sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Kuinkahan äijän käy

Tänään on siis vaalipäivä. Kun alunperin päätin mukaan lähteä, en ajatellut pääseväni valtuustoon. Lautakuntapaikka lähinnä lasten ja nuorten asioiden ajamiseksi oli tavoitteeni. Illalla sitten nähdään, miten lähelle tavoitetta pääsin.

Tosin viime päivien yhteydenotot eri ihmisten taholta saattavat enteillä yllättävänkin hyvää tulosta. Moni on kertonut mainostaneensa minua tuttavapiirissään. Mielenkiintoista ja samalla nöyräksi tekevää. Täytyy olla kiitollinen heidän pyyteettömästä avustaan, joka on tullut minulle isompana yllätyksenä kuin faksit eräälle entiselle ministerille.

Minulla ei ole puoluekoneiston varoja tukenani, enkä ole ilennyt montaa tuttua vaalitiedotteita jakamaan. Margitan ja Pentin kanssa tehtiin yhteinen esite, jonka teossa Seija ja Päivi avittivat tekstien muotoiluissa, koska ovat tietoteknisesti ja kielellisesti etevämpiä. Muutaman omankin tein, joita on ainakin Helena, Heini, Hannu, Markku, Anna, Arvo ja Lucas olleet jakamassa.

Teltoilla olen muutamissa tilaisuuksissa ollut, kun aika on antanut myöten. Monia muiden ryhmittymien edustajia olen näinä kertoina nähnyt ja myös niinä kertoina, kun olen kauppojen ohi kulkenut jäämättä itse paikalle. Enkö suhtaudu asiaan tarpeeksi vakavasti, kun en jokaiseen mahdolliseen tilaisuuteen osallistu? Tienvarsimainoksetkin ilmestyivät viime hetkellä. Työkaverikin meinasi ajaa torstaina ojaan huomattuaan naamani tien sivussa.

Kylttini oli kyllä laillisella paikalla. Kaikilla ei ilmeisesti ole ollut mahdollisuutta tutustua tielaitoksen ohjeisiin vaalimainosten sijoittelusta. Viimepäivien pahin virhe on ollut heijastavien numeroiden käyttö. Etäisyydet tien reunasta ja liikennemerkeistä myöskin tuntuvat olevan miten sattuu. Eräälle ehdokkaalle mainitsinkin hänen mainoksensa sijoittelusta, mutta hän väitti sen olevan tielaitoksen ohjeen mukaisesti asetettu. Aikooko hän valtuustossakin suhtautua yhtä liberaalisti määräyksiin? Aika näyttää.

Tänään siis myrsky iskee Tuusulaankin. Äänet voimistuvat jo.

Ei kommentteja: