Valtuuston kokous

Olin siis valtuuston kokouksessa oikein työvuorossa. Helasvuon Hannu oli estynyt ja tuurasin häntä. Ei taida Hannu enää uskaltaa olla poissa.

Viikonlopun hautajaisreissun takia en ehtinyt kovin perusteellisesti esityslistoihin tutustua, koska torstain valtuustoinfoon ei ollut minulle niitä toimitettu. Valtuutetut olivat omansa saaneet, mutta varamiehenä jäin siis ilman. Tänään oli paikalleni esityslistat tuotu, joten valmistautumiseni oli pääsääntöisesti netin ja torstaisen "ryhmäpalaverin" varassa.

Kokouksen alussa sain kyllä tiedon, mitä ryhmien välisissä neuvotteluissa oli sovittu ja miten eri ryhmissä tultaisiin äänestämään. No onkos rivivaltuutettu sitten vastuussa äänestäjilleen, vai ryhmälleen? Tällainen kysymys saattaa herätä ja parlamenttarismissahan ryhmät yleensä ovat oikeassa.

Äänestykseenhän pari kohtaa sitten menikin, vaikkei erikoistoimittaja Santavuori paikalla ollutkaan. Joku korkeampi voima oli tehnyt esityksiä säästöistä, joilla Tuusulan talous saadaan kosmeettisesti hetken näyttämään paremmalta. Monissa puheenvuoroissa ensi vuoden tilannetta kuvattiin miljoonilla, kun nyt kinasteltiin kymppitonneista.

Mielestäni Inkeri Kostiaisen ja Aarno Järvisen ajatus siitä, ettei omaishoidon tukea saa vähentää, oli hyvä. Äänestypäätökseni kypsyi illan aikana lähinnä siksi, että käytimme keskusteluun aivan liikaa aikaa suhteessa säästösummaan. Metsäpirtin laajennuksesta ei kukaan sanonut sanaakaan ja kyseessä oli yli miljoonan hanke. Omaishoidon äänestyksessä oli kyse 52000 €:sta. No kaikki on suhteellista. Mutta periaate, että lapsien, vanhusten ja sairaiden oloista tingitään samalla kun meille muutenkin pärjääville annetaan, on mielestäni väärin.

Hyvä asia demareitten yksituumaisuudessa oli se, että nyt he saman logiikan mukaan tulevat kannattamaan lasten kotihoidontuen korottamista. Inkeri ja minähän ollemme koko ajan olleet kotihoidontuen korottamisen kannalla.

Kotihoito on pienen, alle 1,5 vuotiaan lapsen kannalta paras ratkaisu. Eikä sille ole mielestäni vaihtoehtoja kuin joissain erikoistapauksissa, jos lapselle on suoranaista vaaraa vanhemmistaan. Vasta yli 3 vuotiaat ovat riittävän kypsiä päivähoitoon isommassa ryhmässä. Tuo väli 1,5 - 3 perhepäivähoidossa, jos on kertakaikkiaan pakko. Tässä maassa on liikaa äitejä ja isiä, jotka harmittelevat etteivät viettäneet tarpeeksi aikaa lastensa kanssa näiden ollessa pieniä. Kuinka moni voi sanoa nähneensä lapsensa ensiaskeleet ennen päiväkodin tätiä?

Kaiken lisäksi kotihoidon kustannukset ovat murto-osa verrattuna laitoshoitoon. Ja pitkässä juoksussa sairaspoissaoloissa ja onnellisempina ihmisinä yhteiskunnan voitto on moninkertainen. Valitettavasti päättäjillä ei ole useinkaan rohkeutta äänestää omantuntonsa mukaan lasten parhaaksi, vaan äänestyspäätökset sanellaan puoluetoimistoissa.

Elämme vaikeita aikoja talouden suhteen. Nyt olisi hyvä tilaisuus pöllyttää luutuneita rakenteita ja ajatella moni asia uusiksi tuoreella ja innovatiivisella tavalla. Vaikka kokeilemalla radikaaleiltakin kuullostavia ratkaisuja ja vertaamalla niiden tuloksia perinteisiin systeemeihin. Esimerkiksi sitouttamalla kotihoidon valitsevat vanhemmat päätökseen, mutta nostamalla samalla tuen määrää reilusti. Vaikka puoleen kunnallisen laitoshoidon kustannuksista. Ei reilut 500€ kuussa paljon ole, mutta useampi lapsisessa perheessä varmasti houkutteleva vaihtoehto.