaan. Heikillä on sana hallussaan ja teksti on mehevästi kirjoitettua. Kaikki eivät välttämättä pidä hänen tyylistään ja joskus tuntuukin, etten haluaisi joutua hänen juttujensa kohteeksi, etenkään ollessamme eri linjoilla. Etenkin nykyistä kunnanhallituksen puheenjohtajaa käsittelevät jutut on joskus kirjoitettu ilman silkkihanskoja.

Tämänpäiväisessäkin jutussa annettiin ymmärtää kuiskauksenkin riittävän. Me ruotsinkylässä emme kuiskailleet Lemminkäisen episodin aikana ja siitä kunnanhallitus meidät palkitsi. Minä puolestani annan kunnanhallitukselle tunnustuksen oikeasta päätöksestä. Ehkä tästä alkaa uusi ja hedelmällinen yhteistyö Ruotsinkylän kehittämiseksi. Prosessin aikana meille kyllä luvattiin olla yhteistyössä ja kertoa asioiden valmistelusta. Kysymykseeni miksi kyläläisiä ei etukäteen informoitu riittävästi sain vastauksen ettei ole osoitetietoja. Kiinteistöverolaput kyllä löytävät osoitteen perusteella perille.

Yhteistyöllä kunnan ja asukkaiden kanssa Ylä-Inkilän alueesta saadaan mainio virkistysalue. Jo nyt siellä käy huomattava joukko ulkoilijoita. Pienellä vaivalla sinne saa jopa pyörätuolilla kuljettavan reitin. Työvoimaakin lienee riittävästi saatavilla.

Laskiaisrieha

Meillä oli Ruotsinkylän koululla pienimuotoinen (noin 100 henkeä) laskiaisrieha. Porukalla oltiin kunnostettu pulkkamäkeä jo ennen hiihtolomaa. Ja kovassa käytössä mäki olikin, noin kolme tuntia katkeamaton jono lähtöpaikalla.

Lasten laskiessa mäkeä vanhemmat paistoivat makkaraa ja juttelivat keskenään. No kyllä muutama vanhempikin uskaltautui liukumäkeen. Ilmatyynyalukset todettiin miellyttävimmiksi laskuvälineiksi, valitettavasti lumen vähyys pellolla aiheutti yhden aluksen puhkeamisen.

Tuo kuvan ylikuorma ei tietenkään vaikuttanut asiaan, koska kuvassa oleva alus säilyi ehjänä. Ja suurin osa laskijoistakin. Omalla pojalla leuassa jarrutusjäljet ja naapurin esikoinen kokeili valotolpan kestävyyttä, kesti se.

Makkaraa jäi hieman paistamatta, mutta pullat meni kaikki. Tilaisuudelle oli selvästi sosiaalinen tilaus ja se päätettiinkin pitää perinteisenä tästä lähtien. Ilmoista ei seuraavina vuosina vielä tiedä, mutta ilmapiirihän se tärkeintä onkin.

Erinomaisen iso kiitos kaikille järjestelyissä mukana olleille. Tästä on hyvä jatkaa arjessa puurtamista.

Kasvatus- ja koulutuslautakuntaan

Tänään olin siis ensimmäistä kertaa seuraamassa valtuuston kokousta varavaltuutettuna. Meinasin päästä oikein tositoimiin, mutta kyseisen pykälän kohdalla ei tullut äänestystä, joten olin ainoastaan varalla.

Kunnallisessa päätöksenteossahan aina silloin tällöin joku on jäävi jonkun käsiteltävän asian kohdalla. Niin kävi siis tänäänkin ja kaksi Tuusulan puolesta ry:n valtuutettua joutui poistumaan paikaltaan pykälän käsittelyn ajaksi. TuPulaiset ovat harvemmin jäävejä kuin esimerkiksi tänään valittu kunnanhallituksen puheenjohtaja. Valinta meni äänestykseen, joka tapahtui nimenhuutoäänestyksenä. Valitettavasti, sillä suljettu lippuäänestys olisi antanut jokaiselle mahdollisuuden äänestää omantuntonsa mukaan pelkäämättä ryhmäkurin palautusta.

Otsikon mukaiseen asiaan mennäkseni, olen tyytyväinen pääsystäni kasvatus- ja koulutuslautakuntaan. Siellä pääsen toteuttamaan vaalilupauksiani edes pieneltä osin, eli turvaamaan lasten ja nuorten mahdollisuuksia kehittyä omalta osaltaan tämän yhteiskunnan kehittäjiksi. Liian usein nuoria haukutaan milloin miksikin, tuntematta heidän olotilaansa. Uskon, että ollessani itse nuorempi, myös minä ja kaverini saimme ansiotonta arvonnousua hulttioasteikolla. Harvemmin kuitenkaan aiheesta, mutta myönnettäköön joskus aihetta olleen. Emme kuitenkaan tuhonneet mitään, mutta joukossa meno tuppaa joskus riehaantua.

Siitä tulikin mieleeni salibändiharjoitukset, joita seurasin jokin aika sitten. Eräs tulevaisuuden toivo ei millään tahtonut pysyä aloillaan pelivuoroaan odotellessa. Myös vaihdot ja loppuvenyttelyt menivät miten kuten. En tulkinnut hänen toimiaan uhmakkaaksi auktoriteetin (ohjaajan/valmentajan) vastustamiseksi. Pikemminkin kaverilla oli vain akku täynnä energiaa, eikä kyseinen harjoitussessio energiatasoa juurikaan laskenut. Täytyy vain ihailla ohjaajien pitkämielisyyttä, sillä näitä akkupaketteja oli kentällinen.

Nuorten harrastusten vetäjät, oli kyseessä mikä harrastus tahansa, ovat erinomaisen tärkeitä ihmisiä. He tekevät arvokasta työtä, josta ei varmasti pääse rahallisesti rikastumaan. Heidän toimintaansa ei saa ainakaan haitata kunnallisen päätösenteon toimesta. Tämä olkoon yksi monista asioista, joiden avulla yritän pitää vaalilupaukseni.

Hyvää loppuvuotta!

Vuosi vaihtui ja uusi alkoi taas Tuusulan kannalta vähemmän hyvillä uutisilla. No tarkemmat arviot yön jälkeen osoittivat Vaunukankaan koulun palon vauriot pienemmiksi kuin alkuun pelättiin. Hyvä niin, mutta jokin lasten ilotuliteleikeissä meni pahasti pieleen.

Lapsillahan ei oikeasti voi olla ilotulitteita, ellei joku täysi-ikäinen niitä hänelle anna. Käyttöohjeet ainakin olivat jääneet tajuamatta ja muutenkin touhu lienee karannut käsistä kuten muinainen mopo. Onneksi Ruotsinkylän mopoautolla liikkuneet ilotulittajat saivat roskiksen sammumaan, ennen paikalta poistumistaan. Olivat älypäät laittaneet koulun roskikseen paukkujaan ja saivat roskiksen kupeeseen reiän valtavan pamauksen saattelemana. Lähistön asukas oli nähnyt sammutuksen ja paikalta poistumisen.

Itse näin kyseisen astian jäädyttäessämme koulun kenttää sunnuntaina naapurin Kimmon ja koulun rehtorin Jukan kanssa. Siinä vettä letkusta roiskiessamme ehdimme jutustella koko joukon erinäisiä asioita. Viime keväisen kentän salaojituksen aikana jutustelu oli vähäisempää, koska istuin enimmän ajan traktorin ohjaimissa. Jokatapauksessa tuollaiset pienimuotoiset talkoohommat tarjoavat mahdollisuuksia monenlaiseen kommunikointiin sekä vanhempien, että koulun edustajien välillä.

Ehkä tärkein hyvän mielen tuoja molemmissa tapauksissa oli se, että tunsi tekevänsä jotakin konkreettista oman kylän koulun oppilaiden hyväksi. Lapsiin ja nuoriin satsaaminen on aina kannattavaa toimintaa. Se maksaa vaivan näön moninkertaisesti takaisin. Ehkä vältymme jatkossa enemmiltä ilotuliteuutisilta?