tiistai 20. huhtikuuta 2010

Koulun puolustus alkaa tuottaa tulosta.

Tuusulan kunnanhallitus kävi eilen tutustumassa oikein paikan päällä Ruotsinkylän kouluun. Olivat harvinaisen yksimielisiä siitä, että koulun laajennus on todellakin tarpeellista. Vanhempien yhteydenotot saivat johtoportaan jalkautumaan isommallakin porukalla. Kunnanjohtahan oli jo aikaisemmin käynyt tutustumassa pääasiassa vanhan puukoulun tilanteeseen.

Tähän vierailuun liittyi yksityiskohta, josta voin olla suorastaan hyvillään. Kunnanhallituksen saapuessa koulun pihalla oli suuri joukko lapsia ja vanhempia ja kunnanhallituksen jäsenet luulivat minun organisoineen väkeä paikalle heitä tapaamaan. No syytönhän minä siihen olin, suunnistusharjoitukset vain sattuivat samalle illalle ja Myllyn pilatesporukkakin oli ahtautuneena jumppatilan nurkkaan. Näkivät päättäjät siinä tilojen ahtauden oikein konkreettisesti.

Tätä konkretiaa tarvitaan vielä valtuutettujen tiedon tason lisäämiseksi. Siinä meillä vanhemmilla on vielä sarkaa kynnettävänä. Ainakin omaa valtuutettua on tentattava hänen suhtautumisestaan kolun laajennukseen ja mahdollisesti myös hänen ryhmänsä kantaa. Toivottavasti ryhmäpäätöksiä ei juntata väärien tietojen perusteella. Suuren ryhmän edustaja tosin sanoi edellisten vaalien alla, ettei koulujen lakkautusasioissa voida velvoittaa ryhmäpäätökseen, koska muutoin he eivät saa lakkautettua yhtään koulua. Mielenkiintoinen näkökanta, koska ideana siinä on koulujen lakkauttaminen, ei säilyttäminen. Logiikka menee siis niin, että muu ryhmä lakkauttaa koulua ja kyseisen koulun lähistön valtuutettu äänestää toisin. Asukkaille on sitten hyvä perustella, että olin teidän puolella, mutta muu valtuusto päätti toisin.

Koska kunnanhallituksen jäsenet luulivat minun hommanneen porukkaa paikalle, voi saada käsityksen, että he pitävät minua jonkin sortin kylähulluna. Sitä varmaan olenkin, mutta meitä on täällä kasvava joukko kylähulluja. Tässä kylässä asumisessa on sentään jotain erikoista tunnetta. Semmoista alkuvoimaa, jonka tukahduttaminen ei hevillä onnistu.

Ei kommentteja: