Kuntaliitoksista

Heitämpä minäkin lusikkani tähän kuntaliitossoppaan. Mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa, vai miten se nyt menikään?

Alkaa vaalien lähellä puheet loittonemaan pakkoliitoksista sille kannalle, että ainoastaan kuntien ollessa kykenemättömiä näkemään kuntaliitoksissa hallituksen haluamia etuja, hallitus voi pakottaa kunnat yhteen. Tuo tulkintani lienee yhtä todenperäinen, kuin eräällä dosentilla toisessa asiassa, jossa hän esiintyy asiantuntijana. No ei niin pientä pilaa, ettei puolet totta.

Kuntaliitoksillahan ei saada edes yhdellä vaalikaudella mitään etuja, koska hallinnon määrä pysyy yhtä suurena, kuin ennen kuntaliitosta. Heillähän on viiden vuoden irtisanomisturva, joten ojasta allikkoon käy velkakuntien tie hallituksen määräämällä pakkoliitoksella. Taitaa irtisanomiset näissä liitostapauksissa alkaa suorittavan väen joukosta. Kuitenkin heitä juuri tarvitaan liitoksen jälkeenkin, hallintoa voidaan kyllä supistaa. Nämä johtajat ja päälliköt varmaan perustelevat itsensä välttämättöminä liitoksen jälkeenkin. Uskallan väittää, että heitä voisi monista kunnista vähentää paljonkin kuntalaisten huomaamatta mitään palvelussa. Suorittavan puolen yhdenkin työntekijän sairastuminen voi pahimmillaan näkyä monen kuntalaisen arjessa ja pyhässäkin.

Pahin ongelmahan noissa kuntaliitoksissa on päätösvallan karkaaminen kauas rivikuntalaisesta. Syrjäkylien asukkaiden ääni ei enää kuulu kunnantalolle samoin kuin pienemmässä kunnassa. Reuna-alueet näivettyvät pikkuhiljaa ja kuntalaisista tulee tavallaan kahden kerroksen väkeä. Se on vahingollista koko Suomen kannalta. Hallituspuolueet haukkuvat kilvan erään oppositiopuolueen kunta/maakuntamallia, jota muistaakseni muutama pitkälle oppinut puolusti voimakkaasti. Eikö hallituksen kannattaisi tässä kohti niellä ylpeytensä ja tutkia tämäkin vaihtoehto, eikä ajaa kuntaliitoksia kuin käärmettä pyssyyn.

Tärkeintä on toimia koko Suomen ja Tuusulan puolesta.