Kiinalainen juttu osa2

Tänään oli ohjelmassamme ensiksi käynti kielletyssä kaupungissa. Olin kohteesta itse jotakin kirjoista lukenut ja siellä käyneiltä kertomuksia kuullut. Ne ovat kuitenkin pinnallista tietoa kokemukseen verrattuna.

Paikka on sanoin kuvaamaton. Pelkästään alueen laajuus on valtava. Maon kuvan alta sisään ja edessä on valtava piha-alue. Seuraavasta portista sisään ja taas piha. Tätä jatkuu ja jatkuu. Rakennukset ovat pienintä yksityiskohtaa myöten viimeisteltyjä. Kaikki kivirakenteet ovat vaatineet käsittämättömän työpanoksen. Joka käy Pekingissä käymättä kielletyssä kaupungissa, ei ikinä voi kuvitella mistä jää paitsi. Mekin teimme reilun kolmen tunnin pikapyrähdyksen ja olisimme olleet pitempäänkin, elleivät oppainamme toimineet yhteistyökoulun opettajat olisi meitä eteenpäin hoputtaneet.

Syömässä kävimme japanilaisessa pikaruokalassa, jonka jälkeen kävimme parilla ostoskadulla. toinen oli perinteinen ja toinen moderni olympialaisia varten rakennettu. Tämä jälkimmäinen oli vielä ilman liikkeitä. Huoneistot olivat kyllä rakennettu, mutta niissä ei ollut yrittäjiä. Raitiovaunukin kuljetti turisteja katua pitkin, mutta tunnelma puuttui. Liiketilojen neliöhinnat pyötivät lähellä 5000 Euroa, joten paikallisella hintatasolla tavaraa saa kaupata ahkerasti.

Kaupoissa on muuten tosi paljon myyjiä Suomeen verrattuna. Et ehdi juuri ovesta sisälle, kun joku esittelee jotain myynnissä olevaa. Jopa tinkiminen alkaa ennenkuin ehdit hintaa kysyä. Monien tuotteiden hinta tuntuu käsittämättömän alhaiselta Suomeen verrattuna. Ei kai ihme, että moni firma siirtää tuotantoaan Kiinaan. Siihen en aio nyt ruveta enempää kommentoimaan, koska se on jo oma kiinalainen juttunsa.