tiistai 4. marraskuuta 2008

Häntä heiluttaa koiraa

Muistanette Kuusniemen, tuon maalaiskomediasta tutun paikan, jossa kylän mahtimies pyöritti kunnanjohtajaa mennen tullen.

Oikeassa elämässä ei näin tietenkään tapahdu. Ei ainakaan pitäisi. Mutta totuus on monasti tarua ihmeellisempää. Tuusulassa yritetään toiminnalla ohjata kaavoitusta. Valmisteilla oleva Ruotsinkylä-Myllykylä osayleiskaava tulee kunnanjohtajan esityksen mukaan muuttaa tulevan toiminnan mukaiseksi.

Demokraattisessa oikeusvaltiossa määritetään ensin kaavat ja säännöt ja sopeutetaan toiminta niihin. Tuusulassa tasa-arvoisemmat suunnittelevat ensin toimintansa ja muuttavat kaavat ja säännöt vastaamaan toteutunutta.

Että näin.

Ei kommentteja: