sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Kesä loppuu

Syksy on tulossa. Pihamaalla on jo muutamia kellastuneita lehtiä, jotka eilinen tuuli pudotti. Kesän lopulla alkoi työtkin loman jälkeen. Aloitin vaihteeksi uudessa työpaikassa Keudan ammattiopiston Mäntsälän toimipisteessä Lukkarinpolulla. Olin siellä jo talven aikana pariin otteeseen vieraillutkin ja tuttuja kasvoja henkilökunnassa oli jo silloin. Niin pienet nämä piirit Suomessa kuitenkin ovat, että melkein jokaisessa Etelä-Suomen amiksessa joku tuttu on töissä. Kävin yhtenä aamuna ennen töihin menoani Varian Rälssitien pisteessä aamukahvilla ja puolen tusinaa vanhaa tuttua sielläkin oli.

Tämä viimeinen työpaikan vaihdos tapahtui huomattavasti lyhyemmän kypsyttelyn jälkeen kuin edellinen. Entinen tuttuni Helsingin ajoilta oli Mäntsälässä ja kävi samaa erkkaopekoulutusta kuin minä. Siinä ajomatkalla tuli puheeksi, että Mäntsälässä olisi paikka auki. Koska yhteistyömme oli hyvää jo aiemmin, päätin hakea paikkaa toukokuussa. Kesäkuussa oli haastattelu ja sain tiedon valinnastani seuraavalla viikolla. Uusi työ teettää aina jonkin verran lisätyötä jo pelkästään erilaisiin ATK-järjestelmiin totuttelun takia. Tässä tapahtui tavallaan askel taaksepäin, koska Keudassa on sama perusohjelmisto kuin Heltechissä. Jotkut asiat olivat helpompia Hyriassa noin ohjelmiston käytettävyyden kannalta. Nyt tietyt toiminnot vaativat useampia näppäimien painalluksia entisen hiirellä vetämisen sijaan. Jotkut taas toimivat yksinkertaisemmin. Josko joku onnistuisi yhdistämään eri järjestelmien hyvät ominaisuudet?

Syystapahtuman suunnittelut ja valmistelut ovat meneillään ja tänä vuonna tapahtumassa on mukana myös Ruotsinkylän koulu ihan virallisestikin. Lauantai on koulupäivä ja eri luokilla on toimipisteensä ladolla ja innolla odotamme kylällä ensi lauantaita. Eilen pystyteltiin ja  maalailtiin Harjusen Matin kanssa mainoskylttiä pellon laitaan. Andersin puinnit ovat vielä kesken tämän epävakaisen sään johdosta. Nytkin kuulen pellolta puimurin äänen. Toivottavasti Anders ehtii puida parkkipaikaksi aiotun alueen ennen lauantaita. Epävakaiselta tuo sää näyttää ja loppuviikkoa kohti ennusteet povaavat sateisempaa keliä. Olemme siis osittain säiden armoilla, mutta parkkitilaa onneksi on toisella puolen tietä jo puituna, ainoastaan kulku sinne on hieman mutkikkaampi.

Kunnallisvaalitkin on tulossa ja olen suostumassa ehdokkaaksi Tupun riveissä. En muuhun ryhmään oikein osaisi itseäni kuvitellakaan. Niin kaukana on heillä edellisten vaalien aluspuheet käytännön toimistaan. Itse olen toiminut vaalilupausteni mukaisesti, mutta se onkin ollut helppoa, koska "puolue" ei voi sanoa minulle mitä mieltä minun tulee olla. Joskus on käynyt hieman sääliksi tiettyjen ryhmien jäseniä, jotka ovat kahden kesken kertoneet olevansa ryhmänsä kanssa eri mieltä, mutta ryhmän painostavan samaan mielipiteeseen. Itsehän ovat kuitenkin ryhmänsä valinneet.

Tuleva vaalikausi näyttää kyllä taloudellisessa mielessä haastavalta. Veroäyriä tulisi nostaa reilusti, ettei Tuusula velkaantuisi kohtuuttomasti. Kunnanhallitus päätti kuitenkin olla nostamatta veroäyriä tarpeeksi  ja keskustan äänin. Tämä johtaa väkisinkin velkaantumiseen tai rankkoihin leikkauksiin. Koulupuolella Tuusulassa ei ole enää leikattavaa. Mutta näistä taidan kirjoittaa lisää ihan erikseen.

Hyvää syksyn jatkoa!

Ei kommentteja: