Kiirettä on pitänyt

On tuosta edellisestä kirjoituksestani vierähtänyt melkoisen pitkä aika. Paljon on tapahtunut sen jälkeen ja suuri muutos omalla kohdallanikin on edessä, tai oikeastaan se on jo tapahtunut.

Suurin tragedia tapahtui jo kesäkuussa isäni kuollessa. Hän meni tiistaina rutiinitarkastukseen terveyskeskukseen, sieltä sai passituksen sairaalaan ja keskiviikkoiltana siirtyi autuaammille seuduille. Keskiviikkona vielä iltapäivällä tilanne näytti hyvältä, mutta kuusi tuntia myöhemmin ei enää. Hautajaiset vietettiin hyvin lämpimissä tunnelmissa, lammen vesikin oli kolmenkympin hujakoilla ja pintavesi hieman ylikin. Kävimme muistotilaisuuden jälkeen porukalla uimassa sukulaisten kanssa. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa Mynämäen puolen ihmisiäkin. Olisi vaan osattava ottaa aikaa noihin sukulaisvierailuihin, ei meistä kukaan elä ikuisesti ja on sääli, ettei kaikkia nuorimpia sukulaisia ole tavannutkaan.

Syksy alkoi töissä melkoisessa hulabaloossa. Pääkoulun remontin vuoksi olimme jo viime talven väistötiloissa, joista meidät häädettiin kesken vuoden toisaalle. Siellä meillä oli käytössämme pieni luokkahuone, jonne juuri ja juuri saimme toimistomme sijoitetuksi. Oppilaille ei sitten tiloja jäänytkään. Kesän aikana vapautuneeseen hallitilaan tuli toisen osaston koneet muuttomiesten toimesta ja niitä siirrellessä menikin muutama viikko. Osa meidän tiimin tavaroista ei ehtinyt tulla edes viime talviseen paikkaan ja lisää on vielä muuttamassa nykyiseen osoitteeseen. Lähtipä siinä pari tiimin jäsentäkin muihin hommiin viime talven vaikeuksien tähden. Suurimman osan syksystä olimmekin vajaamiehityksellä. Koska valoa tunnelin päässä ei alkanut näkymään ja seuraava vuosi alkoi näyttämään entistä kehnommalta aloin kuuntelemaan ulkopuolisia työtarjouksia. Monien mielenkiintoisten keskusteluiden jälkeen sain tarjouksen josta en voinut kieltäytyä. Tammikuussa aloitan uudessa työpaikassa, kerron siitä sitten myöhemmin tarkemmin.

Yksi huolen aihe on ollut tämä pitkittynyt sairastelu. Syysloman alla oli pari viikkoa jatkunutta viluisuutta ja ajoittaista tukkoisuutta. Espanjan lämpö vei oireet joksikin aikaa, mutta tauti iski takaisin uusin voimin. Tässä on ravattu työterveyshuollossa ja lepäämään on käsky käynyt. Ei ole juurikaan tautiin vaikuttanut ja pahimmilleen äityessään meni paikalliseen terveyskeskukseen, josta tuli lääkekuurikin. Se on nyt syöty, mutta kunnossa en vielä ole. Pahimmat kivut ja jomotukset on kyllä häipyneet, mutta toipuminen on vielä kesken.

Tuo vanha sanonta, että flunssa menee hoitamalla ohi kahdessa viikossa, mutta hoitamattomana kestää jopa neljätoista päivää vaatinee kohta päivitystä viikkojen ja kuukauksien muodossa. Kyllä tämä tästä paranee, kohtahan mennään ko kevättä kohti ja aurinkopaneelitkin alkavat tuottaa energiaa. Muistuttakaapa, että muistan kirjoittaa niistäkin viimeistään kesäkuussa.

Kevät etenee vauhdilla

Tässä kerkesi tulla kesä runsaslumisen talven jälkeen ihan hetkessä. Tuntui, että lumet hävisivät hetkessä ja sitten oli hetken aikaa viileää ja sitten täysi kesä vajaassa viikossa. Lehdet tulivat puihin parin päivän aikana ja tuomet alkoivat kukkia päivän aikana. Siltä ainakin tuntui, koska aamulla töihin lähtiessäni en nuppuja noteerannut, mutta illalla oli puu täynnä kukkia.

No on tässä muitakin vuodenajan vaihdon merkkejä näkynyt. Äitienpäivän aamuna naapurin rekka upposi tiehoitokunnan tielle ja sitä touhuttiin se päivä ylös. Tien paikkaus tuhojen jäljiltä on vieläkin kesken ja tuntuu jatkuvan vielä jonkin aikaa. Routa oli niin tolkuttoman syvällä savessa tien alla, että sulaminen ja tien rungon kuivuminen kestää. Taitaa vaan tuo tien korjaamisen liikenne särkeä alkupätkän tiestä. Mutta tien särkijöillä tuntuu olevan liian kiire tien ennallistamisessa.

Toinen kiireinen porukka oli puukoulun korjausporukka. Koulu oli heidän mukaansa jo kunnossa, mutta erään äidin sitkeys palkittiin. Hän vaati perusteellisia tutkimuksia koulun rakenteista ja mahdollisista epäpuhtauksista. Jo kertaalleen korjattu yläkerran tila revittiin uudestaan auki ja mitä sieltä paljastuikaan. Reikiä katossa oli peltikatolle liian suuri määrä. Uretaanivaahtoa oli käytetty jo aiemmissa remonteissa rakennuksen suojelustatuksen vastaisesti. No onhan se nopeampaa käyttää kuin pellavariveen tökkiminen ikkunapieliin, mutta ei mielestäni sovi museoviraston suojelemaan rakennukseen.

Arvostettu arkkitehti Panu Kailakin puuttui tähän Ruotsinkylän vanhan puukoulun tilanteeseen viime sunnuntain Talotohtorin palstallaan paikallislehdessä. Panu oli lukenut toimittaja Mari Mäkisen tekemän jutun vanhempainillasta, jolloin kävimme puukouluun tutustumassa. Muutama päivä myöhemmin oli rakenteita purettu lisää ja vakavia puutteita rakennuksen ylläpidossa oli paljastunut lisää. Tilakeskuksesta tänään tulleen viestin mukaan, näitä puutteita ollaan ainakin osittain korjaamassa. Miksi ihmeessä jonkun lapsen pitää ensin sairastua, ennen kuin rakenuusten kuntoon ja ylläpitoon aletaan kiinnittää huomiota? Panu Kailan jutun viimeinen kappale on puhutteleva ja kaikkien rakentamisen kanssa tekemisissä olevien tulee se sisäistää. Jos yksikin lapsi sairastuu liian tiiviissä talossa altistusastmaan, sen hoitaminen maksaa yhteiskunnalle enemmän kuin koko talon hinnan. Inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.

Yritettiin tuossa viikonloppuna talkoilla Metlan alueella Max Hagmanin perustamalla harvinaisten kasvien puistikolla. Yritykseksi jäi säiden vuoksi. Metlan ruohonleikkurit eivät toimi kunnolla märässä maastossa, eivät oikein hyvin kuivassakaan. Pidimme pikaisen puhelinneuvottelun ja päätimme siirtää talkoot kesäkuulle. Päivämäärän päätämme torstain kyläsuunnitelmaillassa Solbackenilla.

Tänään oltiin taas kuukauden viimeisen tiistain vuoksi makkaranpaistossa proffan pytingillä. Makkarat oli tielaitoksen kustantamia siivoustalkoitten palkkiona. Parikymmentä innokasta meitä siellä paikalla oli, vaikka sekä Lahelassa, että Kunnantalolla oli tapahtumat, jotka saattoivat verottaa osan porukasta. Nuorin tänään oli Tammikuussa syntynyt Santeri ja vanhin oli kylän yhteishenki.

Koulun puolustus alkaa tuottaa tulosta.

Tuusulan kunnanhallitus kävi eilen tutustumassa oikein paikan päällä Ruotsinkylän kouluun. Olivat harvinaisen yksimielisiä siitä, että koulun laajennus on todellakin tarpeellista. Vanhempien yhteydenotot saivat johtoportaan jalkautumaan isommallakin porukalla. Kunnanjohtahan oli jo aikaisemmin käynyt tutustumassa pääasiassa vanhan puukoulun tilanteeseen.

Tähän vierailuun liittyi yksityiskohta, josta voin olla suorastaan hyvillään. Kunnanhallituksen saapuessa koulun pihalla oli suuri joukko lapsia ja vanhempia ja kunnanhallituksen jäsenet luulivat minun organisoineen väkeä paikalle heitä tapaamaan. No syytönhän minä siihen olin, suunnistusharjoitukset vain sattuivat samalle illalle ja Myllyn pilatesporukkakin oli ahtautuneena jumppatilan nurkkaan. Näkivät päättäjät siinä tilojen ahtauden oikein konkreettisesti.

Tätä konkretiaa tarvitaan vielä valtuutettujen tiedon tason lisäämiseksi. Siinä meillä vanhemmilla on vielä sarkaa kynnettävänä. Ainakin omaa valtuutettua on tentattava hänen suhtautumisestaan kolun laajennukseen ja mahdollisesti myös hänen ryhmänsä kantaa. Toivottavasti ryhmäpäätöksiä ei juntata väärien tietojen perusteella. Suuren ryhmän edustaja tosin sanoi edellisten vaalien alla, ettei koulujen lakkautusasioissa voida velvoittaa ryhmäpäätökseen, koska muutoin he eivät saa lakkautettua yhtään koulua. Mielenkiintoinen näkökanta, koska ideana siinä on koulujen lakkauttaminen, ei säilyttäminen. Logiikka menee siis niin, että muu ryhmä lakkauttaa koulua ja kyseisen koulun lähistön valtuutettu äänestää toisin. Asukkaille on sitten hyvä perustella, että olin teidän puolella, mutta muu valtuusto päätti toisin.

Koska kunnanhallituksen jäsenet luulivat minun hommanneen porukkaa paikalle, voi saada käsityksen, että he pitävät minua jonkin sortin kylähulluna. Sitä varmaan olenkin, mutta meitä on täällä kasvava joukko kylähulluja. Tässä kylässä asumisessa on sentään jotain erikoista tunnetta. Semmoista alkuvoimaa, jonka tukahduttaminen ei hevillä onnistu.

Mietitäänpä kouluasiaa vielä lisää

Tämä reilu viikko ykkösluokkalaisten vanhempainillasta on ollut aikamoista haipakkaa. Sähköposteja ja puheluita on tullut kiitettävän runsaasti. Myös kahden ja useammankeskisiä juttutuokioita eri yhteyksissä on pidetty. Kaikissa näissä on ollut syvä huoli Ruotsinkylän koulun tilanteesta. Siinä mielessä hyvä asia tämä puukoulun kosteus- ja ilmanvaihto-ongelma, että asukkaat ovat havahtuneet lähikouluaan puolustamaan. Myös kunnan taholta aletaan ymmärtämään asukkaiden vaateita, mutta toteutuvatko vaateet onkin eri asia.

Nyt päällimmäisenä puheenaiheena on ollut puukoulun kunto ja parin luokan tilapäistilat ja ensi lukuvuoden onnistuminen. Nämäkin ovat täkeitä asioita, mutta varsinainen epäkohta tuppaa jäämään tämän kuohunnan alle. Ruotsinkylän koulu tarvitsee uudisrakennuksen. Vanha puukoulu on museoviraston suojelema ja siten se pitää kunnostaa. Kunnostus on tehtävä rakennuksen ikää ja alkuperäistä rakennustapaa kunnioittaen. Tässä maassa on liian monta vanhaa rakennusta pilattu väärillä peruskorjausmenetelmillä. Pitävä katto ja hyvin tuulettuvat rakenteet mahdollistavat Ukkolankin mainitsemat 100 lisävuotta käyttöikää. Pelkkä koulun kunnostus ei riitä, ellei pihamaan vesivirtoja saada ohjatuksi koulun rakenteiden ohi.

Tämän pääkoulun tilanne on oikeastaan tärkeämpi kuin nyt julkisuudessa oleva puukoulu. Sitä on laajennettu ja korjailtu kuin tilkkutäkkiä vuosien kuluessa. Ei minulla tilkkutäkkejä vastaan mitään ole, mutta oppilaat ansaitsevat kunnolliset ja pysyvät tilat. Tämä viipaleen nimellä kulkeva matala laajennushan tehtiin jo -70 luvulla väliaikaiseen käyttöön. Lähes 40 vuotta on mielestäni muuta kuin väliaikaista, mutta olihan autoverokin aikoinaan säädetty väliaikaiseksi. Nyt on hyvä tilaisuus lopettaa rakennuksen väliaikaisuus ja rakentaa tilalle kokonaan uusi ja ajanmukainen koulurakennus.

Perusteita tähän on vaikka kuinka paljon. Jo pelkästään tilantarve on tarpeeksi hyvä peruste. Toisekseen tämän viipaleen aulassa "tuoksuu" jotain, mitä ei soisi koulussa tuoksuvan. Terveystarkastajan mittarit eivät varmaankaan olleet päällä, jos hän sattui tässä tilassa käymään puukoulun mittausreissullaan. Tämän tuoksun syitä voi jokainen paikalla käynyt pohtia, etenkin näin keväällä sulamisvesien lätäköityessä rakennuksen eteen ja seinän vuorilautojen lähes viistäessä maan pintaa. Onko tässä seuraava pommi odottamassa? Teknisen työn tilat ovat mitä ovat ja liikuntasalin ahtaus tuskallinen. Ruokalaan sentään pääsee sisäkautta kapeaa ja jyrkkää porraskuilua myöten.

Kokonaan oma lukunsa on oppilasennusteet ja oppilaaksiottoalueen kanssa kikkailu. Tuusulan kouluverkkoselvityksen mukaan Ruotsinkylän koulun tilanahtaus helpottaa muutaman vuoden kuluttua. Näiden selvitysten mukaanhan puukouluakin on käytetty tilapäisesti, koska oppilasmäärän on pitänyt tulevina vuosina vähentyä - jo kahdeksan vuotta. Todellisuudessa oppilasmäärä on lisääntynyt ja olisi lisääntynyt vieläkin enemmän, ellei oppilaaksiottoalueen rajaa olisi siirretty lähemmäksi Ruotsinkylän koulua. Tämä rajansiirtokikkailu on mennyt valtuustossa läpi, eikä koulua ole laajennettu aikanaan tarpeesta huolimatta. Tuo kikkailu on virkamiesten taholta suorastaan asukkaita halveksivaa toimintaa. Eri vuosina voi esimerkiksi Lahelan alueelta naapureiden lapset mennä eri kouluihin vastakkaisiin suuntiin, jopa saman perheen lapset ovat joutuneet eri kouluihin. Nyt on sisarusperiaate voimassa ja pahimmillaan se johtaa siihen, että Lahelasta tulee niin paljon pikkusiskoja tai -veljiä Ruotsinkylään, ettei Ruotsinkylän omille ekaluokkalaisille ole lähikoulussa tilaa ja taksi vie Riihikallioon.

Tähänkin uhkakuvaan auttaa riittävän suuri uudisrakennus Ruotsinkylän koululle. Silloin Lahelan eteläisen peltoaukean eteläpuolella asuvat lapset kulkevat Ruotsinkylään ja pohjoispuolella asuvat Mikkolaan. Moni vanhemmista tosin pelkää Mikkolan suuntaan kulkevaa reittiä esimerkiksi joen ylityksen vuoksi ja Riihikallioon on kuljettava Jokitien kautta. Suunnitteilla oleva Stenbackan alue on vieläkin lähempänä Ruotsinkylän koulua, lähestulkoon suoran näköyhteyden päässä. Totuus on, että väkiluku Tuusulan eteläosissa kasvaa koko ajan. Mikkolassa ja Riihikalliossa on piakkoin ahdasta. Ruotsinkylän koulun riittävä laajennus helpottaa tilanahtautta näissäkin kouluissa.

Tämä Ruotsinkylän koulun uudisrakennus mahdollistaisi hyvin suunniteltuna ja toteutettuna jopa 2-sarjaisen koulun tulevaisuutta silmällä pitäen. Kunnollisen liikuntasalin näyttämöineen ja katsomoineen. Riittävän väljät ja korkeat luokkahuoneet, jolloin ilmaa riittäisi pienemmälläkin ilmanvaihoteholla. Hyvät teknisen työn opetustilat nykyisen kellarikopin sijaan. Myös ruokahuoltoon tulee panostaa ja mahdollistaa ruoan tekeminen omassa keitiössä paikan päällä.

Tuo tilkkutäkin parsiminen on loputon urakka. Nyt on tilaisuus lopettaa viipaleen väliaikainen käyttö ja rakentaa sen ja jopa kivikoulun tilalle uusi uljas koulu, Ruotsinkylän Helmi.

Puukoulun tilanne

Tiistaina oli Ruotsinkylän koulun liikuntasalissa vanhempainilta. Tai paremminkin se pidettiin musiikkiluokassa, joka oli sijoitettu tilapäisesti liikuntasaliin puukoulun opetuskäyttöön kelpaamattomuuden vuoksi. Toinen puukoulussa toiminut luokka 1B, pitää majaansa nykyään ruokalan kabinetissa. Syynä tähän on puukoulun parista kosteusvauriosta johtuneet terveysongelmat oppilailla.

Paikalla oli kolmisenkymmnentä henkeä kuuntelemassa rehtorin, terveydenhoitajan ja opetuspäällikön esityksiä asiasta. Eniten keskustelua herätti opetuspäällikkö Markus Torvisen esitys. Kosteusvaurioiden suuruus kartoitetaan ja museoviraston kanssa käydään neuvotteluja rakennuksen kunnostamiseksi. Ennen korjausten valmistumista tiloja ei voi käyttää opetukseen. Tämä aiheuttaa ongelmia jatkossa tilanahtautena. Torvisen mukaan toiveena on, että mahdollisimman moni oppilas vaihtaisi koulua joko Mikkolan tai Riihikallion kouluihin. Aika rankkaa juuri koulunsa aloittaneille ekaluokkalaisille, jos pitää vaihtaa uuteen isoon kouluun pienestä kyläkoulusta, jossa kaikki tuntevat toisensa.

Torvinen kyllä yritti perustella monilla eri näkökohdilla vaihdon järkevyyttä, mutta yksikään niistä ei koulutuksen tässä vaiheessa uppoa ekaluokkalaisen ajatusmaailmaan, ei kyllä kovin helposti monelle koulunsa käyneellekään. Kyseeseen tulisi lähinnä Lahelan eteläosissa asuvat lapset, jotka joutuisivat käyttämään koulumatkaansa Jokitietä. Tämä tällä hetkellä kapea, mutkainen ja mäkinen tie ei ole luokiteltu vaaralliseksi koulutieksi, joten oppilaiden on kuljettava sitä jalan autojen seassa, koska kevyen liikenteen väylää ei ole. Sivistystoimen päällikkö on Torvisen mukaan valmis esittämään tietä vaaralliseksi koulutieksi, jolloin oppilaat kyydittäisiin kouluun. Tämä oli siis heitetty porkkanaksi koulun vaihdon houkuttelevuuden lisäämiseksi. Siis nykyisinkin tätä kapeaa, mutkaista ja mäkistä Jokitietä koulumatkaansa käyttävät lapset olisivat varmaan saaneet kyydityksen halutessaan, jos siis olisivat sitä tajunneet hakea. Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun Ukkola tarjoaa kyyditystä ennenkuin kukaan tajuaa sitä hakea.

Tämä porkkana tuntui erään isän mielestä huonolta, koska kyyditys johtaisi nykyisen parin kilometrin suuntaansa hyötyliikunnan poisjäämiseen. Ruotsinkylän suuntaanhan Lahelasta on kevyen liikenteen väylä ja vielä samalla puolen katua koko matkan koulun kohdalle saakka. Riihikallioon mennessä pitää vilkasliikenteinen Ruotsinkyläntie ylittää. Kaikki kyseiseen risteykseen Jokitieltä tulleet tietävät miten turvaton se on pienen koululaisen kannalta, mutta nythän tietä ilmeisimmin ollaan muuttamassa statukseltaan vaaralliseksi. Kuntalaisten tasavertaisuuden kannalta vastaavat paikat saanevat myöskin vaarallisen koulutien statuksen ja kyyditykset alkavat tuottaa kuljetusyrittäjille kaivattuja lamantorjuntatuloja. Mielenkiintoista sikäli, ettei Jokitietä aiemmin ole luokiteltu vaaralliseksi koulutieksi.

Illan aikana vanhempien taholta nousi ajatus parakkien tuomisesta koulun pihalle väliaikaistiloiksi. Voihan olla, että neuvottelut museoviraston kanssa eivät käy hetkessä ja korjauksiinkin on varattava aikaa. Oikeastaan nyt olisi erinomainen tilaisuus aikaistaa Ruotsinkylän koulun peruskorjausta ja laajennusta tuomalla kerralla riittävästi parakkeja, jolloin laajennuksen aikaiset työt eivät häiritsisi koulutyötä niin pahoin. Laajennus on lisäksi toteutettava siten, että koulu ei heti jää ahtaaksi väestömäärän kuitenkin lisääntyessä. Lahelan eteläosien lapsilla täytyy olla mahdollisuus tulla turvallista koulutietä maaseutumaisessa ympäristössä olevaan kouluun. Heidän vanhempansa ovat maksaneet Keski-Uusimaan selvityksen mukaan reilusti kunnallisveroa, joten silläkin perusteella Ruotsinkylän koulun laajennus on pikimmiten tehtävä. Niin ovat myös maksaneet Ruotsinkyläläisetkin veronsa ja kouluverkkoselvitysten mukaan Ruotsinkylän koulu on vuosia ollut Tuusulan edullisimpia kouluja oppilaskustannuksiltaan. Olemme siis koulun laajennuksen ansainneet, niin vanhemmat kuin koulun henkilökuntakin oppilaista puhumattakaan.

Lobataan taas!

Se on tämä maaseudulla asuminen sellaista, että saa lähes herkeämättä olla seuraamassa kunnan nettisivuja ja vähän naapurikuntienkin. Ja tuleepa tuota tietoa ihan valtion virastoistakin.

Tämän viimeisen lobbauksen kohteen ensi-info tuli tuosta viimeisestä osoitteesta erään toisen hankkeen kirjelmöinnin mukana. Olimme siis kyläyhdistyksen taholta lausuneet kannanottomme erään hankkeen YVA:sta. Viranomaisen mielestä tämän hankkeen yhteydessä olisi pitänyt huomioida myös naapurissa sijaitseva hanke, joka oli keskisen uudenmaan ympäristölautakunnassa vireillä?! Siis hetkinen, ei meillä tässä Metsäkyläntiellä ollut muuta TIETOA HANKKEESTA KUIN HUHUJA!

Tuli jotenkin Ylä-Inkilän jutut mieleen. Ei muuta kuin kysely päälle. Ensin rekisterinumeron perusteella tilan tiedot ja sitten yhteyttä muutamaan ympäristölautakunnan edustajaan, josko heillä olisi ollut jo tietoa asiasta? Eipä ollut. Jossain vaiheessa posti toi joillekin lähistön asukkaille tiedon murusia. Ympäristökeskuksesta saimme sentään hakemukset hieman riisuttuina versioina ja niiden lukeminen herätti enemmän kysymyksiä kuin niistä löytyi vastauksia alkuperäisiin kysymyksiin. Sen verran hutiloiden nämä hakemukset oli tehty.

Hakemuksissa oli paljon suoranaisia virheitä ja lähtötiedot olivat monin paikoin pahasti vanhentuneet. Selvitykset oli kopioitu naapurissa toimivan yrityksen YVA:sta ja osa jätetty tekemättä. Liikennekin oli suunniteltu kantavuudeltaan heikkojen tieyhteyksien kautta, vaikka 100 metrin päässä kulkee toista luokkaa oleva tieyhteys. Kaiken lisäksi hanke ei sovi maakuntakaavaan, eikä vaihekaavaan. Niissä ainoastaan pieni nurkkaus alueesta sopii kiviainesten ottoon.

Laitoin viestiä kaavoituslautakunnan jäsenille, koska netissä olevan esityslistan mukaan hankkeen hakemukset ovat esillä lautakunnan kokouksessa. Niitä ei siis voinut lukea netin kautta. Lisäksi kunnantalolla käydessämme havaitsimme virkamiehellä erilaisen hakemusversion, kuin minkä ympäristökeskuksesta olimme saaneet. Miksi erilaiset versiot asukkaille kuin virkamiehille? Sekin herätti kysymyksiä asioiden avoimuudesta ja ehkäpä rehellisyydestäkin. Ainoastaan kaksi lautakunnan jäsenistä vastasi viestiini, siitä kiitos heille.

Toinen heistä lähetti jopa sähköpostia lautakunnan kokouksen jälkeen. Siinä todettiin lautakunnan yksimielisesti olleen hanketta vastaan. Seuraava lobbauksen kohde on siis KU- YK. He antavat aikanaan oman päätöksensä hakemukseen. Esityslistaa ei vielä ole kunnan sivuilla näkynyt, eikä silloin aiemmin näillä parilla viestiini vastanneella jäsenelläkään ollut etukäteistietoa. Lupasivat kyllä olla kuulolla.

Muita lobbauksen kohteita on lähistöllä tarjolla ihan tarpeeksi. Vantaakin suunnittelee logistiikkakeskusta Tuusulan rajaan kiinni. Ei siinä mitään muuta haittaa ole kuin se, että alueen tiestö ei ole logistiikkakeskuksen edellyttämässä kunnossa. Hankkeen yleisötilaisuudessa olleille selvisi, että suunnittelijatkaan eivät käytännössä olleet käyneet paikalla, eikä heillä ollut hajuakaan mitä olivat suunnittelemassa. Vantaalla tuntuu olevaan rahaa konsulttien palkkioihin.

Paremmalla onnella

Toivon mukaan tämä yhteys ei pätki, kuten nuo Madeiran yhteydet. No kentällä oli taatusti useampia käyttäjiä kuin tällä kaistalla. Tosin juuri nyt kissa hyppäsi pöydälle ja haluaa osallistua kirjoittamiseen. Mikähän vimma silläkin on tulla juuri tähän?

Mutta palataanpa Madeiran matkaan. Otimme äkkilähdön hiihtolomalle vähän ennen matkaa. Viikonlopun rankkasateet aiheuttivat valtavat mutavyöryt ympäri saarta. Pahiten kärsivät kaupungeista Funchal ja Ribeiro Bravo, kylillä ympäri saarta oli myös vaurioita. Ongelmana oli, että valtavat vesimäärät eivät yksinkertaisesti mahtuneet jokiuomiin ja veivät maita siis mukanaan uoman vierestäkin. Funchalissa joet oli vielä katettu loppupäistään teillä, jolloin joet kulkivat jonkin matkaa putkissa, jotka siis tukkeutuivat kivistä ja irtomaista. Tulpat pakottivat mutavedet katutasoille ja sitä kautta rakennuksiin ja myös niiden kellareihin.

Siivoustyöt olivat täydessä vauhdissa koko matkamme ajan ja päivittäin avattiin uusia kohteita ja liikkeitä putsausten edetessä. Tieyhteydet ovat varmasti poikki vielä viikkoja pahiten kärsineillä osuuksilla. Kiertelimme muutamana päivänä autolla ympäri saaren itä- ja pohjoisosia. Maisemat olivat edelleen hienot ja kasvien loisto samoin, vaikka kukkaloisto onkin myöhemmin keväällä.

Teemapuisto Santanassa oli käymisen arvoinen paikka. Siellä on mökkejä, joissa paikalliset käsityöläiset esittelevät töitään niitä tekemällä. On kangastöitä, koritöitä, keramiikkaa, sepän töitä ja perinteisiä olkikattorakennuksia. Isommissa näyttelyissä kerrotaan niin maapallon kuin Madeiran historiasta ja myös katsahdetaan mahdolliseen tulevaisuuteen ympäristön tila kiintopisteenä. pääsipä siellä soutelemaankin ja tarkkuusajelemaan vanhalla purjelaivalla. Tai paremminkin kahdella parikilpailuna. Kyseessä oli kylläkin pienoismallit sähkökäyttöisinä. Hävisin ottelun pojalleni, mutta puolustukseni on kyllä sanottava, että laivani ohjausjärjestelmä oli vaurioitunut meritaistelun tuoksinnassa. Laiva kääntyi vain yhteen suuntaan ja kulki välillä eteenpäin, vaikka telegrammi oli käännetty taaksepäin. Pian ajomme jälkeen oli nämä viimeiset kaksikin kuudesta aluksesta poistettu käytöstä. Ilmeisen kalustoa kuluttava kohde.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana oli lasten leikkipaikan Rovaniemellä valmistettu kiipeilylaiva. Myös nettiyhteys olisi toiminut kahvilassa, mutta kone ei ollut mukana. Nämä nettiyhteydet toimivat tietyissä kohdin loistavasti, mutta hotellimme kohdallaoli pienoisia ongelmia. Hotellin sisällä pääsi ainoastaan respan aulassa nettiin, joka oli maksullinen (3€/15min). Huoneessa ei löytynyt lainkaan yhteyksiä, mutta parvekkeella löytyi parhaimmillaan 15 verkkoa, joista jokunen vapaita. Signaalin vahvuus tosin parhaimmillaankin heikko ja muutaman kerran signaali katosi kesken kaiken. Varminta oli siis kipaista läppärin kanssa isoon ostariin kahville mikäli halusi yhteyden pelaavan.

Säät suosivat sekä auringon paisteen, että tuulen ja sateen muodossa, lunta ei tullut. Lähtömme viivästyi noin 19 tuntia nimenomaan kovan ja puuskaisen tuulen vuoksi. Madeiran kenttähän on melkoinen nähtävyys jo sinänsä. Kiitotietä on jatkettu melkoisella siltarakennelmalla. Muutaman kymmenen metrin korkuisten pilareiden päälle on rakennettu taso. Tason päällä siis kiitotien jatke ja alla huvipuisto. Erilaisia pallokenttiä lähes joka lajille mitä voi kuvitella, kiipeilyseinä, amfiteatteri, patikointipolku mäen päällä ja rantakivikossa kiertelevä kävelytie. Kesähelteellä oiva paikka harrastaa liikuntaa varjossa viilentävän tuulen puhaltaessa. Nyt oli turhankin viileä tuuli, mutta aaltoja tuli tuijoteltua ja todettua se valtava voima, mikä niissä piilee. Pärskeet kohosivat parhaillaan melkoisiin korkeuksiin. Kahvikioskin pitäjän mukaan edellisen viikonlopun myrskyn aikana aallot löivät pärskeet aivan kioskille asti, kymmenien metrien päähän rannasta!

Emme siis päässeet aiottuna ajankohtana lähtemään, koska koneen kaksi laskuyritystä osoittivat kelin liian vaaralliseksi ja koneemme laskeutui Porto Santoon, josta jatkoi Tenerifalle. Meidät kuskattiin takaisin hoteliin ja seuraavana aamuna uusi yritys. Jälleen kova tuuli ja näimme pari laskuyritystä, jotka johtivat jäleen Porto Santoon. Koneemme pääsi kuitenkin alas ja mekin viimein lähtöön. Rullaustiellä tosin odottelimme Porto Santosta tulevaa konetta, joka oli ollut siellä odottamassa tuulen tyyntymistä. Nuo hieman tyynemmät hetket olivat harvassa ja oli hyvää tuuria, jos sellainen osui kohdalle koneen ollessa tulossa laskuun.

Kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen kokemus, eikä minulle jäänyt henkilökohtaisesti mitään hampaan koloon paikallisia olosuhteita kohtaan. Etenkin Aurinkomatkojen opas kentällä hoiti tilanteen hyvin, vaikka jotkut matkustajat tuntuivat hiiltyvän odotteluun päätöksestä palataanko hotelliin vai ei. Päätöksen tekijät istuivat kuitenkin Helsingin päässä mukavasti toimistoissaan. Heidän oli ehkä vaikea asettua lapsiperheiden asemaan ja ehkä unohtivat, että olimme lähteneet hotellilta kentälle 5-6 tuntia aiemmin. Moni odotti koneeseen pääsyä ja ateriaa, nyt ateria tuli vasta hotellilla parin tunnin lisäodotuksen jälkeen. Meillä oli kyllä evästä repussa, mutta juomathan turvatarkastuksessa otetaan pois. Hurttia huumoriakin siinä heittelimme matkustajien kesken, siis niiden joiden huumori vielä toimi. Puumalalais porukan ilmeet olivat kyllä seuraavana aamuna mainiot, kun he aamiaiselle tullessaan ihmettelivät, että eikö teidän pitänyt eilen lähteä? Totesin vaan, että täällä oli niin hyvä aamiainen, että tulin takaisin.

Taidanpa käydä siellä aamiaisella vielä myöhemminkin.

Lomailua

Tämä lomailu tuntuu menevän lentokentällä konetta odotellessa. Kirjoittelin äsken pitemmän jutun kuin tämä, mutta juuri sopivalla hetkellä verkko pätkäisi pihalle.

Siksi tämä juttu on erinomaisen lyhyt. Kokeilen kirjoittaa varmemmalla yhteydellä pitempää stooria.

Hyvää kuluvaa vuotta!

Vuosi siis vaihtui pakkassäässä ja jopa täällä etelässä hankien keskellä. Viime vuoden viimeisimpiä touhuja oli liukumäen tekeminen Ruotsinkylän koululle. Kentän aurauksen yhteydessä syntyneestä lumipenkasta ja ruokalan pihan lumikasasta tuli hyvä liukumäki.

Mäkeä testattiin valmistamisen yhteydessä koelaskuilla, joiden tekijä antoi kommentin jokaisen laskun jälkeen. Myös visuaalinen tarkastelu mäen viereltä toimi osana konstruktion hiomista. Lopputuloksena on mäki, jossa rattikelkalla melkein pääsee ilmalentoon ja vauhti riittää pitkälle pellon puolelle. Viime vuotista komeampi mäki ja suorempi, jolloin vaara suistua pusikkoon on pienempi. Tosin ansiokas yritys päästä penkan yli toki onnistuu, mutta suoraan menijä pääsee ohjaamatta pellolle saakka.

Muutaman naapurin jälkikasvu kävi mäkeä aattona kokeilemassa. Tosin se piti aukaista uudestaan, koska kentän auraaja oli työntänyt lumet suoraan lumirännin alapäähän. Onneksi siitä selvittiin lapiolla ja nuoriso pääsi kokeilemaan luistoa. Ratista kannattaa pitää kiinni, ellei halua pudota kyydistä. Tämäkin tuli todistettua erään laskijan toimesta.

Harjusen Matille Myllystä kiitokset mäen teossa avustamisesta. Toivottavasti mäki säilyy laskiaiseen saakka kunnossa, koska tarkoitus on järjestää perinteinen laskiaisrieha viime vuoden malliin. Mäen kuntoa saa toki ylläpitää muutkin. Eli lapio matkaan pulkkien ja kelkkojen lisäksi viedessänne jälkikasvua mäenlaskuun. Lunta voi heittää painanteisiin ja penkkoja saa korottaa. Tänäänkin oli muutamassa kohdassa pieniä kuoppia, joihin laitettiin hieman täytettä. Näin mäestä tulee tasaisempi laskea alkumatkasta, pellon puolella möykkyjä kyllä riittää.

Åvallin Arin kanssa jäädytyshommissa juttelimme mikä saa meidät tekemään näitä monen mielestä "hullun" hommia. Tulimme tulokseen, että lasten hyväksi tehtävä työ ei ole koskaan hukkaan heitettyä. Valitettavasti näinä taloudellisen epävarmuuden aikoina isommat organisaatiot kuten esimerkiksi kunnat pyrkivät supistamaan palveluitaan ensimmäiseksi juuri näiltä heikommilta, kuten vanhuksilta ja lapsilta. Nousukauden aikana ei kuitenkaan palauteta supistuksia yhtä nopeasti, kuin niitä laman aikana tehdään. Vieläkään ei olla kaikkia 90-luvun supistuksia ennätetty palauttaa, kun jo puhutaan nykyisen tilanteen vaatimista supistuksista. Mistä näitä talousneroja oikein tulee?

Hyvää kuluvaa vuotta!