perjantai 10. lokakuuta 2008

Vaalijuttuja

Ellei aiemmin ole tullut ilmi, olen ensimmäistä kertaa kuntavaaleissa ehdokkaana. En ole pyrkinyt ehdokkaaksi, vaan minut on pyydetty.

Koko tarina on tässä yhteydessä liian pitkä selostettavaksi, mutta kerron sen kyllä, jos sitä joku pyytää. Lyhyesti sanottuna olen toiminut kylämme puolesta kunnan sanelupolitiikkaa vastaan ja kirjoittanut mielestäni tärkeistä asioista. Olen kirjoittanut myös sellaisten puolesta, jotka eivät jostain syystä voi, tai uskalla omalla nimellään kirjoittaa.

Tietyt poliittiset tahot eivät ole kirjoituksistani pitäneet, jonka olen saanut "palautteen" muodossa kokea. Minut on haukuttu, vaimoni on haukuttu, jopa poliisilla on uhkailtu. Olen siis osunut "Kuusniemen" arkaan paikkaan ja kaikki mahdollinen kampitus on tehty ehdokkuuteni vaikutuksen minimoimiseksi.

Ehkä mielenkiintoisin käänne on erään perinteisen puolueen ehdokkaan muuntautuminen samoille linjoille kehä 4:sen suhteen. Vielä viime vuonna hän soitti ja haukkui minut Ruotsinkylän kyläyhdistyksen Focus-alueen kehittämisehdotuksen vuoksi. Nyt vaalien alla hän kosiskelee äänestäjiä samoilla teemoilla, kuin kyläyhdistyksen ehdotuksessakin oli. Tsuppari tekee mitä pomo käskee, vaikka sitten vakaumustaan vastaan.

Se on mielestäni suurin ero Tupun ja perinteisten Tuusulan valtapuolueiden välillä, että Tupussa jokainen saa itse kertoa mielipiteensä ja on vastuussa äänestäjilleen. Perinteisissä puolueissa ryhmän pomo sanoo mitä mieltä pitää olla mistäkin asiasta. Julkisesti kukaan ei uskalla ryhmäkuria myöntää, mutta kahden kesken moni on asiaa kritisoinut. Äänestäjille kyllä näytetään iloista naamaa ja luvataan vaikka mitä.

Se on äärimmäisen harmillista, että niin harvat ovat oikeasti kiinnostuneita valtuutettujen tekemisistä. Kysykää ihmiset edustajiltanne, miten ja miksi he missäkin asiassa päätyvät äänestyskäytökseensä. Tulette yllättymään. Niin minäkin ja siksi olen nyt ehdokkaana.

Valtuutetun täytyy kuunnella äänestäjiään, eikä politrukkia!

2 kommenttia:

Nina Nupponen kirjoitti...

Laitoin tämän palautteen Tarjan sivuille ja sinulle myös.
Jos et ole sattunut seuraamaan kevään tapahtumia (sote johtajan valinta) Matti Alanko, niin sanoisin kyllä, että nyt sitten iskit kirveesi aivan väärään ihmiseen.

Olimme Tarjan kanssa ajamassa SITOUTUMATONTA ehdokasta. Päivillä ei ole eroa rehelliselle ihmiselle, kaikki ovat politiikassa samanarvoisia.

Tuntuu jotakuinkin ikävältä, että kokoomuslaiset niputetaan yhteen pinoon, sillä näin ei ole asia ja
se todella loukkaa.

Matti Alanko kirjoitti...

Loukkaamisesta puheenollen, kokoomukselaisethan ei loukkaa ketään ainakaan omasta mielestään.

Olin eilen Hyrylässä erään kaupan edessä ja keskustelin Inkeri Kostiaisen kanssa hänen mielestäni hyvästä valtuustoaloitteestaa. Saapui siihen ehdokas Sjöblom, joka iski kätensä olkapäälleni ja sanoi:" Tämä mies kannattaa pakkolunastusta kuten Risto Rämö, Raimo Stenvall ja ...".

En näe moisella käytöksellä muuta tarkoitusta kuin mustamaalaamisen. Se alkoi jo Antti Seppälän virheellisestä lehtikirjoittelusta. Kumpikaan ei tule koskaan myöntämään tai korjaamaan väärinä levittämiään tietoja.

Onko kokoomuksen ideologian mukaista levittää valheellista tietoa muista ehdokkaista?

Vai voitko Nina väittää, ettei kokoomuksen kokouksissa ole minusta mitään puhuttu?